Kaksplus.fi

MENU

lauantai 22. marraskuuta 2014

Suomen aborttilaki liian löysä?

Abortti. Tuo mielipiteitä jakava sana. Minun on tehnyt mieli jo jonkin aikaa kirjoittaa kyseisestä asiasta, mutta olen ajatellut etten halua kirjoittaa näin synkkää tekstiä blogiini. Nyt viime pävinä abortti on pyörinyt todella paljon somessa ja mediassa, joten viimeinen naula arkkuun on lyöty ja päätin kirjoittaa oman mielipiteeni sekä pohdintani asiaan liittyen. Mulla itselläni ei henkilökohtaisesti ole kokemusta asiasta millään tavalla, ei omakohtaista kokemusta, ei tukihenkilö kokemusta taikka ammattini kautta saatua kokemusta. Omistan kuitenkin mielipiteeni asiaan niinkuin varmasti jokainen meistä. Ennen ajattelin sen olevan kovin mustavalkoinen, mutta nyt muutaman pohdiskelupäivän jälkeen asia ei olekkaan yhtään niin yksikertainen minun päässäni. Lähdetään siis purkaamaan ajatuksia. 

Luulen että kukaan joka ei ole kokenut aborttia, ei voi täysin tietää mistä asiasta puhuu. On helppo tuomita, muodostaa mielipide ja kertoa oikea&väärä niin kauan kunnes itse joutuu kyseisen valinnan eteen syystä tai toisesta. Oli syy sitten mikä tahansa, itse en ainakaan toivoisi kenellekään tätä valintaa. Sanomattakin selvää että abortti on raskas. Niin henkisesti kuin fyysisestikkiin. Toiset ottaa asian helpommin, toiset raskaammin. Jotkut jopa naurettavan kevyesti. Pelottavan kevyesti. Kyseessä on kuitenkin elämän päättäminen, on se sitten jo pieni ihmistä muistuttava alien tai pari solumöykkyä. Kyseessä on kuitenkin ihmisen alku, mahdollisuus uuteen elämään. 

Mä en lähde käsittelemään hoitohenkilökunnan päätösvaltaa abortin suorittamiseen koska ihan rehellisesti sanottuna en ole vielä kerennyt muodostamaan mielipidettä asiasta vaikka se on mediassa jo monta päivää pyörinyt aihe. Toisaalta olen puolesta, toisaalta olen vastaan. Miksi alalle pitää opiskella jos ei kestä kaikkea ammatiin liittyvää. Mutta toisaalta olisi surullista että haaveammatti jää tälläisen asian takia opiskelematta.Niin, en tiedä. Ei siis käsitellä tätä asiaa sen enempää. Näiden mediassa jylläävien artikkeleiden kautta kuitenkin törmäsin karuun faktaan: suomessa tehtiin reilu 10 000 aborttia vuonna 2013. Aika hurja määrä. Liian paljon.

Vaikken todellakaan ole mikään abortin ykkösfani olen sitä mieltä että abortin mahdollisuus meillä Suomessa on hyvä juttu. Jos äidin terveys on vaarassa tai raskaus on saanut alkunsa raiskauksesta ei olisi inhimillistä pakottaa naista kantamaan lasta sisällään. Myös yksi hyväksyttävä syy minun mielestäni on vaikea kehitysvamma. Enkä todellakaan puhu mistään lievästä kehitysvammasta tai down diagnoosista vaan ihan jo sellaisesta jossa puntaroidaan onko elämä elämisen arvoista kaikkine kipuineen ja vaivoineen. Jos lapsi edes selvityisi hengissä kohdusta ulos. Vaikka jokaisella naisella on itsemäärämisoikeus omaan kehoonsa, minun mielestäni abortti lakiin tulisi tehdä jotain muutoksia. 10 000 aborttia on aivan järkyttävän suuri määrä. Minua kiinnostaisi tietää että kuinka moni noista 10 000 raskaudesta on saanut alkunsa koska ehkäisyä ei ole syystä tai toisesta käytetty. Jotkut jopa valittavasti käyttävät aborttia ehkäisykeinona. Tämä jos mikä on aivan järkyttävää. Onko vain suomessa ihan oikeasti niin helppo saada abortti ettei ehkäisystä viitsitä välittää? Kynnys abortin tekemiseen on niin matala, että riskillä mennään ja mietitään sitten kun vahinko on tapahtunut. Henkisesti kynnys ei ole matala, mutta jos abortin haluaa niin sen myös saa. Puhun siis nyt alle 12 raskausviikon keskeytyksistä. Itse vahinkolapsen äitinä olen ehkä huonoin valistamaan ehkäisystä, mutta minulle abortti ei ollut vaihtoehto sekuntiakaan. Ja tiesin kyllä mahdollisuuden raskautumiseen kun seksiä lähdin harrastamaan. Ja olin valmis kantamaan vastuuni. Jokainen tilanne ja ihminen on kuitenkin erilainen, koskaan ei voi sanoa että abortti olisi täysin oikein tai täysin väärin. Jokakerta se kuitenkin on äärettömän rankka valinta. Rankkuutta tuskin voi kertoa ennen kuin sen on kokenut.

