Kaksplus.fi

MENU

perjantai 10. lokakuuta 2014

Tuttitangoa taaperon kanssa!



Muistan miten raskausaikana meinasin etten antaisi vauvalleni tuttia ikinä Muistan myös sen, miten jo synnärrillä anelin hoitajilta tuttia kun en saanut neidin huvitutteilulta nukutuksi rankan synnytyksen jälkeen. Tuttia ei herunnut synnärillä, mutta heti kotiin päästyämme iskimme tämän kapistuksen Elviran suuhun, Ja siellä se on edelleen...

Nyt kun vuosi tuli mittariin aloin pikkuhiljaa pohtia tutin käyttöä, tai oikeastaan siitä luopumista. Aihe ei ihan vielä ole ajankohtainen, mutta toisaalta sitä on hyvä miettiä näin etukäteen. Jos pystyisin jo nyt pikkuhiljaa aloittamaan minivieroituksen, ettei ihan kylmiltään sitten revittäisi raukan turvaa suusta. Tai voihan kerrastapoikki-tyylikin olla toimiva. Tiedän että viimeistään ensimmäisen hammastarkastuksen yhteydessä joku kyseenalaistaa Elviran tutin syönnin. Täällä Turussa hampilääkäri taitaa ensimmäistä kertaa olla siinä puolentoistavuoden iässä, joten onhan meillä vielä puolivuotta armonaikaa...Toisaalta jos on äitinsä hampaat perinyt niin jokatapauksessa on kymmenen vuoden oikomishoidot edessä, syö tuttia tai ei. 



Ensin ajattelin vieroituksen alkavan sitten kun Elvira on siihen valmis. Tulin toisiin ajatuksiin kun pohdiskelin sen kuitenkin olevan ehkä vasta ala-asteella...Toisaalta vieroittaminen olisi ehkä helpompaa kun lapsi itse tajuaa että ne "tutit lähetetään porovauvoille" tai jotain muuta vastaavaa. Vai olisiko sittenkin helpompi toimia mahdollisimman aikaisin? Se jää nähtäväksi, Elviraesikoinen saa taas kerran toimia meidän vanhempien koekappaleena...



Me ollaan nyt pikkuhiljaa Tinon kanssa kuitenkin otettu tuttia aina pois hereillä ollessa. Tuttia pidetään suussa kun nukutaan tai kun harmittaa. Jos Elvira saisi asiasta itse päättää, hän lusuttaisi tuttia koko ajan, joten vaikka emme ole luopumisen suhteen tehneet mitään päätöksiä olemme aloittaneet minivieroituksen jo nyt. Tutti antaa tukea ja turvaa Elviralle mutta ennenkaikkea meille vanhemmille. Meillä tutti toimii oikotienä onneen, ja pelottaa ajatuskin että pitäisi yrittää nukuttaa tai rauhoittaa ilman sitä sata varmaa keinoa, eli tuttia. Tapahtuu tutista luopuminen sitten koska tahansa, tulee se sekoittamaan meidän perheen pasmat totaalisesti. Kyllä me sen verran tuttiriippuvaisia ollaan kaikki...Tai jos hyvin käy niin Elvira vieroittaa itsensä tutista vain hylkäämällä sen jossain vaiheessa. Joo-o, ainaa saa unelmoida...


Tämä viimeinen kuva ei liity aiheeseen mitenkään mutta on meidän aamuisen "hymyile äitille kauniisti" valokuvaussession tuotoksia :D 
Toivotetaan sen avulla vaikka

Veikeää viikonloppua kaikille! <3


8 kommenttia :

