Kaksplus.fi

MENU

maanantai 30. maaliskuuta 2015

Little diva is in da house!



Nainen se on pienikin nainen toteaa Tino usein kun Elviran mielialat vaihtelee ja raivo kiihtyy nollasta sataan alle viiteen sekuntiin (vaikka eihän me naiset tälläsiä olla!?). Nyt naisellisten raivokohtausten ja mielialavaihteluiden seuraksi on astunut pieni diivamaisuus, yliherkkyys ja neitimäinen käytös. Mahtavaa huomata Elviran kasvussa taas uusia, upeita tuulia: ensin tuhisevasta ja kakkaavasta vauvasta kehittyi pikkuhiljaa ihan oikea ihminen ja nyt tuosta ihmisestä on vielä tulossa  tupla äksä kromosomiensa määrittelemä nainen. Kunnon diiva.

Diivamaiset piirteet hiipivät Elviralle pikkuhiljaa. Koko diivailu alkoi ehkäpä noin pari viikkoa sitten kun neiti oli nuhassa. Jos little diva vahingossa pyyhkäisi valuvaa nenää kädellään, alkoi todella teatraalinen huutovuodatus likaisesta kädestä. Niin kauan että hovinarrit isä ja äiti siihen reagoivat ja pyyhkäisivät paperilla käden puhtaaksi. Sama asia ruokaillessa: eilen söimme iltapalaksi jäisiä mustikoita Elviran kanssa ja hän meinasi saada härslaakin kun ei mustikan väri lähtenyt sormista niitä pyyhkäisemällä.

Eräänä päivänä arvon prinsessan kuoritussa banaanissa oli leivänmurunen. Sitä ei voinut syödä ja piti taas kerran huutodiivailla niin kauan että palvelijat korjasivat tilanteen. Äitin huulirasvaa on kiva laittaa suurieleisesti naamariin ja pyytä käsirasvaa aina kun purkki on näkyvissä (tosin pikkudiivan rasvaukset menevät aika usein suoraan suuhun...). Myös komennot EI, LISÄÄ ja TÄTÄ tulevat mahtavalla sormenheilautuksella säestettynä kun Elvira kertoo meille mitä tahtoo tai ei tahdo.

Pikkudiivan arkeen kuuluvat valitettavasti kyllä myös pettymykset. Voi sitä huudon ja krokotiilinkyyneleiden määrää kun tahto ei mene periksi eivätkä palvelijat tottele. Edellispäivänä Elvira ei saanut keksiä aamupalaksi ja se oopperakonsertti oli jotain korvia huumaavaa. Ensin neiti huusi keittiössä yksinään, mutta kun huomasi ettei kukaan reagoinut oli hänen käveltävä sohvan viereen äidin ja isän naaman eteen huutamaan kurjuuttaan. Eikä valitettavasti auttanut sekään! :D

Katsotaan miten käy jos diiva vaihe jatkuu kesäkuuhun saakka, mahtaa olla roima pudotus valtaistuimelta kun taloon syntyy toinenkin pikkudiiva joka vie osan huomiosta ;)


perjantai 27. maaliskuuta 2015

Odottajille suunnattua liikuntaa: Sportamama Dvd!



Raskausajan liikunta on enemmän tai vähemmän tärkeää jokaiselle odottajalle, ihan miten kukin asian kokee. Jokainen kuitenkin tietää miten tärkeää odottavan äidin olisi liikkua läpi raskauden, omaa kehoa ja jaksamista kuunnellen. Itse olen raskausaikana aika arka liikkuja. Pelkään kaikkea istukan irtoamisesta ennenaikaiseen synnytykseen joten jokainen pienikin vihlaisu saa mut hidastamaan tahtia lenkillä. Sen takia otin avun enemmän kuin ilolla vastaan kun minulle tarjottiin mahdollisuutta kokeilla kokonaan raskaana oleville räätälöityä jumppa dvd:tä. 

Dvd:n nimi on SportMama ja se sisältää kolme erilaista jumppaohjelmaa jotka ovat kaikki suunniteltu odottaville äideille. Kunto-ohjelmien kestot ovat suunnilleen puolisen tuntia, mutta niitä on mahdollista tehdä ihan oman voinnin mukaan. Niinkuin minäkin olen tehnyt, oman voinnin ja jaksamisen mukaan olen tehnyt jumppia jopa parin minutin pätkissä. Dvd on kokonaan fysioterapeutin suunnittelema ja sisältää selkeät sekä rauhalliset ohjeet joissa varmasti jokainen pysyy perässä.

Ensimmäinen jumppa on nimeltään Terapeuttinen harjoittelu ja kestää 33 minuttia. Tässä ohjelmassa keskitytään erityisesti keskivartalon lihaksiin ja erilaisten kiputilojen sekä lihasjännitysten ehkäisyyn. Olen itse pitänyt erityisesti selkään liittyvien liikkeiden tekemisestä, näin selkävaivaisena odottajan ne ovat tehneet suoraan sanottuna nannaa! Laiskoina ja huonoina päivinä olen tehnyt pelkästään selkään keskittyvät liikkeet ja skipannut muut ja olen ehdottomasti sitä mieltä että ne ovat auttaneet selkäni hyvinvointiin vaikkei selkä kivuton olekkaan!

