Kaksplus.fi

MENU

lauantai 15. marraskuuta 2014

Äitiyden kaksi kaveria: pelko&ahdistus.



Äitiys on elämäni mahtavin, mutta myös samalla kamalin asia. Kamala siksi, että heti Elviran odotusajasta lähtien olen alkanut pelkäämään todella paljon. Pelkää pahinta, toivo parasta on aika hyvä sanonta tähän kohtaan. Elvira on sen ikäinen että suurin kätkytkuoleman riski on aikaa päivää sitten jo ohitettu ja muutkin pelot aika hyvin taltutettu, mutta uuden raskauden myötä uusintakierrokselle pääsee myös kaikki huolenaiheet.

Ensimmäisenä tietenkin keskenmeno. Ensimmäiset päivät plussan jälkeen aina aika-ajoin tarkistin ettei housuissa näy verta. Joka kerta vessareissun yhteydessä pelkäsin kurkata paperiin jotten vain näkisi verta. Tämä pelko on ehkä hieman helpottanut päivien kertyessä, mutta edelleen se on päivittäin läsnä. Varsinkin nyt kun suurin pahoinvointi on kaikonnut. Osaisinpa olla asiasta tyytyväinen mutta ei, tuntuu ettei kaikki ole hyvin koska pahoinvointi loppui jo. Ja vielä olisi neljä pitkää viikkoa ensimmäiseen ultraan. Ja samat neljä viikkoa sinne "turvallisille viikoille" vaikkei oikeasti sellaista ole olemassakaan. Niin monesta blogista ja facebook ryhmistä olen saanut lukea keskenmenoista että mietin miksi mun kohdalla asia olisi toisin ? Miksi mulla olisi oikeus saada toinen ihana lapsi kun kaikki eivät saa ensimmäistäkään? Toisaalta, vaikka kamalalta kuulostaa niin joka keskenmenouutisen kohdalla ajattelen tilastojen olevan puolellani. "Koska tolla meni kesken, niin ehkä mun sitten jatkuu. Jokohan tämän vuoden keskenmeno prosentit olisi täynnä.." Outo, mutta hieman rauhoittava ajatus. 




Sitten pelätään niskatuvotus ultraa. Sitten rakenne ultraa. Sitten itse synnytystä. Vastasyntyneen lapsen kanssa kätkytkuoleman riski kummittelee koko ajan takaraivossa ja pakko tarkistaa että toinen hengittää. Teen kyllä tätä edelleen Elviran kanssa välillä...Lapsi lähtee liikkeelle, voi sattua haavereita. Menee kouluun, kävelee yksin pimeällä tiellä. Onko sillä nyt varmasti tarpeeksi heijastimia? Olenko selittänyt tarpeeksi hyvin ettei vieraiden ihmisten kyytiin mennä? Muistaakohan hän katsoa autot ennenkuin ylittää suojatien? Ei kai hän tee virhettä ja vedä kännejä ja sammu ojaan? Eikai hän ikinä mene humalaisen kuskin kyytiin? Tai kaaharin? Eikai hän ikinä kokeile huumeita? Tai joudu onnettomuuteen? Huolta, murhetta ja stressiä. Mutta tähän ei voi todeta kuin elämä on. Äitiys on. 

Se alkaa jo siitä pissatikusta ja päättyy vasta sitten kun aika meistä jättää. Ja niinhän se kuuluukin olla. Se on sitä äidin rakkautta. Kuitenkin pakko myöntää, että vaikken kaipaa vanhaa elämääni ollenkaan niin siellä oli yksi asia ylitse muiden: huolettomuus. Ei stressiä, ei murheita, ei pelkoja. Ainoat huolet liittyivät viikonloppusuunnitelmiin. Miten siitä silloin ei osannut nauttia tarpeeksi? 

Vaikka aika-ajoin tekisi mieli mennäs stressiä ja pelkoa pakoon pieneen laatikkoon niin päivääkään en vaihtaisi. Tämä kaikki on sen arvoista että minulla on maailman paras tehtävänimike; Äiti. 



