torstai 19. kesäkuuta 2014

Mä sanon viimeisen sanani ja se on EI!

Muistaako joku tuon Maija Villkumaan Ei biisin muutaman vuoden takaa? Mä ainakin muistan, varsinkin kun se on soinut viimeisen vuorokauden mun päässä. Johtuen siitä, että meillä on viimepäivinä saanut käyttää EI sanaa aika ahkerasti. 




Meidän neiti on aika utelias pieni termiitti. Kaikki paikat tutkitaa ja maistellaan ja touhotetaan ympäri asuntoa. Lelut on jo niin nähty ja syöty, että nyt on siirrytty toisiin puuhiin: juuri niihin asioihin joihoin ei saisi koskea. Johdot, pistorasiat, Dvd, pleikkari. Niitä pitäisi olla maistelemassa ja sorkkimassa koko ajan. Ja vaikka Elvira on vasta vauva, meillä käytetään sanaa EI. Aina kun Elvira on pahateossa, kiellämme ja käytämme sanaa EI ennenkuin otamme hänet pois.

Yksi kerta neiti repi kuivumassa olevia pyykkejä narulta ja päätin testata voiko noin pieni ymmärtää EI sanan tarkoituksen. Muutaman kiellon jälkeen Elivra irroitti otteensa ja sai ihan mahtavat kehut! Kehujen jälkeen neiti riemastui ja tarttui pyykkeihin uudestaan. Kielsin, ja taas hän irroitti otteensa. Kehuja sateli ja eikun koko homma uudestaan! Tätä kieltokehu leikkiä jatkui hetken kunnes Elvira kyllästyi. Tämän jälkeen Elvira on usein (ei kyllä todellakaan aina, välillä naureskelee vain) irrottanut esineestä kun on sanottu EI. Ja joka kerta hän saa valtavat kehut asiasta! 




En tiedä voiko näin pieni ymmärtää sanan tarkoitusta. Netistä tai kirjoista tämäkin tieto varmasti löytyyy, mutta en lähde etsimään. Jokainen lapsi on yksilö, enkä oikein ole teoriakasvatuksen kannattaja. Tuntuu että Elvira ymmärtää ainakin jonkin verran mitä sanalla EI tarkoitetaan. Siitä en sitten mene takuuseen johtuuko se itse sanasta vai meidän äänenpainosta kun sanomme tiukkaan sävyyn EI.

Koska teillä on aloitettu kieltämään ja voiko sinun mielestäsi tämän ikäinen ymmärtää jo sanan tarkoituksen? 

12 kommenttia

  1. meillä on jo jonkun aikaa saanut käyttää sanaa EI ihan koko ajan.. kun aina Joel on menossa just noihin pleikkariin ja johtoihin ja yleensä kaikkeen mihin pienen lapsen ei kuulu koskea. Ja niin kyllä musta tuntuu,että Elviirankin ikäinen voisi ymmärtää, koska meidän mini tekee samaa joskus,että lopettaa kun kieltää, mutta kohta taas jatkaa ja muutenkin tuntuu,että kyllä se jotakin tajuaa mitä sille puhuu kun huutelen joskus,että "Joel tuuppa syömään" niin kohta se konttaa keittiöön :D joten minä luulen,että ymmärtää

    VastaaPoista
  2. Mähän sanon sulle usein edelleenkin ei... mutta ei silti taida mennä perille eli ymmärtääkö 21v hih!

    VastaaPoista
  3. Meilläkin käytetään ei -sanaa hyvin usein ja välillä se uppoaa neidin kaaliin, mutta välillä taas ei -sanan päälle vain nauretaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, samoin täällä :D nauretaan ja lähdetään vauhdilla karkuun :D

      Poista
  4. Minäkin toistelen sitä varmaan minuutin välein :D Nyt aletaan jo availemaan kaappejakin, joten niihinkin ois keksittävä jotain lapsilukkoja. Mutta voihan se kyllä olla, että jos tuota ei sanaa toistelee koko ajan, niin se menettaa merkityksensä. Pitäs keksii jotain muuta sen tilalle :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä ei onneksi päästä vielä kaappien kimmppuun :D mä ajattelen kyllä toisin påin, mitä enemmän toistoa sen parempi :D toki lapsen on myös opittava ymmärtämään että jos EI sanaa totella, tulee jotakin seuraamuksia. Esimerksi äiti hakee pois pahan teosta ja toruu ! :)

      Poista
  5. Meidän neiti on oppinu pudistelee päätä aina kun sanoo ei :D mut ei sil kyl muuta vaikutusta oo ollu, saattaa katsoa silmiin ja nauraa samalla kun lähtee päätä pudistellen kahta kovempaa pistorasiaa kohti :D
    -S

    VastaaPoista
  6. Meillä ei tarvinnut paljon eitä hokea silloin kun alkoi liikkumaan. Mutta nyt kun kävelee ja kiipeilee, ei täällä varmaan paljon muuta sanotakaan :D jatkuvasti tyhjentämään kaappeja, sulattamalla pakastinta, kiipeämään pöydille yms. Tietää tasan milloin tekee pahojaan, mutta yritä siinä nyt pitää pokkaa kun kiellon jälkeen heristää mulle sormea :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voin uskoa että on hieman vaikee pitää pokkaa tossa kohtaa :D:D:D ihana!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.