Kaksplus.fi

MENU

torstai 22. tammikuuta 2015

Saako lapsen lähettää hetkeksi Timbuktuun?

Kaksi unetonta yötä takana. Minulla siis. Pitkät työpäivät bussimatkoineen ja kävelyineen. Elviran uhma. Tässä muutama syy miksi olin aivan valmis viemään Elviran tänään citymarketin kassaneidille ja huikata perään hyvät loppuelämän toivotukset. Äitiys on maailman parasta mutta samalla niin hermoja raastavaa. Aina aika-ajoin.

Elvira sai tänään siis elämänsä ensimmäiset kauppareissuraivarit. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan: lapsi huutaa äksänä keskellä käytävää kun äitityhmä, isityhmä, kaikki tyhmää. Elvira tosin sai raivarinsa sylissä ja ostoskärryissä mutta sama desibelitaso sekä naaman punoitus. Pitkän työpäivän päätteeksi uhmakkaan taaperon kanssa tehtävä kauppareissu ei ole kovin houkutteleva vaihtoehto, tästä lähin näin on myös meidän perheessä.

Mä en menetä hermojani Elviran kanssa. En ikinä. Tähän päivään saakka siis. Uhman ja kiukuttelun kestin todella hyvin, kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja antaa ihmisten tuijottaa. Se on elämää. Kaupan parkkipaikalla sain kuitenkin tapella rimpuilevaa taaperoa turvaistuimeen eikä istuimen vyöt tehneet yhteistyötä kanssani. Ennen kuin meinasin itse ruveta kiukuttelemaan, laitoin auton oven kiinni ja jätin Elviran hetkeksi huutamaan takapenkille. Ihan pariksi sekunniksi jotta sain hengittää kaksi kertaa oikein syvään (samalla tosin mietin että ei helkutti, kohta näitä on kaksi...Taisin jopa hieman naurahtaa että mihin sitä ollaankaan ryhtymässä..) Avasin oven ja kahden sekunnin päästä uhmataapero istui hiljaa vöissä tyytyväisenä tuttiaan mutustellen. Ehkä me molemmat kaipasimme pientä hengähdystaukoa. Kotona oltiin taas niin herranenkeleitä etten edes muistanut koko kauppafiaskoa. Tosin äiti taisi vähän ehkä lahjoa paahtoleivällä kun meinasi nälkkäkiukku iskeä ennen kuin iltapuuro oli valmista...

Vaikka mä olin tänään ensimmäistä kertaa äitiyden aikana valmis lähettämään lapseni Timbuktuun niin kovin olen silti onnellinen tuosta pienestä päköpäästä joka tuhisee omassa sängyssään (nukkuvalapsi on muuten aivan varmasti luontoäidin tapa pitää ihmiskanta hengissä. Pientä tuhisijaa katsellessa kaikki uhmat ja kiukut unohtuu ja sitä ihmettelee miten joku noin ihana voi olla välillä niin rasittava...). Tämä ensimmäinen kauppauhma oli taas yksi virstanpylväs sekä mun että Elviran kasvussa vanhemmaksi ja vähän vanhemmaksi lapseksi. Joskus vaan tulee hetkiä että äitikin haluisi vetää äksät keskelle kaupankäytävää ja huutaa kurkku suorana. Ihan joskus vaan!


14 kommenttia :

  1. Vau! Musta on aika hienoa että vasta nyt sulle tuli tuollainen hetki ;) Mä olen meinannut lähettää tytöt timbuktuhun monen monta kertaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. haha, mulla johtuu ehkä siitä että yleensä tuomies on siinä ja puran sitten valitettavasti kaikki häneen :D

      Poista
  2. Aamen. :D Me oltiin maanantaina menossa Mehukatti lastenmaailmaan kavereitten kanssa. Herättiin sopivaan aikaan, mut auta armias, mikä kiukku heti päällä. Ei vaipanvaihtoa, ei aamupalaa, ei vaatteita, ei ei ei. Äiti istuu siinä eikä liiku mihinkään. No sain kuitenkin meikattua vessassa oven takana ja Juuso hakkas sillä välin pullolla ovea. Sit piti saada enää se valmiiks ja pakata tavarat, mut ei tullu mitään. Lähteminen loppu siihen, ku maattiin molemmat sohvan eri päissä ja itkettiin.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei :D voin hyvin kuvitella tämän tilanteen, ai kamala :D tuo on kyllä inhottavaa kun ei hommat onnistu!

      Poista
  3. hienosti toimit :) ja KAIKILLA tulee noita hetkii :) viime viikolla yksi nuori herra sai prismas aivan järkyttävän raivarin ja ihmettelin vain hänen äitinsä pitkiä hermoja. Mies katsoi monttu auki ja pyysin että ei saa töllätä. Tuo päivä tulee vielä iha varmasti meillekin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! :) jep, mä sanon myös miehelle aina kaupparaivareita nähdessämme että tossa ollaan me hetken kuluttua :D

      Poista
  4. Voii että minä oon meinannu monet kerrat lähettää tuon tyttösen timbuktuun :D Kaupparaivarit on ihan arkipäivää ja tänään sain kans kantaa sätkivän ja huutavan neidin autolle. Noo mutta tämä on ihan normaalia, eniten mut saa hermostumaan tuo jatkuva ruualla sotkeminen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. täällä on alotettu myös lusikalla pelleily, RAIVOSTUTTAVAA! :D

      Poista
  5. Just aattelin että rojautan poitsun kohta sänkyyn kiinni ja peiton, tyynyn ja nallen niittaan pohjaan kiinni. Voi elämä mitä rallia voikaan olla. Hirmu touhukas poika ja aurinkoinen muuten, mutta oma tahto ( josta myös iloitsen) on syvältä. Oon samaa mieltä tosta nukkuvasta lapsesta :). Myös raskaushormoonit on olemassa jotta vauvat pysyy hengissä, ei kukaan normityyppi vois jaksaa herätä tuhatta kertaa yössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. en okkaan ennen tajunnut tuota raskausjuttua ajatella, aivan varmasti totta! :) sama meidän Elvira, aivan aurinkoinen ja iloinen tapaus mutta se tahto... :D

      Poista
  6. Minä heikkohermoinen ja pienen pinnan omaava taidan haluta myös vetää kiukkuhermoilut monen monta kertaa tulevaisuudessa :D Luulen että se on täysin normaalia ja kuuluu tähän äitiyteen! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. samaa mieltä! Lattialle sitten vaan äksänä huutamaan ;)

      Poista
  7. Hyvin toimittu! Näitä hetkiä tulee ja menee taaperon kanssa paljon. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3