  1. Mä pidän tärkeänä sitä että se tutti on arjessa ylipäätään sellainen kapistus jota käytetään vain tarvittaessa. Meillä on pyritty siihen että lapset ei kotona tai kylillä heilu tutti suussa ja että sitä ei törkätä sinne "varmuuden vuoksi", vaan sitä käytetään ainostaan silloin kun sitä "todella tarvitaan" eli meillä ainakin käytännössä nukkumispuuhissa ja joskus jonkun harmituksen iskiessä. Tämä on minusta tärkeää ihan jo hammasterveyden vuoksi mutta myös siksi, että sitten siitä tutista on hiukan helpompi vieroittautua kun se ei ole lapselle NIIIN tärkeä väline joka hetkessä. Meillä on siis käytännössä noin 1-2-vuotiaana tutti ollut lähinnä nukutuskäytössä ja siitäkin on sitten luovuttu ihan kertaheitolla parin vuoden tienoilla kun on ollut rauhallinen jakso elämässä eikä muuta stressiä. Molemmat edelliset on vieroittuneet todella helpolla, ja ainakin nyt näyttäisi että yksivuotiaan kanssa tulee menemään aika samalla tavalla myös. Tietysti kannattaa myös kuulostella jos lapselle tulee joku oma vaihe jolloin tutti ei ole tärkeä ja tarttua sitten siihen ja jättää pois, niinkin voi käydä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi ja kokemuksista, olen ihan samaa mieltä! :) meillä myös pyritty siihen ettei tuttia pidetä "turhaan" suussa hereillä ollessa varsinkin nyt kun neiti tuntuu olevan niin riippuvainen siitä kapistuksesta! :) odotellaan siis rauhallista elämänvaihetta ennenkuin lähdetään vieroittamaan, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  2. Meillä tyttö nyt 1v 1kk ja hän vieroitti itse itsensä tutista, kun hampaita alkoi tulla useampia. Niinkin voi siis käydä, että kohta toinen ei huoli koko tuttia. Esim. olen kuullut että flunssainen lapsi voi lopettaa tutteilun, koska tukkoisella nenällä lussuttaminen ei tunnu kivalta. Jos tuollainen hetki eteen tulee, kannattaa hyödyntää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei toi flunssa on hyvä vinkki! :) elviralla oli kunnon flunssa 8kk iässä ja silloin ei kyllä tutti pysnyt suussa! Täytyy hyödyntää kyllä tämä jos flunssa vielä iskee tässä lähiakoina :p kiitos vinkistä!

      Poista
  3. Meidän typy ei oo huolinu tuttia koskaan. Aluks sitä harmitteli, kun ei saanut sitä "työkalua" käyttöön arkea helpottamaan... Toisaalta eipä tarvi tollasia miettiä...vierotuksia tai hampaiden pilalle menemistä, puhumattakaan puheen kehityksen hidastumisesta. Mut nyt kun unitaistelut on jonkinmoisia, niin välillä kiroo, et olisipa "taikasauva(tutti), jolla sais neidin hiljaseks :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tuo puheenviivästyminen on yksi syy miksi yritän kovasti ettei valveilla ollessa tuttia käytettäisi. Olen nähnyt myös niitä kaksivuotiaita jotka koko ajan lussuttavat tuttia ja sitten vanhemmat ihmettelevät kun ei sanoja meina millääntulla :/ vaikea varmaan suu täynnä puhua! :D ja uskon että vlillä kaipaat taikasauvaa, meillä ei pärjättäisi ilman xD :D

      Poista
  4. Täällä yksi 1vee tuttiaddikti.. :D Nyt oon alkanu laittaa tutit jemmaan, etteivät hakeudu koko ajan suuhun. Pyritään, että unilla ja itkun yllättäessä se kaivetaan esiin. Hän nimittäin rakastaa tutteja ja niitä täytyy olla useampi kuin yksi. Tänään aamulla yksi tutti oli suussa ja toista hän haisteli :D perusmeininkiä on myös, että yksi tutti suussa ja yksi molemmissa käsissä - niitä sitten vaihdellaan suuhun ja pois. Vanhempien lasten kohdalla en muista, kuinka ja milloin tutista vieroituttiin mutta ehkä se sujui suht ok, koska en muista. Luotan siis, että tämäkin tutti-intoilija viimeistään kouluun lähtee ilman tuttia, hih :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hahhaha ihana!! :D meillä sentään riittää vielä yksi :p toivotaan että täälläkkiin viimeistään ekaluokalla ollaan tutittomia ;) :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3