Kaksplus.fi

MENU

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Hiusten värjääminen raskausaikana?



Tänään poksutaan taas täysiä raskausviikkoja, 9+0! Kymmenes viikko lähtee siis käyntiin ja enää kolme viikkoa niskaturvotusultraan. Kolme pitkää ja piinaavaa viikkoa...Mun oloissa ei ole oikein tapahtunut sen kummempia muutoksia joten en lähde toistamaan itseäni ja jaarittelemaan rivikaupalla alkuraskauden turvotuksesta ja ainaisesta nälästä. Sen sijaan ajattelin kirjoittaa aiheesta joka pompsahti tänäänä mieleeni kun katsoin peiliin hiuksia harjatessani. Nimittäin hiusten värjääminen raskausaikana. Oma juurikasvuni on jo reilu sentin ja aivan eriväriä mitä värjätty hius päässäni, joten sen erottaa jo aika kaukaa. Raskautta olisi kuitenkin jäljellä 31 viikkoa, meinaanko kasvattaa juurikasvua vielä noin kauan?

Elviran raskausaikana värjäsin hiuksia ihan surutta. En ole koskaan ollut mikään juurikasvupelkoinen, joten sen yhdeksän kuukauden aikana taisin värjätä hiukseni 2-3 kertaa. Mistään joka kuukausittaisesta värien kanssa läträämisestä ei siis puhuttu silloin. Tiedän etten kestä olla värjäämättä tässä raskaudessa hiuksiani,mutta koska kyseisestä toimituksesta ajoittain aina varoitellaan, pistää se kieltämättä pohtimaan asiaa.

Vaikka hiusvärit haisevat jo aivan karmealle ja tiedostan niiden olevan aika myrkkyä, olen kuitenkin enemmänkin maalaisjärjellä odottaja kuin neuvolanohjeilla odottaja. Ja toisaalta, ei minua ainakaan neuvolasta käsin ole kielletty värjäämästä hiuksiani, olisiko tämä siis sittenkin ylilyönti ja liiallista hysteriaa? Eihän sitä hiusväriä kuitenkin syödä...Ymmärrän toki että varmasti värjäyssession yhteydessä kemikaaleja kulkeutuu kehoon hengityksen ja verenkierron kautta. En kuitenkaan usko että määrät ovat päätä huimaavia ellei hiusväriä suuhunsa tunge. En väitä että liika varovaisuus olisi raskausaikana mitenkään haitaksi. Kunhan siis odottan psyyke ei kärsi ainaisesta varomisesta. Päinvastoin, kuka nyt ei haluaisi suojella pientä ihmettä sisällään niin hyvin kuin pystyy. Välillä kuitenkin tuntuu että me odottajat olemme hieman liian hysteerisia kaikesta. Kuitenkin jos ihan järjellä ajatellaan niin ilmassa on saasteita mitä koko ajan hengitämme. Ruoan mukana voimme saada suuhumme jotain sinne kuulumatonta pöpöistä kemikaaleihin. Jos varovaiseksi ruvetaan niin eikö jokaisen odottajan kannattaisi muutta maalle raskausajaksi? Ettei vaan saa liikaa ilmansaasteita keuhkoihinsa. Jos pelaisin varman päälle, en värjäisi hiuksiani. Koska en tiedä, olisi hyvä jättää tekemättä. Toisaalta juuri tämän tiedon puutteen takia en osata pelätä asiaa. Ehkä lähden tutkimaan googlen ihmeellistä maailmaa ennenkuin avaan väripurkin. Katsotaan kumpaan suuntaan sitten mielipiteeni ja päätökseni kallistuvat!

Niin, vaikka ajattelen hiusvärihysterian olevan hieman ylilyönti niin jokin minua kuitenkin pidättelee. Ajattelin odottaa värjäämisen kanssa ainakin sinne turvallisille, plus 12 viikoille. En tiedä miksi, eihän siitä kai loppujen lopuksi mitään hyötyä ole jos väriaine on haitaksi masuvauvalle. Nämä ovat kyllä kinkkisiä asioita joita on vaikea selittää ja pohtia, en omista kunnon mielipidettä asiaan. Olen kai joku väliinputoaja, värjään mutta mahdollisimman harvoin.

Oletteko te värjänneet hiuksia raskausaikana? 


18 kommenttia :

  1. Mä kysyin jo ekaa odottaessa mun erittäin kokeneelta ja pätevältä neuvolatädiltä, että mitä mieltä hän on hiusten värjäämisestä raskausaikana.
    Hän sanoi että siitä ei ole mitään haittaa, jos ei nyt puhuta blondista tummaksi, tummasta blondiksi ja siitä vielä punaiseksi ja taas alusta harva se päivä.
    Eli juurikasvun värjääminen kerran kuukaudessa tai parissa ei kuulemma ole mitenkään haitaksi vauvalle. Uskon tähän, ja oon tällä tavoin juurikasvua odotusaikana värjännytkin:) Tosin mun hiukset ei kauhean nopeasti edes kasva=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kuulsotaa kyllä ihan järkevältä :) ja mun tukka kasvaa kuin rikkaruoho raskausaikana!! :D tosin sitä lähtee myös aikas tavalla..

