torstai 3. huhtikuuta 2014

"Äiti ja isi, olinko mä vahinko?"

Lause, jonka pelkään kuulevani Elviran suusta. Oikeastaan lause, jonka melkein voisin vannoa kuulevani Elviran suusta jonain päivänä. Lauseessa on yksi ongelma, miten siihen vastataan?
Jokainen joka meidän perheen tuntee, jokainen joka on lukenut tarkkaavaisesti blogiani, tietää että Elvira ei ollut suunniteltu lapsi. Raskaus, joka teki meistä vanhempia, oli yllätys. Elvira oli vahinko, mutta ihana sellainen. Niinkuin raskausajan blogini nimestä voi päätellä Elämäni paras vahinko. 

Olemme avoimesti kertoneet että raskaus ei ollut suunniteltu. Miksi asiaa peittelemään, koska tyhmäkin sen tajuaa ettei kukaan yritä lasta kuukauden tapailun jälkeen. Saatika että raskaus saataisiin alulle heti ensimmäisestä kierrosta. Ei, kyllä raskaus oli vahinko. Nyt kun meidän vahinko on jo tässä maailmassa olen ruvennut miettimään että voiko lapselle koskaan kertoa hänen olleen vahinko? Entä jos hän itse ottaa asian puheeksi jonain päivänä? Miten siihen vastataan?

Olen aina ollut sitä mieltä että rehellisyys maan perii, valehtelemalla pitkälle ei pötkitä. Miten sitten kertoa lapselle että hän oli vahinko, mutta samalla kuitenkin haluttu ja rakastettu? Miten kertoa hänelle joskus, että äiti ja isi halusivat sinut ensi hetkestä asti ja olivat onnellisia kun kerroit tulostasi. Vaikka raskaus ei ollut suunniteltu, meillä olisi ollut myös muita vaihtoehtoja jos emme olisi sinua halunneet. Miten selittää tämä kaikki niin, että lapsi ei missään mielentilassakaan saa päähänsä ettei hän ole rakastettu ja haluttu lapsi? Ja tässä kirjoituksessa lapsella tarkoitan alle 18 vuotiasta, mutta kuitenki jo "teini ikäistä". En missään nimessä menisi pienelle lapselle tälläistä asiaa kertomaan koska ei pieni lapsi sitä tajuaisi. Luulen kuitenkin että viimeistään täysi ikäisyyden kynnyksellä Elvira tulee miettimään ja pohtimaan asiaa. Ainakin jos hän osaa laskea yksi plus yksi: milloin olemme alkaneet tapailemaan, milloin hän on syntynyt ja milloin meidän vuosi päivämme on. 

Pohdin asiaa todella ajoissa, mutta mitä muutakaan tekemistä täällä kotona olisi kuin pohtia maailman menoa ja tulevaisuutta. Ja aina välillä blogia kirjottaessani mietin, että minkä nettiin laittaa se sinne jää. Mitäpä jos Elvira jokin päivä löytää blogini ja lukee kirjoitukseni? Toisaalta, en ole enkä tule ikinä tänne kirjoittamaan mitään mitä en hänelle voisin näyttää. Ja jos hän joskus pohtii vahinko asiaa, täältä hän ainakin huomaisi kuinka rakastettu hän on ollut aina. 

Loppujen lopuksi luulen että tämäkin asia on elokuvien värittämä. Mielukuvituksessani nimittäin näen teini ikäisen Elviran murrosiän pauloissa huutamassa meille että emme koskaan olisi häntä edes halunneet ja meidän olisi paljon parempi ilman häntä. Uskon ja toivon, että voimme ihan avoimesti kertoa miten meidän perhe on alkunsa saanut, ja silti olla siitä varmoja että Elvira tietää meidän rakastavan häntä enemmän kuin mitään muuta. Loppujen lopuksi kuitenkin on ihan sama olisimmeko saaneet Elviran nyt vai kymmenen vuoden päästä hirveän vauva kuumeen ja monen kuukauden yrityksen jälkeen, yhtä rakastettu hän olisi kummassakin tapauksessa.

Toivon että teksti ei ole kovin sekava ja ailahteleva, en aio tarkistaa tekstiä jonka juuri kirjoitin suoraan ajatuksistani. Kirjoittaminen on hieno tapa purkaa ajatuksia, ja nämä ajatukset haluan muistaa juuri tälläisinä ja kaunistelematta.

Oletteko te "ylläri vauvan" vanhemmat siellä ruudun toidella puolella pohtineet tätä samaa asiaa? Tiedättekö jo miten aiotte/haluatte toimia? Mitä mieltä te muut olette asiasta, voiko lapselle koskaan kertoa hänen olleen "vahinko"?


21 kommenttia

  1. Elvira on ihana vahinko, sanoo mamma ja ilman häntä teillä Tinon kanssa ei ois perhettä. Ja siksi toiseksi, kaikki lapset ovat tavallaan ihania vahinkoja, koskaan ei tiedä milloin raskaus oikein tärppää. Ja Elvira on niin fiksu, että huomaa olevansa rakastettu, ja tää blogi on ihana päiväkirja hänelle, kun kasvaa aikuiseksi. Joten jatka samaan tyyliin vaan Laura!