Toinen jumppa on reilu puolentunnin pätkä lihaskuntoharjoittelua. Tämä jumppa on kunnon lihaskuntoa ja saa aivan varmasti hien pintaan! Jumpassa otetaan mukaan käsipainot ja niiden puutteessa voi turvautua puolentoista litran juomapulloihin jotka on täytetty vedellä, niinkuin minä tein! Tämä jumppa sisältää esimerkiksi hyvät ja turvalliset ohjeet vatsalihasten harjoittamiseen raskausaikana. Rehellisesti sanottuna tämä hikijumppa osio on jäänyt minulla kaikkein pienimmälle käytölle, mutta olen suunnitellut sen puhkikuluttamista sitten synnytyksen jälkeen apuna raskaudesta palautumiseen.

Kolmonen on ihan ehdottomasti mun lemppari koko levyltä, nimittäin Venyttely ja rentoutus osio. Puolen tunnin vennyttely ja rentoutus on rauhallinen ja rauhoittava hetki ihan jokapäiväiseen odotukseen. Tätä osiota pystyy tekemään hyvin myös vaikkei jaksaminen olisi ihan huipussaan tai liitoskivut hieman vaivaavatkin! Tässä osiossa huomioidaan myös hengittäminen ja siihen keskittyminen, näitä ohjeita voi hyväksi käyttää sitten h-hetkellä eli synnytyksessä.

Kolmen eri kunto-ohjelman lisäksi dvd sisältää tarkat ja selkeät ohjeet lantionpohjanlihasten harjoitteluun. Tätä suosittelen käyttämään raskauden aikana sekä synnytyksen jälkeen! Nimittäin vaikkeivat vaivat vielä näy, ne voivat iskeä sitten joskus keski-iässä tai vaikka jo seuraavassa raskaudessa!

Vaikken ole mikään himoliikkuja niin olen tykästynyt näihin jumppiin. Niinkuin olen jo tässä tekstissä todennut monesti, niitä voi tehdä oman voinnin ja jaksamisen mukaan! Suurena plussana se, että tarvikkeita ei oikeastaan tarvitse muutakuin itse dvd:n sekä mahdollisimman mukavat vaatteet. Käsipainoina toimii hyvin vesipullot ja jumppamattona olohuoneen matto! Eikä jumppaan lähteminen vaadi aikaa tai jaksamista koska sen voi suorittaa melkeinpä kotisohvalta käsin.

Oman Sportamama dvd:n voit tilata TÄÄLTÄ!




Postaus on yhteistyöpostaus.

torstai 26. maaliskuuta 2015

Raskaana oleva nainen on hullu : himottuja hajuja!

Sanotaan että raskauden aikana naisen hajuaisti voi tulla paljon paremmaksi. Tätä en ihan allekirjoita vaikka muistankin alkuraskadessa heittäneeni kaikki sipulit roskiin koska en kestänyt niiden hajua joka mukamas valtasi koko keittiön Tässä raskaudessa mulla on kuitenkin ilmennyt yksi raskausoire mitä ei Elviran odotusaikana ollut, nimittäin hirveä himo tiettyihin hajuihin. Hajuhimo ei ole mitään kylläpäs tuoksuu hyvälle- luokkaa vaan enemmänki anna tänne niin syön sen- tapaista. Ennen raskautta en huomioinut erityisemmin näitä hajuja mutta nyt olen pelkkääs sydänhymiötä sen haistaessani. Mitä nämä hajut sitten ovat? 

Pöly. Nimenomaan hiekkapöly. Lumen sulattua meillä töissä tuoksuu eteisessä pöly ja hiekka ja haluisin niin paljon syödä itse hiekkaa sekä sitä hajua.

Dermosilin keittiösaippua, Salvian tuoksuinen. Tätä tuoksua imppaan joka kerta kun pesen kädet. Taivaallista!

Pirkan sitruuna keittiöpuhdistaja. Aaahhh...

Eucalyptus saunatuoksu.

Bauhaus. Käytiin Bauhausissa pariviikkoa sitten ja siellä tuoksui aiva taivaalliselta. En tiedä mikä tuoksu edes oli, kumin ja autotallin sekoitus ehkäpä.

Bensa. Tämä on ilman raskauttakin yksi taivaallisemmista tuoksuista mitä maa päällänsä kantaa, harmi vaan ettei sitä kovin uskalla lähteä imppaamaan! Miksi kaikki kiva on kiellettyä...!

Vauvatalkki. Mmm...

Pyykinpesuaine sekä huuhteluaine!

Aika kummallisia mielitekoja ettenkö sanoisi. Toisaalta jokainen noista on oikeastikkin ihan hyvän tuoksuista tavaraa, mutta tätä syömisen himoa en ihan käsitä. Harmi ettei yksikään edellämainituista ole syötävää, muuten taatusti vetelisin sitä kitusiini kaksin käsin. Katsotaan kääntyykö nämä jossakin kohtaa päälaelleen ja himohajut alkavatkin oksettaa. 

Että jos kohtaat naisen nuolemassa vaikkapa asfalttia niin asiaan saattaa olla yksinkertainen selitys: Raskaus. Ollaan me pallomahat vaan välillä outoa porukkaa...

Löytyykö sieltä muita hajujen nuuskuttelijoita?

P.s Mulla valuu melkein kuola kun kirjotan tätä tekstiä ja ajattelen näitä kaikkia hajuja :D hullu mikä hullu...



maanantai 23. maaliskuuta 2015

Mökkeilyä ja mahatautia!




