Kaksplus.fi

MENU

tiistai 7. lokakuuta 2014

Äidin ajatukset vauvavuodesta.



Vauvavuodella pelotellaan jo paljon ennen kuin pikkupiltin pää näkyy. Äiti ei jaksa, isi ei jaksa, kukaan ei jaksa, parisuhde kärsii...
Koliikki, hampaat, korvatulehdus, allergiat, flunssa kierteet, rokotteet ja muut samanlaiset hauskat tapahtumat kerrotaan melkeinpä heti kun joku on plussannut. Puhumattakaan synnytyksestä ja siihen liittyvistä kauhukuvista...

No miltä meidän vauvavuosi on näyttänyt mun silmin? Onko se nyt sitten ollut niin kamalaa mutta samalla niin ihanaa kuin pelotellaan? 



Noh, synnytys on osio eriksee ja sen voitte lukea koko komeudessaan täältä (klik). Toki tässäkin on jo käynyt niin että aika on kullannut muistot ja mulla on välillä jopa ikävä tuota tapahtumaa...Tai oikeastaan aika paljonkin ikävä! Ensimmäiset kuukaudet sujuivat opetellessa ja ihmetellessä uutta ihmistä ja hänen tarpeitaan. Kaikki oli ihan mahtavan ihanaa mutta samalla jollain tavalla niin väsyttävän raskasta. En oikein osannut iloita näistä ensimmäisistä viikoista ja nyt jälkikäteen olen miettinyt olenko voinut kokea jotakin pientä babybluessia. En ihmettelisi yhtään, mielialani on vähän liiankin herkkä hormoneille. Ensimmäisinä viikkoina koin myös ensimmäisen epäonnitumiseni äitinä: imetys loppui kolmen viikon jälkeen ja siirryimme korvikkeisiin. Harmitus kuitenkin loppui nopeasti ja harmituksen ohella olin jollain tapaa myös hieman helpottunut, en ollutkaan niin kiinni vauvassa kuin kuvittelin. Ensimmäsinä kuukausina Elvira söi, nukkui ja kakkasi suurimman osan päivästä. Elämämme ei ollut kovinkaan ihmeellistä noina ensimmäisinä kuukausina, päällimäiset ajatukset niistä ovat opettelu, oppiminen ja tutustuminen. 



3-6 kuukauden iässä arki rullasi jo omalla painollaan. Elvira söi ja nukkui hyvin sekä oli muutenkin helppo ja iloinen vauva. Pikkuhiljaa mun itsevarmuus äitinä kasvoi ja aloin pelon ja stressin sijaan nauttimaan äitiydestä. Osasin nauttia jopa niistä pienen vauvan jutuista, vaikka samalla kuitenkin odotin koko ajan uusia oppimisia ja Elviran kasvua. Tuli ensimmäiset rokotteet sekä hampaat. Molemmat aika kivuttomasti ja yllätyin positiivisesti miten helppoa tämä vauva elämä onkaan. Kätkyt kuoleman riski pieneni päiväpäivältä, mutta edelleen kävin yöllä herätessäni tarkistamassa että Elvira hengittää (teen tätä tosin välillä vieläkin...).Pikkuhiljaa opin luvan nauttia, saan nauttia ja rakastaa täysillä eikä kukaan vie mun onneani pois. 
Mä olen ihan oikeasti äiti!

Puolen vuoden iän jälkeen aloin odottelemaan konttaamista, ryömimistä ja ylipäätänsä jonkin sortin liikkumista paikasta toiseen. Elämä rullasi edelleen aika mutkattomasti, edelleen Elvira nukkui ja söi hyvin. Vauvavuosi alkoi olemaan jo ehtoon puolella ja ihmettelin mistä ne kaikki kauhutarinat kumpuavat. Odotin kovasti jo taaperoikää sekä sitä, että pääsen touhuamaan ja askartelemaan Elviran kanssa. Kuitenkin siinä kymmenen kuukauden iässä, vastoin mun kaikkia odotuksia, aloin kaipaamaan sitä pientä vastasyntynyttä. Haikailin Elviran ensimmäisten viikkojen perään ja pahoittelin miksi en silloin osannut niistä nauttia. Eihän ne niin raskaita olleet!



Yhteennveto koko vuodesta on kaikenkaikkiaan todella positiivinen. Meidän vauva oli aivan päinvastainen kun peloteltiin, olemme koko vuoden aikana joutuneet kokemaan alle kymmennen huonoa yötä. Elvira oli alle kaksi kuukautta kun aloitti kokonaiset yöunet. Joku voi ajatella että olemme päässeet todella helpolla, vauvan kanssa kyllä mutta sitten taas parisuhteen eteen olemme saaneet painaa töitä niskalimassa. Niinkuin alusta asti seuranneet tietää, Elviran raskaus oli vasta se joka "sinetöi" meidän seurustelun. Tuore suhde plus vauva ei ole mikään kovin helppo ja herkullinen yhdistelmä. Kaikesta kuitenkin ollaan selvitty ja tässä ollaan, vauvavuosi on ohi! Haikeaa, mutta samalla niin innostavaa! Odotan innolla tulevaa, barbie leikkejä sekä askartelua. Ensimmäisiä keskuteluja, kysymyksiä ja noloja hetkiä kaupankassalla. Ensimmäsiä raivareita karkkihyllyllä ja ensimmäistä päiväkodin joulujuhlaa. Odotan tätä kaikkea niin innolla, mutta samalla haikailen meidän pienen vauvan perään. Ajattelin tämän postauksen olevan ihan peace of cake, mutta on hyvin vaikea kertoa mitä tällä hetkellä tunnen. Vuosi on ollut yhtä myllerrystä, onnea ja rakkautta. Aika on mennyt niin siivillä etten oikeastaan vielä edes tajua vauvauoden olevan ohi.

Yhtä asiaa ei kuitenkaan tarvitse edes miettiä:

Takana on elämäni paras vuosi!


7 kommenttia :

  1. Myöhäiset onnittelut elviiralle.:) Kiva kuin vihdoinkin löysin blogin,jossa kirjoittaja on kanssani saman ikäinen ja lapsikin on vain pari päivää vanhempi kuin omani.! Sait täältä yhden uuden lukijan:)

    VastaaPoista
  2. Mun piti kirjottaa samasta aiheesta, mut mitähän sitä kirjottas, kun sä kerroit jo kaiken. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahhaa, meil on niin samat ajatukset ;) mä haluun lukea sun ajatuksista, KIRJOTA JOOO!!! :)

      Poista
  3. Ihanasta kirjoitettu! :) Varmaan omassakin blogissa tullaan näkemään lähiaikoina jokin katsaus vauvavuoteen ja ehkä synnytyskertomuksen uusinta. Saa nähdä tuleeko ihan kopio siitä, mitä kirjottelin pari viikkoa synnytyksen jälkeen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! : )ihanaa, odotan innolla! Tälläsiä kirjotuksia on kiva lukea! :) mä mietin myös tuota synnytyskertomusta mutta tulin siihen tulokseen että tulis melkein samanlainen, tietty ehkä hieman kaunistellumpi versio :p

      Poista
  4. Ihana postaus! Jaan hyvin kaikki fiilikset, täällä tyttö 11kk. Melkein aloin itkeä kun luin tätä :D Itelläkin niin haikeat fiilikset.

    Elviira on tosi suoloinen tyttö :) (hahaha mä olen se sama joka joskus aiemmin kirjoitti että Elviira näyttää jnk verran meidän tytöltä ;))

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3