    VastaaPoista
  2. mä sulan elviran kuville, niin pirtsakka ja kaunis tyttö :)
    Mä oon ite saanu kuulla olevani vahinko 14 vanhana ja mun äiti sano heti, että heti kun sai selville, että odottaa lasta, niin hän on rakastanu mua siitä asti ja erittäin paljon. En ollu moksiskaan, vahinko tai ei, äitini rakastaa mua ja se riitti :)! meillähän on ihan sama tilanne teijän kanssa, mutta en ota siitä ressiä, koska Kodallaki on ollu molemmat vanhemmat -tähän asti ainakin- kokoajan mukana ja vaikka tuliki vaikeeseen paikkaan, niin sitä rakkautta on ollu siitä syystä ehkä vielä tavallistakin enemmän, kun on joutunu selviämään sillä rakkaudella, vaikka oliskin ollu pelkkää huutoa ensimmäiset kuukaudet ;) Vaikka Kodaki on vasta 5kk, niin me ollaan koettu jo 1v2kk sen kanssa yhessä tähän mennessä, aina plussatestistä asti ollaan oltu erottamattomat ja "maailmaa kahestaan vastassa" tietyllä tapaa :) kuitenkin... vahinko tai ei, niin nää skidit kasvaa rakkauden ympäröimänä <3

    VastaaPoista
  3. Mä oon ajatellu vastata että kaikki lapset rakkaudella tehty. :) vaikka kuopus on vahinko.

    VastaaPoista
  4. Meidänkään raskaus ei todellakaan ollut suunniteltu, mutta silti aivan ihana asia tietysti. Me ollaan tosin seurusteltu jo kymmenen vuotta joten tuskin joudutaan hirveästi kenellekkään jatkossakaan raskautumista perustelemaan.. :D

    Ihana Elvira taas ja miten liikuttava kommentti sun äidiltäsi(?) :') <3

    VastaaPoista
  5. Mielestäni lapselle voi kertoa, mutta en välttämättä käyttäis sanaa vahinko. Se kuulostaa jotenkin niin karulta ja negatiiviselta :o

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, se on totta että tuo vahinko sana on karu ja negatiivinen jota ei kannata käyttää! :)

      Poista
  6. Minäkin olen vahinkovauva. En muista milloin äiti kerto sen. Mutta en ole koskaan ottanu sitä pahalla.. Koska jos ne ei minua ois halunnu, en olisi täällä nyt. Abortti on siin vaihees vaihtoehto tai adoptio. Äitini on rakastanu minua silti toooosi paljon ja ollu maailman paras äiti minulle

    VastaaPoista
  7. Ylläribaby meilläkin, mutta elämän parhaat asiat saapuvat yleensä yllätyksinä;)

    VastaaPoista
  8. Ollaan mietitty kans mutta ei stressattu. Mä oon kans vahinkovauva. Tai YLLÄTYSvauva. Äitini kanssa tästä on ollut puhetta teini iässä ja asia on musta ihan ok. Kyllähän sen ymmärtää näin isompana että kaikki lapset ei tosiaan ole suunniteltuj mutta silti kovinkin rakastettuja ♥

    VastaaPoista
  9. Minun mummoni (joka oli siis kuuden lapsen äiti) sanoi aina, että yksikään lapsista ei ollut suunniteltu, mutta kaikki olivat erittäin odotettuja ja toivottuja :) Näin itsekin aion omalle muksulleni sanoa, jos hän asiaa joskus kysyy (meilläkään Vilppu ei siis ollut suunniteltu)

    VastaaPoista
  10. Täällä myös yksi yllätysvauvan äiti! Raskaustesti näytti vuosi sitten positiivista juuri elämämme pahimpaan aikaan kun kaikki parisuhteesta, taloudellisesta tilanteesta ja opiskeluista lähtien oli tosi pahasti pielessä. Jotenkin sitä vaan tulevan vauvan avulla jaksoi korjata kaikki kuntoon, ilman vauvaa olisin ehkä ihan hukassa? Tai olen varma että olisinkin. Tulen aina vauvallemme kertomaan, että hän muutti elämämme suunnan, hänen ansiostaan saimme voimaa ja olemme onnellisia. :) Kliseistä mutta totta.

    Itse olen vahinkolapsi todella rikkinäisestä ja ongelmaisesta perheestä. Sain itse esikoisena kuulla ehkä 14-vuotiaana sanat jotka muistan aina. Äiti sanoi, että minun takiani hän palasi isäni kanssa yhteen ja ilman minua hänellä olisi parempi mies ja paremmat lapset. Se satutti, ja kasvu kohti tasapainoista elämää alkoi kunnolla vasta raskausaikanani, en vain halunnut lapselleni samaa.

    Mutta tässä sitä ollaan, nykyään jopa olen äitini kanssa paljonkin tekemisissä.

    Lapsi kyllä aistii sen rakkauden ja kuulee ne sanat mitä hänelle puhutaan. :) Ja rehellinen kannattaa ollakin, kyllä ne muksut vaan kaiken tajuaa!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet vahva ihminen kun paljosta olet selvinnyt ja kuulostat ihan mahtavalta äidiltä! :) kiitos että jaoit tarinasi! Ja tuo on kyllä täysin totta että lapset tajuavat kaiken! :)

      Poista
  11. Yksi vahinko täällä hei ;) Tai ihmeeksi äitini mua kutsui, kun tuli 45-vuotiaana pillereistä huolimatta raskaaksi. Mulle tämä kerrottiin vasta parikymppisenä vaikka kyllähän siitä tuli varhaisteininä vitsailtua. Tuskin sitä lapsena olisi tajunnut tai sen enempää pohtinut vaikka olisi tiennytkin. Nyt aikuisena arvostaa ihan eri tavalla vanhempien päätöstä pitää mut (vaikka äitini tuntien tiedän ettei abortti ollut edes vaihtoehto) iäkkyydestä ja riskeistä huolimatta. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.