Blogi on viettänyt taas muutaman päivän hiirenhiljaista elämää vaikka postausideoita on vaikka kuinka. Ajan puute ja jaksaminen vaan iskevät todellisuudentajua tähän touhuun ja kertovat että se oikea elämä on vaan pakko hoitaa ennen tätä nettielämää. Yksi syy miksi iloitsen jo kajastavasta lomasta, aikaa tehdä omia juttuja! Toinen syy hiljaisuudelle on myös se että makaan tällä hetkellä ihan raatona kotona.

Perjantaina sokerirasituksen jälkeen koko päivä oloni oli todella heikko. Pistin rankan rasitusreissun piikkiin ja ajattelin huomisen tuovan paremman onnnen ja olon. Lauantai päivä olikin iha normaali,mitä nyt nukuin yöni huonosti ja olin koko päivän todella nuutunut. Eikä ruokakaan oikein maistunut, olo oli siis kaukana normaalista mutta sen tajusin vasta jälkikäteen. Sunnuntaina totuus iski sitten vasten kasvoja kun halasin aamulla ensimmäistä kertaa posliinipyttyä. Kurjasta olosta huolimatta tilanne oli aika koominen: Elvira seisoi vieressa ja kurkki innostunut hullunkiilto silmissä kun äidin aamupala lensi pönttöön. Nauroikin vielä makeasti siihen päälle. Isimies sen sijaan pysyi niin kaukana kuin suinkin mahdollista ja seurasi meidän toilailuja.




Pistin huonovointisuuden raskaden ja myöhästyneen aamupalan piikkiin ja lähdin urheasti kohti anoppilan ruokapöytää. Pikkuhiljaa aloin tuntea järkyttävää polttelua ja kipua vatsassa, hetken olin jo paniikissa kun ajattelin kipuilun johtuvan raskaudesta mutta pian tajusin homman nimen: mahatauti. Ehdittiin kuitenki hyvissä ajoin kotiin ennenkuin ylös, alas ja ulos show alkoi ruoan kanssa. Tänään olo on ollut ihan älyttömän kurja. Elvira on ollut mun kanssa kotona koska en millään pääsisi häntä kilometrin päähän hoitoon viemään. Aamulla konttasin pitkin kämppää koska jalat eivät kantaneet puolta minuuttia kauempaa ja oikeasti hieman pelkäsin miten tästä päivästä selvitään. Elviran maissinaksut (ne mauttomat jättikokoset juustottomat juustonaksut, you know) ovat ainoat jotka pysyvät veden lisäksi sisällä. Pikkuhiljaa taidetaan tästäkin suosta nousta mutta voin kertoa että raskaus plus mahatauti on aika kaamea yhdistelmä! Katsotaan kuinka monta päivää tästä taudista palautumiseen meneekään...Olihan edellisestä vatsataudista jo aikaa ja sekin vatsatauti lopulta sitten nimettiin Elvira Maria Helenaksi...

Jotta koko kirjoitus ei menisi pelkästään mahan sisällöstä kirjoittamiseen niin olimmehan me lauantaina säkylässä Tinon isän vuokraamalla mökillä. Aamupäivällä ennen mökkireissua kävimme Elviran kanssa ostamassa kunnon hiekkalelut ja neiti oli hieman innoissaan kun koko piha oli jättisuuri hiekkalaatikko! Harmi että ulkona oli aivan järkyttävän kylmä tuuli eikä siellä kovin kauaa kukaan viihtynyt. Kyllä sitä välillä kaipaa luonnonhelmaan mutta taas jääkylmän ulkohuussipäivän päätteeksi voin todeta olevani kyllä enemmän kaupunki ihmisiä! Elviralle maistui lauantaina ruoka todella huonosti ja syykin selvisi sitten eilen: järkyttävä nuha. Joko viimeviikkoinen varahoito uusine bakteereineen tai vetoinen mökki tekivät tehtävänsä mutta nuhanenänä neiti heräsi sunnuntai aamuna. Tosin pikkumimmi kasvattaa kolmea kulmahammasta samaan aikaa joten osa tuosta limaisuudesta menee hampaiden piikkiin!




Elvira hellii kipeää äitiä ja nukkuu jo toista tuntia päikkäreitä jotta saan levätä. Luksusta! Onneksi Tino tulee töistä jo minä hetkenä hyvänsä ja loppupäivä helpottuu roimasti. Lupasi tulla kaupan kautta jotta voin kokeilla pysyyköhän jaffa sisällä... No mutta eiköhän tämä tästä, kyllä elämä voittaa!

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Odotusajan kohokohta: sokerirasitus!



7:40
Huomatkaa otsikosta huokuva sarkasmi.. Täällä mä istun Liedon arvauskeskuksen labrassa ja odotan että mun nimi huudetaan ja pääsen juomaan sokerilitkua. 12 tuntia paastoa takana ja nälkä hieman kiusaa mutta eiköhän tästä selvitä. Paasto ei ollut ollenkaan paha muuten mutta kaamea närästys iski tietty juuri sinä yönä kun lääkettä ei voi ottaa. Siinä sitten pari tuntia pyörisin ja kärvistelin ennenkuin sain unta uudestaan. Jos joku ei siis tiedä niin sokeriasitus kestää 2-3 tuntia. Ensin otetaan paastosokeri, juodaan litku ja odotetaan tunti. Taas verinäytettä ja taas odotetaan toinen tunti. Sitten pääsee vihdoin syömään ja juomaan! Turussa sokerirasitukseen ei joudu kaikki odottajat vaan syinä saattaa olla suurentunut diabetekaen riski, ylipaino tai ikä. Mulla bmi on yli 25 ja se on automaattisesti sokerirasitus tuomio. Olin myös Elviran odotusaikana joten tuttua puuhaa tämä on.