Olin ennen aivan varma etten koskaan kykenisi itse aborttiin. En pystyisi tappamaan omaa lastani. Äidiksi tulon jälkeen olen kuitenkin ruvennut miettimään asiaa tarkemmin. Jos saisin tietää kantavani sisälläni todella vaikeasti kehitysvammaista lasta, minun olisi harkittava myös tätä vaihtoehtoa vaikka se kuinka pahalta tuntuukin. Sen lisäksi että oma ja Tinon loppuelämä olisi kyseessä olisi minun myös ajateltava Elviran tulevaisuutta. Miten pystyisin antamaan huomiota ja hoivaa esikoiselle jos olisin toisessa lapsessa kiinni 24/7? Kärsisikö Elviran elämä tästä? Tätä asiaa tuntuu todella pahalta ajatella ja mun sydän särkyy jo pelkästä ajatuksesta. Toivon todella sydämeni pohjasta etten koskaan joutuisi tälläisen valinnan eteen. En tiedä miten selviytyisin siitä. Omalla kohdallani toivoisin että luonto hoitaisi hommansa ennenkuin itse saisin edes tietää asiasta. Niin karulta kuin se kuulostaakiin. Itse en vain välttämättä pystyisi tätä valintaa tekemään. 

Asia ei ole todellakaan näin mustavalkoinen, mutta välillä mietin että pitäisikö jollain tapaa suomen abortti lakia kiristää? Saataisiinko ihmiset huolehtimaan paremmin ehkäisystä jos abortin saaminen ei olisi niin arkipäiväisen helppo homma? Edelleenkin puhun abortin saamisen helppoudesta, en sen tekemisen helppoudesta. Tyhmäkin sen tietää ettei se ole kenellekkään helppoa, tuli raskaaksi sitten ehkäisyn laiminlyönnistä tai pillereistä huolimatta. Entä jos aborttilakia kiristettäisiin. Mitä seurauksia siitä olisi? Tulisiko enemmän niitä hengenvaarallisia "henkariabortteja" kun epätoivoiset naiset yrittäisivät itse keskeyttää raskautensa? Pienenisikö aborttien määrä jos sitä ei saisi niin helposti ja olisi vain pakko panostaa ehkäisyyn ellei halua äidiksi? Nämä on vaikeita asioita joita miettiessä tälläisen tavallisen pulliaisen pää menee ihan sekaisin. Asiat eivät ole niin mustavalkoisia kuin voisi äkkiseltään kuvitella. 10 000 päätettyä elämää vuodessa on kuitenkin hurjan iso luku, oli abortin syy sitten mikä tahansa. Mun mielestä jotain olisi asialle tehtävä mutta mikä se jokin on ? Kokonaan abortin kieltäminen ei ole ratkaisu, mutta tuntuu että tällä hetkellä abortti laki on liian anteeksiantavainen ja helppo.Lörtsyjen kieltämisen sijaan siellä torkkupeittojen alla voitaisiin tarttua näihin ihan oikeisin ongelmiin!

Niin ja loppuun haluan vielä sanoa etten tuomitse ketään joka abortin on tehnyt. En voi sanoa mikä kenenkin elämäntilanne on ja oliko ratkaisu oikea vai väärä. Tärkeintä on että ihminen itse pystyy ratkaisunsa kanssa elämään. 

9 kommenttia :

  1. Mut lopulta ne vaikka narkkarit tai henkisesti huonovointiset, jotka käyttää sitä yhtenä ehkäisynmuotona olisko parempi jos niillä olis lapsia? :(

    Musta on parempi et ihminen joka pitää itseään kykenemattomänä huolehtimaan raskauden ajan lapsesta saa tehä abortin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niin, tuokin ajatus tuntuu kamalalta että se lapsi syntyisi huonoon kotiin ja viettäisi huono lapsuuden :/ kiitos kommentistasi, pisti mietttimään asiaa!

