Kaksplus.fi

MENU

torstai 16. tammikuuta 2014

Menettämisen pelko.

Pelko alkoi jo heti kun sain tietää olevani raskaana. Ensin iloitsin ja olin onnellinen, kunnes muutaman viikon päästä rupesin miettimään että entä jos siellä ei olekkaan mitään? Tai entä jos se on sittenkin tuulimuna? Jännittää sain aina ensimmäiseen ultraan asti, eli raskausviikolle kaksitoista, kunnes sain varmuuden että masussa oikeasti asusteli joku. Koko ajan mielessä pelotteli myös ajatus keskenmenosta. Jokainen kipu ja vihlaisu sai niskakarvat nousemaan pystyyn.
 
Seuraava pelon kohde oli rakenneultra. Jos kaikki ei olisikaan hyvin? Mitä jos selviäisi että vauva on vaikeasti kehitysvammainen ja ei välttämättä selviäisi koskaan kohdun ulkopuolelle? Entä jos selviäisi jokin paha sydänvika ja lapsi jouduttaisiin kiidättämään leikkaukseen heti synnytyssalista? Kaikki oli kuitenkin hyvin, saatiin myös arvaus että masussa asustelisi tyttö.
 
Raskaus läheni loppuaan ja synnytys oli mielessä koko ajan. Mitäpä jos synnytys ei menisikään hyvin? Napanuora kaulan ympärillä? Entäpä jos vauva kuolisi synnytykseen? Kaikki meni kuitenkin hyvin ja syntyi pieni, hieman sinertävä tyttö.
 
Luulin että pelot helpottaisi kun vauva on vierellä. Ei, turha luulo, siitä ne vasta alkoi! Ensimmäiset viikot oli opettelua ja stressaamista, jokainen pieni yskäisy oli merkki jostain vakavammasta ja jokainen aspirointi maidon kanssa oli varma tukehtuminen. Ja kätkyt kuolema, se vasta mielessä kummittelikin. Tarkistelin koko ajan että hengittääkö vauva ja liikkuuko sen rintakehä. Odotin vaan että päivät kuluisivat ja suurin riski kätkyt kuolemaan menisi ohi. Vauva nukkui hyvin, minä en koska aina kun vähän olin hereillä, oli pakko tarkistella hengittääkö vauva.
 
Pikkuhiljaa pelot ovat kaikonneet. Ne eivät ole poissa, mutta ovat menneet taka-alalle ja hiipparoivat siellä jossakin. Yleensä iltaisin kun on pimeää ja hiljaista alan ajatella asioita ja silloin pelot pääsevät valloilleen. Menettämisen pelko on niin suuri. Ajatus siitä, että miten minä muka olen ansainnut tälläisen onnen. Pelko siitä että joku ottaa mun onnen pois. Tiedän että suurin kätkytkuoleman riski on ohi, mutta silti öisin tarkistelen hengittääkä Elvira. Tiedän että kätkyt kuolema on todella harvinainen siihen nähden montako lasta vuodessa syntyy, silti pelkään että tämä kamaluus tapahtuu juuri meille. Yritän olla ajattelematta koko asiaa mutta välillä vaan kamalat ajatukset valtaavat pään. Välillä autossa mietin, että entäpä jos ajetaan kolari ja Elviralle sattuu jotain. Entäpä jos Elvira loukkaa pahasti ja joutuu sairaalaan, entäpä jos Elviralla todetaan joki vakava sairaus jossain kohtaa elämää? Jos, jos ja jos. Yritän olla jossittelematta ja nauttia nykyhetkestä. Nautinkin ja olen suurimman osan oikein rauhallinen ja pelkäämätön, nämä ajatukset vain silloin tällöin pääsevät pinnalle.
 
Mutta kaipa nämä kuuluu tähän äitiyteen? Helpottaakohan pelko joskus? Onko täällä muita pelkureita vai olenko minä ainoa hermoileva hermoheikko?

