Kaksplus.fi

MENU

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Rakenneultra kuulumiset!



Raskauden viimeinen ultra on ohi, rakenneultra. Myös raskauden odotetuin ultra, vauva syynätään tarkasti läpi ja katsotaan kaiken olevan hyvin. Ja se sukupuoli, sekin saattaa selvitä rakenneultrassa jos vauva on yhteistyökykyinen sen paljastamiseen.

Tänään aamupäivällä oli vihdoin ja viimein meidän vuoro astella ultrahuoneeseen katselemaan pientä ihmettä mahassa. Elossa tiesin juhannusvauvan olevan, tuntuuhan liikkeet hyvin jo vatsan päältäkin. Jännitin kuitenki kovasti että onko kaikki elimet siellä missä pitääkin ja oikean kokoisina. Meille on suotu yksi terve lapsi joten mikä lotovoittaja pitäisi olla jotta toinenkin suotaisiin?

Ultraaja aloitti hommansa melkein heti siltä seisomalta. Ultraaja oli tällä kertaa nainen, oikein mukava ja puhelias. Sydän katsottiin ensin mutta saimme palata myöhemmin kuuntelemaan sykettä koska masussa oli nii kauhea vauhti päällä. Johtuen ehkä juuri syömästäni banaanista ja smoothiesta. Sydämestä löytyi pieni valkoinen kalkkipiste mutta muuten kaikkk oli ok. Kalkkipiste ei ole vaarallinen ja katoaa ajankanssa joten ei jatkotoimenpiteitä. Kaikki hyvin.




Kävimme pikkuhiljaa koko masuasukin läpi kämmeniä ja jalanpohjia myöden. On se vaan kumma miten margariinipaketin kokoisesta ihmisestä voi näkyä niin selkeästi kaikki. Ja meidän onneksemme ja iloksemme kaikki näytti siltä miltä pitikin. Siirryttäessä mittailemaan reisien luita yritin kurkkia kaverin haaraväliin ja tehdä omia johtopäätöksiä. Kaikki tärkeimmät olivat kunnossa joten voisin hyvillä mielin siirtyä tämän ultran extra kohtaan, sukupuolen selvittämiseen.

Vihdoin ultraaja kysyi sen maagisen kysymyksen: haluatteko että sukupuolta yritetään selvittää? No totta munassa (tai etupyllyssä..) haluttiin vaikka synnäriylläri hieman houkuttikin. Olin omat johtopäätökseni tehnyt kun reisiluita mutattiin ja ultraaja varmisti näkyni oikeaksi: juhannuksena meidän perheen akkavalta kasvaa yhdellä prinsessalla.

Olo on helpottunut, onnellinen ja tätä hymyilemistä on vaikea lopettaa. Ja kieltämättä silmissä siintää jo isosiskon ja pikkusiskon samisteluvaatteet. Nyt nämä viimiset 20 viikkoa mä hehkutan ja nautin raskaudesta, kaikki on hyvin.


19 kommenttia :

  1. Kylmät väreet ja itkettääääääää. :D <3

    VastaaPoista
  2. Onnea tyttölupauksesta! Mulla oli itsellä tyttökutina teidän vauvasta! ;)
    Ja voi miten ihania ultrakuvia! A-muru riehui niin paljon ettei paljoa kuvia saatu! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) hyvä kutina oli ;) ja näitä kuvia hakemalla haettiin kun oli myös bileet pystyssä :p

      Poista
  3. Ihanaa, että kaikki on kunnossa! :) ja onnea tytöstä! :)

    VastaaPoista
  4. Oij, niin ihanaa <3 Hieno kuulla, että kaikki hyvin. Ja paljon onnea pikku prinsessan odotukseen - tytöt on ihania! Nimimerkillä kolmen tytön äiti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tytöt on!<3 ja on kyllä helpottunut fiilis :) kiitos onnitteluista <3

      Poista
  5. Ihanaa! ♡ kaksi samaa sukupuolta olevaa pikkuista on vaan niin parasta! ♡ eikä vaan noiden samisteluvaatteiden takia vaan muutenki, vaikka onhan niihin pukeminen nyt ihan parasta! :D

    VastaaPoista
  6. Ihanaaa! <3 Ja upeeta että kaikki on hyvin masuasukilla, nauti raskaudesta! :)

    VastaaPoista
  7. Paljon onnea tyttölupauksesta :) Nautihan loppuraskaudesta!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3