8:00
Ensimmäinen verinäyte annettu ja litku juotu. Sokerijuoma maistui liian makealta vadelmamehulta ja olisin voinut juoda sitä lasin jos toisenkin, niin kova nälkä on. Pahanmakuista juoma ei siis todellakaan ole että sitä on turha pelätä jos sokerirasitukseen joutuu! Nyt olo on ihan ok kun istuskelen täällä odotusaulasaa ja kirjoittelen tätä tekstiä. Vettä tekisi mieli juoda ja sokeri saa mulle aikaan karmean närästyksen mutta muuten olo on oikein hyvä. Tylsäähän tämä odottaminen on, siitä ei mihinkään pääse! Onneksi juhannuavauva viihdyttää mua kovilla potkuilla!



9:15
Joo ei tää tällä kertaa mennykkään niin kivuttomasti. Kymmenen minuuttia edellisen testipätkän jälkeen alko nousta tuskahiki pintaan ja silmissä hieman sumeni. Pääsin hädin tuskin vastaanotto tiskille asti jotta voisin kysyä mahdollisuutta päästä johonkin makaamaan. Täällä mä nyt makoilen sairaalasängyssä ja olo on jo paljon parempi. Toinen verinäyte otettiin jo ja kolmas otetaan noin vartin päästä. Sitten oon vapaa syömään ja juomaan taas!! Vaikka närästää niin pirusti niin kyllä mä taidan palkita itseni suklaapatukalla, mä selvisin! Rasituksen tulokset taitaa tulla vasta maanantaina joten herkutellaan vielä ainakin viikonloppu hyvällä omalla tunolla ;) Radi tuomio olisi kuolemaksi tälläselle herkkuperseelle mutta toisaalta pelastus raskauskilojen osalta! Toivotaan nyt kuitenkin ettei radia ole, masuvauvan vuoksi! Vaikka sokerirasitus meni hieman huonommin mitä viime kerralla, selvittiin siitä taas hengissä. Kivaa touhua tuo ei todellakaan ole ja tämä on myös yksi syy miksi tämä vauva taitaa jäädä viimeiseksi. Tai sitten ennen seuraavaa raskautta mun täytyy olla hieman hoikemassa kunnossa...:D

Missä, missä, missä on napa...?

torstai 19. maaliskuuta 2015

Kohti isojen tyttöjen sänkyä!



Tehtiin extempore tiistaina pieni muutos meidän arkeen ja otettiin Elviran pinnasängystä toinen laita pois. Mun yöunet on tällä hetkellä raskauden takia tosi katkonaista, joten ajattelin että kyllä se valvominen ja sänkyyn palauttaminen menee siinä sivussa. Kerralla kaikki kurjuus vai miten se meni...

Meidän oli alunperin tarkoitus siirtää Elvira suoraan pinnasängystä lastensänkyyn eikä irrotella ensin mitään laitoja. Tajusimme kuitenkin että uuden pinnsängyn käyttäjän tuloon ei ole enää kuin muutama kuukausi ja tuntuisi turhauttavalta koota ja kasata taas heti tuota kapistusta. Päätimme siis hankkia lastensängyn vasta sitten viimetingassa juhannuksen tienoilla ja tehdä lennosta vaihto- systeemillä Elviran siirtäminen isojen tyttöjen sänkyyn. Taistelu laidattamon sängyn kanssa voi olla haastavaa, joten pidetään tässä ensin pieni välietappi jotta lasku uuteen nukkumajärjestelyyn olisi hieman pehmeämpi. Ei nimittäin kiinnostaisi kesäkuussa valvoa sekä vauvan että sängystä karkaavan taaperon kanssa. 



Irrotin laidan hyvissä ajoin ennen nukkumaanmenoa jotta Elvira sai rauhassa ensin tutustua uuteen sänkyynsä ja harjoitella sinne kiipeämistä sekä sieltä poistumista. Aluksi meno oli aika päätöntä eikä neiti tajunnut millään ettei sängystä voi vain astua alas eikä seisominen ole enää kovin suotavaa. Nopeasti näytti kaaliin kuitenkin uppoavan uuden sängyn salat ja kohta sängystä karkaaminen oli niin huvittavaa touhua että ajattelin koko nukkumaan menon olevan vähintäänkin fiasko. Olin valmistautunut palauttamaan sängystä karkaavan taaperon 2574 kertaa takaisin sänkyynsä ja olin todella ylpeä sekä yllättynyt kun sinne pieni tuhisija simahti ilman ensimmäistäkään vankilapakoa. Vielä yllättyneempi olin aamulla kun tajusin Elviran nukkuneen pitkästä aikaa omassa sängyssään koko yön! Luksusta! Tosin itse en nukkunutjuuri ollenkaan koska jokainen pieni tuhina tarkoitti aivan varmasti sängystä tippumista ja niin edelleen...