      Poista
  2. Samoja asioita olen minäkin pohdiskellut. Juuri ennen raskaaksi tulemista värjäsin hiukset ja nyt elellään siis jo viikoilla 15+5... Eli juurikasvu alkaa olemaan luokkaa järkyttävä. Toisaalta näin talvella sen saa tiettyyn pisteeseen asti kätkettyä pipolla, mutta minulla alkaa tuo musta olemaan jo ennemminkin tumman ruskea, kun se on haalistunut niin paljon. Toisaalta olen niin hysteerinen odottaja, että en millään uskaltaisi värjätä ja monet on sanonut, että vaikka onkin värjännyt niin raskauden aikana väri ei ole tarttunut hiuksiin. Eli toisaalta, jos väri ei tartu niin myrkytänkö elimistöä turhaan? Ja jos tarttuu niin mitä jos siitä onkin jotain haittaa... Äääh, vaikeita asioita ja tällaisia ajatuksia täällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Mulla tarttui viime raskaudessa aika huonosta väri mutta juurikasvun kuitenkin tasoitti jonkun verran samanväriseksi kuin muu tukka :p

      Poista
  3. Mie en värjännyt tukkaa raskausaikana, mutta enpä värjännyt ennen sitä, enkä sen jälkeenkään. Ainoastaan luonnon hennalla olen tukkaa lähivuosina värjäillyt. Miuta alkoi jossain vaiheessa ällöttämään se kaupan (tai kampaamoiden) myrkkyjen laitto päähän, joten tulin siihen tulokseen että en tarvitse sitä :) Kukin tavallaan, mutta onhan se ihan karseeta kamaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan totta, se haju jo kertoo ettei kovin hyvää tavaraa voi olla !

      Poista
  4. Värjäsin pari kertaa puolen välin jälkeen hirveän pohdinnan käytyäni. Lisäksi laitoin jokusen kerran laitoin jotain color maskia. Mä en rehellisesti sanottuna vaan kestänyt enää sitä kamalaa kuontaloa. :D Normi oloissa tulee tungettua päähän myrkkyä huimasti tiheämpään. Olikos se nyt Tanska jossa odottavia kehotetaan välttämään kaikenlaista kosmetiikkaa joten tiedä nyt näistä sitten...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maiden välillä nämä varmasti vaihtelevat kyllä todella paljon! Eli niinkuin sanoit, tiedä sitten :D color mask onkin hyvä vaihtoehto, kiitos vinkistä! :)

      Poista
  5. Sit vaan hopihopi aikaa varaamaan ku et kestä enää ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miettisinkin sua ku kirjotin tätä et täytyy kyl tulla ;) jos joulupukki (tino) ostais joululahjaksi :p

      Poista
  6. Todellakin värjäsin. Ei se päänahasta vauvaan asti kulkeudu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. jep, samoilla linjoilla kyllä olen vaikka vähän epäröinkin :D

      Poista
  7. En rehellisesti sanottuna tiedä, miten paljon hiusvärikemikaalien imeytymistä elimistöön ja sitä kautta vaikutuksia sikiöön on tutkittu, mutta jos hiusten värjäys olisi todettu vaaralliseksi raskausaikana, eihän kampaajatkaan saisi olla maha pystyssä töissä :) Koulutukseltani olen kampaaja, ja olin kampaajana töissä 8 tuntia päivässä viisi päivää viikosta aina äitiyslomaan saakka, kun esikoista odotin. Siis lähes päivittäin hengitin kemikaaleja ja väkisinkin väriaineet hanskoista huolimatta välillä joutuvat ihon kanssa kosketuksiin eikä sitä välttämättä edes huomaa. Parin kuukauden värjäysväli on aika optimaalinen ja hei, se aine lepää vain puolituntia sinun hiuspohjassasi, siinä vähän suhteellisuutta noin niinkuin muillekin ;) Toki on aina parempi, jos kaikkia kemikaaleja pystyy välttämään, en sitä sano, mutta aika paljon niitä myrkkyjä tulee ihan syötyäkin ruuan mukana. Ja puhumattakaan niistä saasteista. Minun mielestäni kauneudestaan voi huolehtia ihan yhtä lailla vaikka olisikin raskaana, terveen järjen käyttö on sallittua! :) Ja jos joku epäröi, vaihtoehtona on aina raidoitus mikä tasoittaa tyvikasvua kummasti. Voi myös pohtia sellaista vaihtoehtoa oman kampaajansa kanssa, jossa värjäysväliä saisi pidennettyä :) Tai sitten kasvattaa vaan oman värin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En olekkaan muuten tajunnut miettiä kampaajan ammattia, luulisi että jos on todella vaarallista niin se kiellettäisiin! :D Oman värin kasvatusoperaatio täällä olisi jossakin kohtaa edessä mutten siedä niin pitkää juurikasvua :D raidoitusta ole nmiettinyt, varteenotettava vaihtoehto! Saisi pikkuhiljaa omaa väriä takaisin ja pääsisi irti 7 vuoden värjäyskierteestä...

      Poista
  8. Oon kans kuullut, että vetyperoksidia tai mustaksi värjäämistä ei suositella, mutta muuten ok. Itse värjäsin viimeksi 3x, ja sama määrä tulee olemaan tässäkin raskaudessa. Meillä on siis Elviraa päivän vanhempi tyttö ja nyt onkin ihan mahtavaa kun olet myös raskaana! <3 Itselläni tosin jo rv 26+4 menossa :) Onnea vähän myöhässä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. OI ihanaa! :) onnea sinnekkin! <3 vetyperoksidin hajukin on jo niin kamala että tuskin itse ainakaan edes pystyisin sitä päähäni nyt raskaana ollessa laittamaan :p mustasta väristä en tuota olekkaan kuullut, täytyy tutkia asiaa nimittäin tarkoitukseni olisi vetää ehkä mustaksi takaisin..hmmm... :)

      Poista
  9. Onnea raskaudesta! Mä värjäsin kerran hiukset loppu raskauskaudessa väri ei pysyny kauaa hiuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) mulla haalistui myös todella nopeasti väri! Tosin mulla pysyy ilman raskauttakin se todella huonosti..

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3