Kuvat ovat meidän viimeviikkoisesta, surkuhupaisasta valokuvaussessiosta. Ei ollut malli oikein yhteistyöhaluinen :D Taaskaan... :D


14 kommenttia :

  1. Mun raskausaika oli pelottavaa ja hankalaa. Pelkäsin jokapäivä ja odotin vain että vauvan saa ulos jotta pelkäämisen voisi lopettaa. Olin ihan varma että kun lapsi on käsissäni, en enää pelkäisi koska kohdussa ei voi tehdä mitään jos lapsi esim kuolee. Sitä ei edes huomaa. Kun se olisi vieressäni, ainakin pystyn kokoajan katsomaan että se hengittää. Noh ei se mennytkään niin. Kun lapsi oli maailmassa, en uskaltanut nukkua, vahdin kokoajan että nyytti pysyy elossa. Olin järkyttävän väsynyt. Kun kätkytriski oli ohi 6kk päästä, aloin nukkumaan levollisemmin. Nykyään pelkään sitäkin enemmän että tyttö tukehtuu tai kompastuu ja halkaisee päänsä. Pelko ei vain lopu. Edellinen menee ohi ja tulee uusia. En uskalla edes ajatella, että miten nukun yöni kun tyttö muuttaa pois kotoa ja saa ajokortin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mula oli ihan sama harhaluulo viime raskaudessa!! Ja olen myös miettinyt tuota teini ikää ja ajokorttia, voi sitä huolen määrää... :/

      Poista
  2. Niin totta! Omat lapset on vanhimmat teini-iässä ja nuorin nyt siis Elviran ikäinen. Jokaisen kohdalla muistan tuon vkon 12 tuijotuksen ja odotuksen - sekä ainaisen huolen jostain 'omituisista tunteista'. Huoli on ja pysyy; muuttaa vain muotoaan. Vanhimman kohdalla huolehdin, ettei joudu ns. väärään seuraan, lähde liian aikaisin tutustumaan "aikuisten juttuihin" ; keskimmäisen kohdalla huolehdin, että onhan hänellä kavereita koulussa, eihän kukaan kiusaa ja nuorimman kohdalla, ettei kolhi itteään touhuissaan pahasti ja että hoitokuviot sujuisivat. Huh. Melkoista. Mutta kuten sanoit, todellakin sen arvoista <3 !

    VastaaPoista
  3. Mulla on niin samoja ajatuksia. Itekkin törmännyt näihin todella moniin keskenmenoihin, ja mullakin tulee ajatus että ehkä nyt mulle ei tulis kun niin monelle muulle on tullut. Mutta eihän sitä ikinä tiedä :/ toivotaan että meidän pienet jaksais ihan loppuun asti <3 :) meillä nt-ultra 9.12 ja yhtään en jaksais odottaa enään :D millon teillä on ultra ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpäm, toivotaan parasta meille molemmille!<3 jos en ihan väärin musita niin olisiko ollu 11.12! :) enkä mäkään kyllä jaksaisi odotttaa enää hetkeäkään! :D

      Poista
  4. Totta joka sana. Toivon sulle parasta raskaudessa <3 itsellä onni kääntyi viikoilla 12 joten en luota edes niihin ja oon ihan hysteerinen koko ajan. Mulla on itseasiassa smaan verran viikkoja mutta koitan olla kuin en raskaana olisikaan. Viime km on niin vähän aikaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Muistan sun kirjoituksen <3 Toivon sulle myös parasta, toivotaan että tällä kertaa kaikki menee hyvin! <3

      Poista
  5. Osuva teksti, varsinkin lause "pelko alkaa pissatikusta ja päättyy kun meistä aika jättää" on täyttä totta! Koko ajan huolehtii ja pelkää jotain. Onnea raskauteen <3

    liityin lukijaksi, kivan oloinen blogi sinulla :)
    hulivilini.blogspot.fi

    VastaaPoista
  6. Täällä myös kärsitty peloista ja ahdistuksesta! Rajun pahoinvointi kauden loppuessa lähes toivoin että tuttu ja turvallinen huono olo palaisi, jotta olisi jotain "todisteita" raskaudesta kun ei vielä muuten näkynyt tai tuntunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juurinäin, ensin toivooo että olo paranisi mutta sitten kun se paranee niin ei osaa nauttia siitä! :) toivotaan että pelot ja ahdisus hälvenee <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3