Ensimmäisen yön ajattelin olevan vain hyvää tuuria ja olin todella yllättynyt kun toinen yö meni yhtä kivuttomasti. Neiti sammui ja nukkuikin tyytyväisenä taas omassa sängyssään koko yön. Jopa minä osasin jo hieman nukkua toisena yönä vaikka edelleen heräsinkin jokaiseen pieneen rapsahdukseen. Toinen yö oli kyllä erilainen siinä määrin että aamulla herätessäni pinnäsänky oli tyhjä. Laitoimme patjan lattialle pinniksen viereen mahdollista tippumista varten ja aamulla neiti löytyi sängyn sijaan tältä patjalta. Epäilen että Elvira on itse sinne yöllä siirtynyt koska tippuminen olisi luultavasti hänet pelästyttänyt sen verran että itku olisi päässyt. Ehkä hän meinasi yöllä tulla meidän väliin mutta simahti kesken matkan? Ken tietää.

Nyt on menossa yö numero kolme ja edelleen sama kaava tuntuu jatkuvan. Aika tasaista tuhinaa lastenhuoneesta jo kuuluu eikä nukahtaminen ole tuottanut ongelmia. Voi olla että iloitsen liian aikaisin ja asia kostautuu myöhemmin. mutta nautitaan vielä kun voidaan! Että mä olen taas ylpeä tuosta reippaasta ja isosta tylleröstä<3!


tiistai 17. maaliskuuta 2015

Voihan varahoito!

Elviralla (ja äidillä) oli tänään aamulla jännät paikat. Niinkuin osa teistä ehkä muistaakin, Elvira aloitti tammikuussa perhepäivähoitajalla koska emme saaneet päiväkotipaikkaa. Koska perhepäivähoitaja tekee päivittäin lähes 10 tunnin päiviä ja on koko ajan yksin, aina välillä tulee eteen niin sanottuja varahoitopäiviä hoitolapsille. Täytyyhän hoitajan joskus pitää lomat tai käydä hammaslääkärissä. Nämä varahoitopäivär olivat yksi syy miksi halusin Elviran ehdottomasti mielummin päiväkotiin. Tuntuu hurjalta ajatukselta viedä lapsi ykskaksyhtäkkiä aivan täysin tuntemattoman ihmisen hoiviin. Ja jos musta tuntuu tältä nii miltä pienestä ihmisestä mahtaa tuntua kun lykätään aivan tuntemattomaan ympäristöön koko päiväksi ilman ainoatakaan tuttua naamaa?

Tähän asti me ollaan isovanhempien ja Tinon vapaapäivien kanssa pystytty pelaamaan niin ettei Elvira ole tarvinnut varahoitoa, mutta tänään ei onnistunut ja oli neidin ensimmäisen varahoitopäivän aika. Mä olen stressannut ja harmitellut tätä asiaa siitä asti kun sain päivämäärän tietooni eikä asiaa helpota yhtään se että päiviä on nyt viikon sisään kolme. Kaksi samassa paikassa ja kolmas taas ihan uudessa.

Varahoitopaikka on ihan meidän lähellä oleva päiväkoti. Vieminen tai tuominen ei sinällään siis tuottanut tänään ongelmia. Aamulla kuitenkin jouduin viemään Elviran heti seitsemän jälkeen hoitoon ja ensimmäisenä kuulin että hänen varahoitajansa tulee hieman myöhemmin. Kivakiva, ensin tuntemattoman ihmisen syliin kylmästi ja puolentunnin päästä ihminen vaihtuu taas toiseen. Hoitaja oli todella mukava ja ihanan oloinen mutta kyllä mua silti jäi vaivaamaan etten tavannyt Elviran oikeaa hoitajaa ollenkaan. Elvira jäi hoitotädin syliin ilman itkua, joskin hieman hämmentyneen oloisena. Vilkuteltiin ikkunan takaa hyvästit ja mä poistuin haikealla mielellä kohti bussipysäkkiä. Kamala tunne jättää lapsensa ihan ventovieraan hoiviin..

Hoitopäivä oli mennyt todella hyvin, Elvira ei ollut itkenyt kertaakaan. Hän oli vaan ihmetellyt koko päivän muiden touhuja ja uutta paikkaa. Syöminen ja nukkuminen oli kuitenkin ollut hieman heikkoa joten saimme kotiin nälkäisen sekä kiukkuisen lapsen. Toivotaan että muut päivät menisivät yhtä kivasti vaikka ne niin kovasti meikäläistä stressaavatkin!

Vaikka olen tykästynyt Elviran pp hoitajaan niin olen ehdottomasti sitä mieltä että ensi äitiyslomani jälkeen meidän lapset menee päiväkotiin. Aion hakea paikkoja ajoissa jotta meille päiväkotipaikka annetaan. Tosin hain myös tällä kertaa eikä se auttanut. Sitten turvaudutaan vaikka ykstyiseen sektoriin mutta pph:lle lapsiani en enää laita, niin ahdistavia ja stressaavia nämä varahoitopäivät ovat!

Ainiin, päiväkodin ovelle saapuessamme silmiini osui ensimmäisenä lappu: päiväkodissa kihomatoja, tarkkaile lastasi! Rukoilen hartaasti ettei Elvira tuo tuliaisia kotiin hoitoviikon jälkeen...


maanantai 16. maaliskuuta 2015

Kevät lätinää!