20 kommenttia :

  1. Tämä voisi olla mun kirjoittama. Tai varmasti kenen tahansa äidin.
    Huoli on valtava aina. Ehkä sen kanssa oppii vaan elämään. Lapsen kasvaessa kolhuja sattuu koko ajan.
    Meillä oli muuten lainassa kätkythälytin sängyssä. Se oli todella helpottava kapistus, se valvoi meidän puolesta. Eihän se välttämättä pelasta, jos sellainen kamala asia sattuu kohdalle, mutta ehkä sen hälyttäessä voi vielä jotain tehdä kenties.
    Terve vauva on kyllä ihme ja siitä saa olla kiitollinen. Mun hyvä ystävä menetti ennen joulua pienen vauvansa ja joudun nyt läheltä seuraamaan miten kamalan surun äärellä hän on. Ei sitä voi edes käsittää. Siksi täytyy olla kiitollinen jokaisesta päivästä terveen lapsen kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsensa menettäminen on varmasti kamalinta mitä voi vaan tapahtua :/ mietin tuota kätkythälyttimen hankkimista joskus, mutta tulin siihen tulokseen että en kyllä luottaisi tarpeeksi siiheenkään ja ei auttaisi asiaa :) :D

      Poista
  2. Mä oon ihan samanlainen :D

    Ja varsinkin nyt, kun isoin on jo 10, menee ulkona kavereiden kanssa ym. Jos sitä ei saa heti kiinni puhelimella, niin pelkään jo pahinta. On namusetiä ja kaikenlaisia kidnappaajia - mun päässä. Sitten tietty lapsi on aivan varmasti jäänyt auton alle tai vähintäänkin makaa jossain ojassa.
    Nyt, kun esiteini-ikä kolkuttelee meidän ovella vahvasti, on tullut mieleen kaikki "sitten se alkaa polttaan tupakkaa, juo alkoholia ja aivan varmasti kokeilee huumeita".

    Oon ihan rauniona välillä, kun en saa ajatuksia pois mielestä :D Mutta shit happens, if it happens. Kaikkeen ei voi edes paras äiti vaikuttaa.
    Mutta ei se huoli silti katoa varmaan missään vaiheessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. miettisin kanssa yks päivä että mites sitten kun Elvira tulee teini ikään, voi sitä huolen määrää :D omat mokailut ja kokeilut on niin vahvasti vielä mielessä että voi hyvä luoja miten saan murehtia ettei neiti tekisi samoja tyhmyyksiä!

      Poista
  3. Mä just mietein, et se pelko alkaa raskaustestistä ja jatkuu koko elämän! :D

    VastaaPoista
  4. Mulla on ihan samanlaista..

    ja käyn aina ennen nukkumaan menoa tarkistamassa hengittääkö lapset.

    Voi meitä äitejä <3

    VastaaPoista
  5. Kyllä niitä pelkoja varmasti on kaikilla äideillä, itse pelkään ihan hysteerisenä edelleen, tyttö täyttää pian 3v. Kätkytkuolemista ja vauva-ajan muista peloista yli päästyäni astuivat kuvioihin esimerkiksi vilkkaan lapsen juoksentelu holtittomasti, mitä jos se jää auton alle? Tippuu rappusista tai liukumäestä päälleen? Putoaa mummilan laiturilta ja hukkuu? Lista on loputon. Maailma on tätä nykyä niin sairas paikka, että miten sitä uskaltaa aikanaan päästää teini-ikäisen kapinoivan nuoren neidin kokeilemaan siipiään.. puuh, parempi kun ei edes mieti niin pitkälle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ainahan se niin on että kun vanhat pelot alkaa kaikota niin tilalle tulee varmasti uusia!

