Kaksplus.fi

MENU

maanantai 18. elokuuta 2014

Ongelmallinen lastenhuone.

Elviran huoneen sisustus tuottaa mulle päänvaivaa ja paljon. Vaikka vanhaa tapettia on vielä seinässä ja huone on kaikkea muuta kuin sisustuskunnossa, olen pyöritellyt päässäni asiaa jo paljon. En oikein osaa päättää mitä haluan huoneelta. Haluanko sen olevan lapsellinen, lapsennäköinen ja värikäs, vaiko neutraali, "tylsä" ja aikuisen silmää miellyttävä? 
Äsh, en osaa päättää!

Tässä on muutamia kuvia Elviran huoneesta meidän vanhassa asunnossa, tykkäsin kovasti mutta jotenkin koen ettei tämä ollut tarpeeksi lapsen näköinen huone.






Seinien väri tulee olemaan luonnonvalkoinen. Päädyimme tähän ratkaisuun sen takia, että valkoinen on ajaton ja helposti muunneltavissa: sisustustarroilla ja tauluilla tekee ihmeitä hetkessä. Ja mikä parasta, jos (ja kun) mieli muuttuu, ei tarvitse lähteä maalaus ja tapetointi rumbaan. 
Mun silmää miellyttäisi lastenhuone joka olisi väriltään valkoinen, musta, harmaa ja yksi "piristysväri". Esimerkiksi keltainen, punainen tai oranssi. Toisaalta koen että tälläinen huone olisi enemmänkin aikuiseen makuun, ja sisustaisin sen oman makuni mukaan, en ajatellen "lapsellista makua". Haluaisin että huoneesta näkee jo kauas sen olevan lastenhuone. 

Huonekaluhankintoja emme tule luultavasti tekemään juuri ollenkaan. Ainakin näillä näkymin Elviran huoneessa on kaikki tarvittava: pinnasänky, lipasto, vaatekaappi ja kirjoituspöytä. Huonekalut ovat eksyneet meille pikkuhiljaa, sen enempää ajattelematta mihin huoneeseen ne tulevat. Huonekalujen värit ovat puuta, valkoista ja mustaa. Lastenhuoneen "lapsellisuus" tulee siis kaikesta muusta kuin huonekaluista.

On yksi ainut asia joka mun on pakko saada, nimittäin nämä Lego säilytyslaatikot! 
Aivan ihania!
(Kuva lainattu cdon.com nettisivuilta)


Haluaisin värikkään huonen, mutta uskallanko koska se on kaukana mun mieltymyksistä sisustuksen suhteen? Tuleeko lastenhuoneesta liian tylsä ja aikuismainen jos sisustan se oman maun mukaan?

Miten vaikeaa voi olla yhden huoneen sisustus!?


8 kommenttia :

  1. Mulla ollu sama probleema, mutta nyt jo pitkän aikaa oon pyrkinyt saamaan huoneeseen sitä "lapsellisuutta". Hello kitty tauluja, pinkki pallomatto. Aluksi oli myös eläinverhot, mitkä on ajan myötä kyllä vaihtunut ihan perus vaaleenpunasiin! Ja uudessakin asunnossa haluan Rosan huoneen olevan mahdollisimman lapsennäköinen!

    VastaaPoista
  2. Joo tää on vähän kinkkinen juttu, ollut mullakin :D

    Tällä hetkellä Pimun huone on enemmän mun silmää miellyttävä, väreinä on harmaata ja vaaleanpunasta. Hillitty kokonaisuus, mitään ylimäärästä siellä ei pahemmin oo.

    J:n huone taas värikkäämpi ja sellasta siitä nyt tavottelenkin. Se on selvästi enempi lastenhuoneen näkönen kun Pimun huone, mutta osansa tekee sekin että suurinosa leluista on J:n huoneessa. Harvoin Pimu edes leikkii omassa huoneessaan, vaan aina olkkarissa tai isoveljen huoneessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihanaa etten ole yksin tämän ongelmani kanssa!!! :p harmaa ja vaaleanpunainen kuulostaa aivan ihanalta väriyhdistelmältä! :)

      Poista
  3. Meillä on kans pojun huoneessa kaikki "peruselementit" ihan "normaaleja" eikä mitenkään lapsellisia, ei siis ole nalleverhoja eikä automattoja, vaan sellaisia joita voisi käyttää muuallakin kuin vain lastenhuoneessa. Se lapsellisuus tuleekin sitten siitä kaikesta muusta, eli lähinnä pojun leluista. Ja juurikin tauluilla, tyynyillä, peitoilla ja pienillä sisustusjutuilla hyllyillä yms saa halutessaan kivasti väriä ja elämää ja sitä lapsellisuutta huoneeseen, mikä mun mielestä on ihan riittävästi. Itse en ainakaan kovin kauaa jaksaisi katsella mitään lapsellisia tapetteja yms., eikä vaadi niin suurta työtä sitten kun on aika saada "isonpojan" huone kun ei tarvi ihan kaikkea maalata ja ostaa uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa ajattelen että myöhemmin on helpompi muuttaa huonetta isomman lapsen huoneeksi kun ei ole nallekarhu tapetteja tai muuta vastaavaa :p

      Poista
  4. Mä oon varmaan maailman huonoin käyttämään värejä sisustuksessa, mutta mikäli joskus päästään muuttamaan kolmioon tästä pikku kaksiosta jolloin saadaan pojalle oma huone, niin uskon, että laittaisin sinne jotain väriä messiin sopivasti. Nuo lego säilytyslaatikot on ihania. Määki haluan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. sama ongelma, ehkä pikkuhiljaa oppii lapsen myötä myös käyttämään värejä :p ja niin on aivan ihania!! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3