Kevät on täällä! Ajattelin ihan muistuttaa jos joltakulta on mennyt tämä aurinkoinen, koirankakalta haiseva luonnonilmiö ohi! Selvä kevään merkki on kun ihmiset valittavat lumen alta paljastuvista jätöksistä, itse sain tänään töissä hinkata yhdet kasat lapsen kengän pohjasta. Kevät!<3

Auringon myötä jaksaminen on taas ihan eriluokkaa. On huikeeta lähteä kärräämään Elviraa aamulla hoitoon kun on ihan valoisaa vaikka kello on vasta seitsemän. Linnut laulaa ja toppahaalari on vaihtunut keväthaalariin. Kuomat vaihtuivat tänään ensimmäistä kertaa lenkkareihin (tosin tungin niihin vielä villasukat ettei pieni pottuvarvas palele..) ja kevätpipo on sisäänajettu jo viimeviikolla. Vaikka hieman pelottaa ajatus mahdollisesta takatalvesta niin kyllä kesää kohti mennään jo huimaa vauhtia! Ehkä jopa pelottavan nopeasti kun ajattelee lähestyvää juhannusta. Odotan innolla jo synnyttämistä mutta edelleen vauvahankinnat ovat sen yhden syyspipon varassa. Kai vauva sillä pärjää ekat kuukautensa? :D




Viikonloppuna avattiin meidän perheen grillikausi. Elvira sai oman grillinakkinsa mutta kun ketsuppi oli nuoltu pois, lensi se koiran suuhun lattialle. Jännä juttu koska nakki- sekä makkararuoat ovat Elpin lemppareita. Varsinkin kylmät makkara armopalat ruoanlaiton yhteydessä. Saatiin myös vihdoin ja viimein hankittua kunnon pihakalusteet takapihalle. Kyllä tosin kannatti taas odottaa ja metsästää tarjouksia, päästiin niin naurettavan halvalla tällä kertaa että olen edelleen ihan fiiliksissä! Lähdettiin tosin Bauhausista hakemaan verkkoaitaa koiralle mutta kotiuduttiin uuden kaluston kanssa. Ja verkkoaita jäi kokonaan ostamatta..Pihakalusteet saavat vielä tovin odottaa pakkauksisssaan jotta terassi saadaan ensin tehtyä valmiiksi. Eipä tosin vielä ihan niin lämmin olekkaan että ulkona tarkenisi kauan istuskella!

Tänään töissä taas miettisin miten upea etu lastenhoitajan hommissa on: pääsee kesken työpäivän nauttimaan ihanasta kevät säästä ja auringosta! Toki niitä kurjiakin kelejä vuoteen mahtuu mutta ulkoilu ei ole ikinä pahasta, kun vaan viitsii sinne ulos lähteä! Tässä postauksessa ei ole eikä oikeastaan pitänytkää olla mitään sen suurempaa pointtia, kunhan varmistin että kaikki ovat huomanneet kevään tulon ;) Mä olen ainakin niiiiiin fiiliksissä tästä auringosta ja valosta, saa ihan huikean määrän uutta puhtia! Vaikka edelleen hieman arveluttaa aamulla avata verhot, pelkään että joku aamu maa onkin taas valkoinen! Toivotaan silmät ja varpaat ristissä ettei näin tapahdu kun sitten vasta ensi marraskuussa!



Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!<3

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Unelma-ammattina äitiys.



Sunnuntai aamu. Makaan sängyssä ja raotan silmiäni. Aurinko paistaa ulkona ja on mun vuoro nukkua pitkään tänään. Katson kello, 8:47. Ennen myöhää nukkuminen tarkoitti vähintään kello kymmentä, välillä jopa puoltapävää. Nykyään on hyvä jos uni riittää yhdeksään saakka. Eikä mikään ihme,meninhän eilen nukkumaan 21:15. Lauantai iltana. Mä olen niiiiin äiti.

Olin eilen yhden hyvän ystäväni tupareissa piipahtamassa. Kun kello löi seitsemän illala, päästin ensimmäiset haukotukset. Ja koti ikäväkin painoi jo hieman vaikka olin vasta pari tuntia ollut reissunpäällä. Mietin miten ihmeessä sitä joskus on jaksanut remuta ja bilettää aamuyöhön saakka, mennä nukkumaan sitten kun uusi päivä paistaa. Vaikka seura ja ruoka oli todella hyvää tunsin oloni jotenkin ulkopuoliseksi. En nää itseäni enää istumassa viini tai sidukka lasi kourassa pikkuhiljaa humaltumassa. Sen sijaan nään itseni vääntämässä pitsaa koko perheelle lauantai iltana kello seitsämän jonka jälkeen painumme koko perheen voimin saunan kautta maate. Nuoresta iästä huolimatta tunnen itseni välillä niin vanhaksi perheen äidiksi, ja olen todella ylpeä siitä.



Usein kun puhutaan "mammautumisesta" viitataan sillä johonkin negatiiviseen. Nainen unohtaa kokonaan itsensä ja minuutensa kun pyöräyttää maailmaan pari pilttiä. Ollaan vaan kotona ja oma sosiaalinen elämä kärsii, eletään vain lasten aikatauluilla ja ehdoilla. Mutta miksi tämä otetaan aina negatiivisesti? Jos tahdot olla ensisijaisesti äiti etkä kukaan muu, olen se "nuhjaantunut pieruverkkarimutsi".