      Poista
  6. Joo mulla on ihan samanlaisii pelkoja, koko aika pitää olla tarkistamassa hengittääkö Melissa ja jos kuuluu pinnasängystä yskintää ym täytyy mennä tarkistaa ettei tukehdu. Mut kaipa se johtuu myös osittain siitä, että kyseessä on eka lapsi ja vielä niin pieni. (3kk) <3 Meiän tytön mummi muuten kutsuu tyttöä Elviraksi. :D

    lifefaith-carino.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hih, melkein kaima sitten siellä ;) toivottavasti seuraavan kohdalla olisi helpompaa, mutta tuskin :D

      Poista
  7. Mulla synty tyttö leikkauksella 23.11-13.Kaikki meni aluksi hyvin,peintä silmätulehdusta lukuunottamatta.Pariviikkoa sitten Torstaina,päivällä vauva sai hengityskatkos kohtauksia,kaksi kohtausta tuli 10 min sisällä,vauva meni veltoksi ja siniseksi.Vein vauvan kummallakin kerralla ulos,raittiiseen ilmaan ja ravistelin voimakkaasti että rupeisi hengittämään.Sain soitettua hätäkeskukseen ja paikalle tulikin kaksi ambulanssia.Olimme vauvan kanssa sairaalassa tarkkailussa pari vuorokautta ja siellä otettiin kaikki mahdolliset kokeet.Mitään ei löytynyt.Itse olen ajatellut että kohtaukset oli kätkytperäisiä ja kiitän luojaa että kohtauksista selvittiin.Nyt vauvamme on silmän alla kokoajan,ei jätetä yksin mihinkään etes nukkumaan,ulkona ei nukuteta ollenkaan,kun ei uskalleta.Pelkään joka sekuntti että lapsemme saa samanlaisia kohtauksia uudestaan ja mietin että jospa ei tälläkertaa selvii...voitte vaan kuvitella mitä pelkään??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan kauheaa! Tsemppiä ja voimia kovasti, en osaa edes kuvitella miten stressaavaa ja rankkaa tuo tilanne teille on. Toivotaan paljon enkeleitä pienelle ja että selvisitte noilla kahdella säikähdyksellä eikä enää tule uudestaan!<3

      Poista
  8. Täällä myös yksi tuore äiti joka käy aika ajoin tarkistamassa että kai nukkuva pienokainen vielä hengittää ja voi hyvin. <3 Esimerkiksi viime yönä näin ilmeisesti jotain painajaisia kun hätkähdin aina hereille ja ryntäsin tyttösen luo hädissäni. Veikkaan myös että tällaista se tulee olemaan aina. Koskaan ei pelko hellitä oman rakkaan puolesta, mutta onneksi se tunne on yleensä taka-alalla mielessä.. Ja enemmän niitä ihania ja hyviä tunteita saa kokea uuden elämän myötä. T. 2,5kk tyttösen onnellinen äiti<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen myös kerran herännyt kesken painajaisen ja havahtunut vasta siinä vaiheessa kun oon ihan paniikissa ottanut Elviran syliin. Varmaan nähnyt jotain kamalaa unta liittyen neitiin :/ Ja ihan oikeassa olet että onneksi on paljon enemmän niintä ihania asioita mitä miettiä<3

      Poista
  9. Voi mulla oli kans ihan raskauden alussa hirvee pelko että onko siellä edes ketään, ja kun tuli hirveet vatsakivut oli varma, että ny meni kesken! No pääsin sitten ultraan (rv6+) ja onneks löyty pieni sykkivä "papu"
    Nyt oon koko ajan ollu ihan paniikissa, jos vauva hetken nukkuu, eikä potki ja just tuleva synnytys pelottaa, että jos joku menee pieleen?
    Voin vaan kuvitella tosiaan ettei se huoli lakkaa ikinä, vauva-ajankaan jälkeen!

    -Mellu 37+3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tsemppiä loppu raskauteen! Kyllä se vaan oli stressi aikaa! :)

      Poista
  10. Mulla synnytys lähenee ja pelkoja on tosiaan ollut koko ajan. Juuri tuttavalta kuoli vauva synnytyksessä ja sitä en nyt taas voi olla ajattelematta. Vaikka oon muuten melko rento ja huoleton niin tämä vauva saa mut muuttumaan :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon että tuossa tilanteessa ei oiken pysty muuta ajattelemaankaan :/ mulla on ihan sama juttu että ennen olin aika huoleton mutta raskaus ja äitiys muutti asian totaalisesti :D tsemppiä h hetkeen kun se koittaa ! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3