Kaksplus.fi

MENU

tiistai 12. elokuuta 2014

Terkkuja räkälandiasta!





Viime yö oli aika mielenkiintoisen vähäuninen ja syy siihen löytyi aamulla. Elviralle on iskenyt flunssa! Taas. Tai voinko sanoa taas, edellisestä on kaksi kuukautta ja tämä on nyt sitten toinen lenssu elämän aikana. No mutta siltä se tuntuu kun äitinä katselee tuota raasua vuotavan nokkansa kanssa. Jokohan tätä voi kutsua syysflunssaksi?

Viime yö jäi tosiaan aika vähille unille. Elvira nukahti hieman ennen yhdeksää, mutta tunnin välein heräsi täyteen huutoon. Puoliltaöin neiti sai nestemäistä herkku Panadolia ja pääsi perhepetiin nukkumaan. Jo tässä kohtaa tiesin että mun yöunet meni siinä, nimittäin meillä asustaa pieni yöhyrrä. Pyörii, ähisee, puhisee ja löytyy milloin mistäkin asennosta nukkumasta. Viime yönä esimerkiksi heräsin jalat naamalla muutaman kerran. Pääasia kuitenkin että Elvira sai nukutuksi aika hyvin, ja aamuvirkku heräsikin jo seitsemän reikäreikä...Meinasin ottaa valokuvan mun silmäpusseista mutta olisi ihan sama asia jos kuvaisin kahta mustaa länttiä, hahah..

Meille ostettiin viime flunssan aikana nenä friida muttei siitä oikein mitään apua ollut. Lima oli aivan liian tiukassa ja syvällä jotta pieni pintaimeminen olisi auttanut yhtään hengittämisessä. Kamalaahan se oli kun toinen ei saanut melkeinpä juotua kun henki ei kulkenut nenän kautta. Kaipa näihin räkätauteihin on vain tottuttava kun Elvira aloittaa puolen vuoden päästä päivähoidon. Eiköhän silloin viimeistään jouduta sairastelemaan kunnolla...

Itsellänikin nokka hieman vuotaa ja kurkku tuntuu karhealta. En kyllä ole varma johtuneeko mun oireilu flunssasta vai siitä että allergia lääkkeet pääsivät loppumaan muutama päivä sitten. Tee auttaisi kurkkukipuun mutta mä todellakin tarvitsen nyt muutaman kupillisen (pannullisen...) kahvia! Olen kyllä jo hieman odotellutkin että koska flunssa iskee taas meidän perheeseen, nimittäin lavuaarien hajulukot kaipaisivat avaamista ja sen teen aina flunssan aikana kun hajuaisti on kadoksissa... :D

Ihanaa kyllä ettei pieni flunssan poikanen näytä taltuttaneen meidän termiittiä. Samaa vauhtia mennään eteenpäin ja ollaan yhtä naurua ja hymyä! Ja koska kipeenä saa hieman herkutella niin tänään syötiin aamupuroon sijaan aamiasleipä, ja se syötiin lattialla piirrettyjä katsellessa!
 Pikku räkänokka<3





Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3