Mä olen äiti joka ei juurikaan kaipaa omaa aikaa. Työpäivän jälkeen on ihana keskittyä Elviraan enkä voisi kuvitellakkaan lähteväni illalla vielä omiin harrastuksiin tai menoihin. Vaikka olen todella kiinni lapsessani ja annan kaiken aikani hänelle, en koe että olen kadottanut itseni äitiyteen. Päinvastoin, musta on kasvanut äiti. Kun ensi kerran näin tuon pienen ihmeen, mä koin jonkinlaisen ahaa elämyksen: tää on just sitä mitä mä haluan tehdä. Jos nyt täyttelisin lapsuuteni ystävänkirjoja, tulisi kohtaan unelma-ammatti: Äitiys.

Mua ei haittaa vaikka viikonloput menee kotiaskareissa ja hoplopissa. Paljon parempaa kuin yömyöhään juhliminen tai shoppailu kaikessa rauhassa. Mä rakastan kaikkea äitiyteen liittyvää ja on ihan mahtavaa että saan olla äiti koko loppuelämäni. 20 vuotta elin omaa elämääni mutta tästä eteenpäin elän sitä jotain muut varten. Ja mikä upeampaa, kohta heitä on kaksi. 

Välillä mammautuneinkin äiti tarvitsee hengähdystaukoa arjesta, myös minä. Välillä se voi olla lähikaupassa käynyi ihan yksin tai koiran kanssa ulkoilu. sen pienen hetken jälkeen jaksaa taas olla täysillä siinä ajessa mukana, antaa ja tehdä kaikkensa jotta penella ihimisellä on hyvä lapsuus. Voi olla että joskus löydän taas palan sitä vanhaa Lauraa ja irrottaudun enemmän tästä perheenäiti roolista, mutta tällä hetkellä tuntuu että mä olen juuri siinä missä pitääkin ja teen sitä mitä parhaiten osaan: olen äiti.


torstai 12. maaliskuuta 2015

Positiivisen paksuja raskauskuulumisia!



Viimeinen raskauskolmannes kolkuttelee jo oven takana. Tällä hetkellä viikkoja on kasassa 25+4 ja hieman voi jo huokaista helpotuksesta; jos juhannusvauva päättäisi nyt syntyä, olisi hänellä mahdollisuus selvitä mahan ulkopuolella tehohoidon avulla. Toivon kutenkin hartaasti että päästään ainakin sinne 37+ viikolle.

Pitämättömien lomapäivien takia töitä on jäljellä enää kuukauden verran. Hassua ajatella että kuukauden päästä jään taas 1,5 vuodeksi kotiin. Tällä kertaa kaikki tulee olemaa aivan erilaista kuin viime kerralla. Vastasyntyneen kanssa ei vaan enää olla ja levätä, vaan jaloissa pyörii touhukas isosisko joka pitää huolen että äiti nousee aikaisin aamulla ylös. Rankempaa tulee aivan varmasti olemaan mitä viime kerralla mutta myös mukavampaa: Elvirasta on seuraa ensimmäiset kuukaudet kun vauva vaan on ja möllöttää.

Vaikka odotan kovin jo pääseväni eroon tästä kummusta niin en voi väittää edelleenkään potevani sen kummoisempaa vauvakuumetta. Ajatus toiseta lapsesta tuntuu paremmalta kuin hyvältä, mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin en kovin innokkaasti odota sitä pikkuvauva aikaa. Voisi samantien synnyttää taaperon ja skipata koko vauvavuoden. Vaikka vastasyntynyt nyytti on aivan ihana ja luttana pakkaus niin onhan se aika tylsää aikaa. Vauva syö, nukkuu ja kakkii. Siinä se. Voi olla että tällä kertaa osaan nauttia enemmän vastasyntyneestä koska kotona hyörii jo tämä yksi energiapakkaus josta on seuraa. Haluaisin niin kovin osata nauttia myös tästä ajasta koska tämä saattaa hyvin olla viimeinen kerta. Ainakin tämän hetkisten fiilisten mukaan.

Juhannusvauva viihtyy sekä perätilassa että raivotarjonnassa. Tarjonnassa ollessa selkä vaivaa ja jomottaa, perätila aiheuttaa taasen aika maagiset potkut virtsarakkoon. Valivali, aina on huono olla! Mutta sehän kuuluu tähän raskauden "hehkuun". Vaikka yritän nauttia pallomahasta niin kyllä sen verran kyrsii että haave kolmannesta lapsesta kaikkoaa jonnekki hamaan tulevaisuuteen. Tai ihan sinne mielikuvitusmaahan saakka.

Maha on tuplasti isompi mitä Elviran aikana vaikka kasvu tuntuu nyt hieman tasoittumeen. Masu kasvaa tällä hetkellä enemmänkin korkeutta kuin eteenpäin. Vatsa roikkuu melkein polvissa joten kaikenlainen kyykkiminen ja kumartaminen on työn, tuskan ja ähinän takana. Arpia vatsanseudulle ei ole ilmestynyt vielä yhtään eivätkä vanhat ole lähteneet punoittamaan. Elviran odotusaikana olin täasä kohtaa saanut jo aika monta arpea joten vannon ihan ehdottomasti kookosöljyn nimeen! Tällä hetkellä tosin vatsanahka kutisee sen verran että taitaa ensimmäiset tiikerinraidat tehdä tuloaan.

