perjantai 1. marraskuuta 2013

Lävistetty äiti

Elämäni ensimmäisen lävistyksen otin noin vuosi sitten. Ehtisin lyhyen ajan sisällä ottamaan monta lävistystä. Sitten tulin raskaaksi. Myönnetään, kun sain tietää olevani raskaana, mieleeni juolahti yksi negatiivinen ajatus: joutuisin luopumaan lävistyksistäni, viimeistään synnytyssalissa. Toisista jouduin luopumaan jo raskauden aikana, huuli- ja kielikorun jouduin ottamaan pois synnytyssalissa. Kumpaakaan en saanut enää takaisin synnytyksen jälkeen. Raskauden jälkeen lävistysten lukumäärä: nolla. Mutta nyt on aika ottaa menetykset takaisin!
Eilen suuntasimme pikkuneidin kanssa Turun keskustaan. Reissun tarkoitus oli yksi: menisin ottamaan huulikorun uudestaan. Neidin kummitustäti lähti mukaan viihdyttämään neitiä siksi aikaa kun äiti olisi lävistettävänä. En pelännyt yhtään niin paljon kuin ennen synnytystä, eihän tommonen pikkukipu tuntuisi miltään synnytyskipujen jälkeen. Vähän tietenkin jännitti. Ehkä enemmän kuitenkin jännitin sitä, että olisiko mahdollista laittaa lävistyskoru takaisin samaan paikkaan, vai olisiko arpikudosta muodostunut liikaa.
Ensimmäinen kysymys oli lävistäjältä että onko pikkuneiti mun, ja että imetänkö. Jos imettää, niin ei kuulemma tulehdusriskin takia suostu lävistämään. No en imetä, ei siis ongelmaa! Lävistäjä sanoi, että voi hyvin mahdollista olla ettei lävistys ole edes kasvanut umpeen, onhan siitä vasta kuukausi kun otin korun pois. Kuulemma ihmiset usein luulevat lävistysten menevän umpeen, mutta todellisuudessa lävistys vain "supistuu" mutta itse reikä pysyy tallella.
Kerran lävistäjä katsoi huultani ja sanoi: aukihan tuo vielä on, nään sen jo kaukaa. Ja oikeassahan hän oli, eikun koru vaan paikalle ja kotiin. No okei, huijasin vähän, hetken korua laiteltiin takaisin, reikää jouduttiin hieman venyttämään tylpän neulan kanssa mutta sinnehän se koru lopulta sujahti! Hieman kirpaisi, mutta ei sattunut. Parasta tässä on että kun uutta reikää ei jouduttu tekemään, en joudu mitenkään hoitamaan lävistyskohtaa. Hieman punoittaa, mutta pitäisi parissa päivässä rauhottua! Tällä kertaa tyydyin ottamaan vain yhden lävistyksen, muut menetykset ovat vielä harkinnan varassa! Muuta en joutunut koko touhusta maksamaan kuin uuden korun (hukkasin vanhan). Itse "työ" ei siis maksanut mitään koska uutta reikäähän ei tehty.
Kaikki lävistykseni olen ottanut ja tulen ottamaan Turun keskustassa sijaitsevassa Individual Ink nimisessä tatuointi liikkeessä. Voin melkein vannoa, että kyseisen liikkeen lävistäjältä saa Turun parasta ja laadukkainta palvelua. En hyödy mainostamisesta mitään ("jokaisesta linkin klikkauksesta ilmainen lävistys" olisi kyllä mahti diili, muah!), vaan ihan oman kokemukseni pohjalta voin suositella kyseistä lävistäjää kaikille koko sydämestäni! Kyseessä ei varmasti ole Turun halvin paikka, mutta hinta/laatu suhde on kyllä paikallaan, ja oman terveyden kustannuksella ei kannata säästää!

5 kommenttia

  1. Mulla oli nännikoru poissa kolme päivää ja se reikä ehti supistua. Arvaa kui hyvältä tuntu ku sitä reikää venytettyyn auki...ai perkele. Synnytyskipuni ei ollu mitää siihe verrattuna haha:D Itse se lävisyäminenkää ei sattunu nii paljo ku tuo venyttämine auki ku se kesti hitto varmaa melkee 10min ku hitaasti eteni ja mä rääyin ku kuolemaa tekisin:D hulluks haukuin lävistäjän haha

    VastaaPoista
  2. Saanko olla utelias ja kysyä, miksi kielikorun jouduit synnytyksessä ottaa? :)
    Nimim. Synnyttänyt 3v sitten kielikoru suussa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en itseasiassa edes tiedä :p kätilö käski ja mä kilttinä tottelin sen kummemmin kysymättä :p oon myös muullut monilta ettei oo joutunut ottamaan pois :) :o jos tässäkin on vähän kätilöstä kiinni, en tiedä? :)

      Poista
    2. Aijaa, onkohan se sitten eri paikkakunnilla eri käytäntö? Mä en oo moisesta kuullukkaan ikinä :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.