      Poista
  2. Tämä on kyllä vaikea aihe. Yhdessä asiassa olen varma: ei ole olemassakaan vahinkoraskauksia (nyt en puhu raiskauksista). Se on kaikista järkyttävintä kuulla, että abortti tehdään sen takia, koska ei ole viitsitty käyttää ehkäisyä. Aikuinen, henkisesti terve ihminen kyllä tietää, kuinka raskaaksi tullaan ja "varmat päivät" tai ei viedä aktia loppuun asti ei ole mikään ehkäisykeino. Jos sitä kortsua/pillereitä/mitävain ei ole viitsitty käyttää, on aina mahdollisuus katumuspilleriin, jonka ymmärtääkseni saa apteekista aika helposti? Huomattavasti helpompi vaihtoehto ainakin kuin abortti.

    Mielestäni abortti on oikeutettu silloin, kun elämänalku ei ole naisen vapaasta tahdosta alkanut (eli raiskaukset), kun sikiö on vaikeasti vammainen tai äidin henki vaarassa, jos tuleva äiti on alaikäinen tai muuten henkisesti/fyysisesti rajoittunut kasvattamaan lasta. Toisaalta taas, tämä ei ole niin mustavalkoista. Onko ihminen, joka ei pysty huolehtimaan ehkäisystäkään, valmis ja kykeneväinen huolehtimaan seuraksista, eli mahdollisesta jälkikasvusta? Onko silloin parempi, että alkio abortoidaan, kuin synnytetään perheeseen, jossa kenties vauvaa laiminlyötäisiin koska ei olisi toivottu? Tämä voisi johtaa vieläkin raaempaan, eli vauvasurmiin. Tai sitten kävisi niin onnellisesti, että tulevat vanhemmat kasvaisivat raskauden myötä vastuullisiksi vanhemmiksi. Mene ja tiedä.

    En osaa sanoa, pitäisikö aborttilakia kiristää, mutta uskon (tai ainakin toivon todella) että jokainen abortin tehnyt tekee sen erittäin hyvästä syystä. Enkä usko että päätös tulee koskaan olemaan helppo ja varmaan kummittelee toisilla koko loppuelämään takaraivossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katumuspillerin saa minun tietääkseni ilman resepitä yli 18 vuotias! Alle sen ikäiset sitten reseptillä joten oikeassa olet, ei ole mikään kovin vaikea homma hakea sitä. Tosin ei auta aina, mutta tuntuu ettei edes kaikki yritä. Sitten on toki näitä vahinkoraskauksia jotka saaat alkunsa ehkäisystä huolimatta, tässä kohtaa mun mielestäni on oikeus aborttiin koska ehkäisystä on kutienkin huolehdittu ja se on pettänyt. Olen kyllä tuosta samaa mieltä että jos aborttilaki olisi liian tiukka voisivat muut kamaluudet alkaa, juurikin nuo vauvasurmat ja lasten laiminlyönnit. Vaikeita ja kinkkisiä asoita joissa on liian monta käänekohtaa!

      Poista
  3. Tosi hyvä teksti. Arvostan! Hieno kommentti myös ihanalta Maarialta! Mua eniten harmittaa, kun ihmiset alkaa haukkumaan ja tuomitsemaan muita jostain semmosesta asiasta jolla voi olla monia puolia. Juurikin se mustavalkoisuus ravistaa. Joku oli facessa kommentoinu abortin tehneitä vanhempia, et niiden kuuluu kärsiä koko loppuelämä... niin mä uskon, että siinä käypi ilman tommosia kommenttejakin :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) niinpä, tuolllaiset kommentit eivät auta ketään ja aivanvarmasti abortin tehnyt nainen miettii sitä monen monta kertaa loppuelämänsä aikana :/

      Poista
  4. Hyvä teksti, en olisi pystynyt samaan. Mietin nimittäin itsekin jos kirjoittaisin aiheesta, mutta en uskaltanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) kirjoita rohkeasti vaan, itse tosin mietin myös muutaman kerran ennenkuin julkaisin teksti mutta aroista asioista kirjoittaminen on palkitsevaa. Saa purettua omia ajatuksia ja ne herättävät yleensä mielenkinntoisia keskusteluja!

      Poista
  5. Korjaisin tuohon että katumuspillerin saa myös alaikäinen ilman reseptiä apteekista :) Nim. Kokemusta on

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3