Kaksplus.fi

MENU

maanantai 29. syyskuuta 2014

Family Time!




Viikonloput on melkein jokaiselle viikon kohokohta. Niiden merkitys on mun kohdalla muuttunut aika paljon nyt äitiyden myötä, ennen odotettiin että päästään tukkaputkella bailaamaan mutta nyt odotan vain että ollaan koko perhe koossa ja saadaan touhuta yhdessä. Klisee, mutta viikonloput menevät aivan liian nopeasti! Niin paljon tekemistä, niin vähän aikaa!





Perjantaina me ei tehty mitään sen kummallisempaa, käytiin ostamassa meille uusi sohva! Joka kylläkin saapuu vasta marraskuun puolivälissä mutta ompahan ainakin nyt hankittu. Vanha "valkoinen" nahkasohva alkaa olla loppuunkulutettu. Viimeisenä silauksena sain sotkettua sen maaliin tässä remonttihommien ohella! Remontti on muutenkin edistynyt aika hyvään malliin, Elviran huone on valmis ja eilen saatiin meidän makkarin melkein valmiiksi. Listojen kiinnitys ja pieni liisteriloppusilaus niin on molemmat makuuhuoneet valmiit
 (Tino nauro mulle eilen kun mietin kirjotetaanko makuuhuone kahdella uulla...mutta mä ainakin puhekielessä käytän vain yhtä ;) Puolustaudun sillä!!! ) Mun piti eilen tulla tänne esittelemään vähän Elviran huonetta ja höpöttelemään remontista mutta luonnonvalo kerkesi hävitä ennenkun ehtisin valokuuvaamaan, katsotaan olisko tänään vähän vähemmän kiireisempi päivä! 




Eilen me vietettiin koko päivä yhdessä, tehtiin vähän remonttia, käytiin pappalassa sapuskalla ja puistoiltiin koko perheen voimin! Mä pidän päivittäistä ulkoilua tosi tärkeenä jo pienestä pitäen, mutta pakko myöntää että on ollut päiviä jolloin ollaan nyhvätty vaan sisällä. Yleensä yritän ainakin yhdet päikkärit nukuttaa ulkona ellei puistoilu maistu, mutta välillä sekin on jäänyt. Hyihyi äiti, nyt on pakko tehdä tässä asiassa parannus! Elvira nimittäin rakastaa keinumista ja maassa mönkimistä yli kaiken! 




Smoothie loppu kesken!

Elviran synttäreihin on muuten tasan viikko! Viime aikoina synnytys on ollut kirkkaana mielessä ja haikeudella muistelen meidän elämää pienen vastasyntyneen kanssa! Juhlavalmistelut ovat vielä pahasti kesken mutta eiköhän ne tämän viikon aikana järjesty. Tai oikeastaan ei ole muuta vaihtoehtoa...Niin joo ja neuvolaankin pitäisi soittaa! Mutta nyt vaunuista kuuluu ähinää ja puhinaa joten on lopettettava tämä lätinä taas,

Ihanaa maanantaita kaikille!<3




3 kommenttia :

  1. Eenn kestä tuota smoothie loppu kesken kuvaa! :D:D Ja miten hienosti teillä juodaan pillillä, pitäs koittaa testata meilläkin uudestaan, josko Lilian nyt osais juoda siitä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En mäkään, kiukkupussi :'D kannattaa kokeilla,aika kätevä välipälä tuo smoothie :p aikanopeesti elvira tuon oppi, eka kerta oli vähän hakusessa mutta toisella kerralla meni jo tosi hyvin! :)

      Poista
  2. En mäkään käy joka päivä lasten kanssa ulkona, välillä tulee oikee huono omatunto, mut ei sitä vaan aina voi jaksaa :D Teillä on tollai ihana Lundmyrin pipo! Meiän tyttö sai lahjaks samalla kuosilla olevat housut, ne on niin söpöt!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3