Kaksplus.fi

MENU

torstai 14. elokuuta 2014

Koko perheen kanawok!

Siitä onkin aikaa kun olen viimeksi jakanut teille jonkun helpon kotiruoka reseptin. Toisaalta, viime viikkojen helteillä on tullut vietettyä mahdollisimman vähän aikaa kuumassa keittiössä. Tänään olisi vuorossa koko perheen kanawok, eli myös lasten suuhun tarkoitettua ruokaa. Meidän Elvira on reilu 10 kk ja tämä ruoka on mukautettu hänen ruokailutottumuksiinsa ja rajoituksiinsa! 
Helppo ja nopea resepti koko perheelle!






Ainekset joita tarvitset:

400 grammaa kanasuikaleita

1 pussillinen riisinuudeleita

1 pussillinen wokkivihanneksia

1 purkki ruokakermaa

mausteita




Paista kanasuikaleet pannulla ja lisää samaan aikaan pannulle jäiset wokvihannekset. Kiehauta vesi erillisessä kattilassa, lisää joukkoon nuudelit ja anna kypsyä kannen alla n.3 min. Lisää kypsän kanan ja vihannesten joukkoon ruokakerma sekä nuudelit. Mausta oman maun mukaan (itse käytin vain hieman currya ja paprikajauhetta koska kanasuikaleissa oli jo marinadi) Anna vetäytyä kannen alla n.10 min. 
Valmista!



Elvira sai wokkia ensimmäistä kertaa ja maiskutteli tyytyväisenä nuudeleita. Kaikki muut maistui paitsi parsakaalit jotka lensivät tapansa mukaan koiran suuhun. Tästä reseptistä tulee todella reilu satsi, meidän perhe ruokailee tästä vielä huomennakin! 
Ja pakkaseen taitaa mennä neidille myös muutama annos. Ensikerralla ajattelini lisätä joukkoon hieman kookosmaitoa, katsotaan miten käy!

4 kommenttia :

  1. meil eroo siin että, meil käytetään sweet chili thai kastiketta. tosin toi meidän mini mies ei viel syö näitä samoja kun mene muuten mä en mausta wokkii kun hunajamarinadi on jo valmiina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä myös yleensä käytetään ennemmin noita hunajamarinoituja, mutta alle yksi vuotiaalle ei suositella hunajaa niin eiolla nyt käytetty :/ :p vaikka ne on kyllä parhaita ;) tuo sweet chili onkin tosi hyvää, harmi kun ei voi käyttää jos tekee samaa ruokaa koko perheelle :/ :)

      Poista
  2. Onnistuisko mun pysyä lukijana nyt tässä uudessa osotteessa.. :D En ymmärrä miksi blogger heitti koko ajan sen vanhan blogin lukijoista pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en myös :D taisi ollu joku bugi jossakin, tervetuloa kymmenennen kerran lukijaksi ;) :DDDDd

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3