Kaikesta valituksesta huolimata täällä voidaan loppujen lopuksi ihan hyvin. Mieli on kirkas ja hormonitoiminta sekä mielialanvaihtelut ovat paljon paremalla mallilla mitä viime kerralla. Maha kasvaa ja paino nousee mutta hei, se kuuluu tähän hommaan. Kyllä mä ne kilot taidan sittenkin kestää paremmin mitä luulin, se on sen arvoista. Täällä voidaan siis positiivisen paksusti kaikista kivuista huolimatta!


tiistai 10. maaliskuuta 2015

Perhepeti ei ehkä sittenkään ole ituhippiäitien keksintö...



Mä muistan kuinka joskus uhosin että meidän perheessä ei perhepetiä tulla koskaan näkemään. Meidän lapset nukkuisivat synnäriltä lähtien kainalon sijaan omassa sängyssään jotta meidän kaikkien yöunet on taattu. Tämä väite pitää osittain paikkaansa, vauvana Elvira nukkui kolmea ensimmäistä yötä lukuunottamatta omassa sängyssään. Kuitenkin nyt viime aikoina tämä väite on syöty monta kertaa ja meidän perheessä on siirrytty taaperoperhepetiin. 

Kun Elvira aloitti yöheräämiset jälleen siinä vuoden iässä me ei millään jakseltu enää taistella toisen uudelleen nukuttamisen kanssa keskellä yötä. Vaikka suurinosa öistä oli vielä ihan hyviä niin huonoimpina öinä Elviraa sai parin tunnin välein käydä silittämässä ja laittamassa tuttia takaisin suuhun. Pikkuhiljaa annettiin periksi ja kannettiin likka samantien meidän väliin, loppuyö meni hyvin kun koko perhe kuorsasi saman peiton alla. Ja tätä jatkuu edelleen, kokonaiset yöt ovat harvassa ja on enemmän sääntö kuin poikkeus että pieni takkutukka herää aamulla isin ja äidin kainalosta vaikka illalla nukahdetaankin omaan sänkyyn.

Vaikka aluksi olin kovin herkkäuninen ja perhepeti tuntui suorastaan helvetiltä niin pikkuhiljaa olen oppinut nukkumaan ahtaammassa tilassa milloin mikäkin taaperon ruumiinosa naamalla (on muuten kumma miten alle metrin mittainen ihminen voi viedä 160 cm leveän sängyn verran tilaa nukkuessaan..). Viime yönä tajusin että olen tällä hetkellä suorastaan riippuvainen liikkuvasta ja tuhisevasta unikaverista: Tino lähti töihin keskellä yötä enkä meinannut millään saada unenpäästä kiinni yksinäni. Elvira heräsi, kiikutin neidin viereeni ja nukahdimme molemmat alta aikayksikön. Taidan minäkin olla siis aika pahasta koukussa tähän perhepeti systeemiin...Mutta ei mikään ihme, kukas nyt yksinään tykkäisikään nukkua. Ja aamulla on ihan maailman parasta herätä siihen kun toinen naureskelee ja tökkii hereille! Ehkä perhepeti ei sittenkään ole mikään ituhippiäitien keksintö vaikka aluksi niin ajattelinkin. Tosin juhannusvauva saa myös mennä nukkumaan omaan sänkyyn suoraan, vastasyntyneen vieressä on niin pelottava nukkua. Niin pieni ja niin heiveröinen unikaveri on hieman liian stressaavaa! 

Meidän perheessä perhepeti on siis tällä hetkellä enemmän kuin POP, mites teillä?


sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Vesiselvänä vesillä; Koko perheen piknik lauantai!




Me käytiin eilen koko perheen voimin pyörähtämässä itämerellä. Perhettä oli tällä kertaa mukana enemmän kuin meidän perhe; matkaseurueeseen kuului meidän perheen lisäksi mun isä, isän naisystävä, isoisä sekä sisko poikaystävineen. Viime kerrasta olikin aikaa, olimme piknikillä perheen kanssa viimeksi juhannuksena. Elvira silloin ei edes vielä kävellyt, hädintuskin konttasi, aika lentää! <3

Heti laivan lähdettyä suuntasimme heti tietenkin aamupalalle. Elvira oli ihan taivaassa kun sain ainaisen puurojugurttileivän tilalle karjalanpiirakoita, vesimelonia, munakasta ja muita herkkuja. Olin ihan yllättynyt kun kaikki alle 6 vuotiaat lapset syövät ilmaiseksi vanhempien seurassa, pisteet Siljalle siitä!  Tässä on siis vielä reilusti ilmaisia vuosia edessä ;) Päänvaivaa ei edes tuottanut Elviran laktoositon ruokavalio vaikka aluksi pelkäsin niin. Suurin osa ruuista oli laktoosittomia ja laktoositonta maitoa sain henkilökunnalta kun kävin erikseen pyytämässä. Tosin maito jäi vähän juomatta kun napa vedettiin täyteen vesimelonia ja herkkuja...




Silja Line oli siitä hyvä valinta koska Silja on "virallinen muumilaiva". Heti laivaan astuessamme Elvira pääsi silittämään muumipeikon nenää (ja tökkimään silmään..) ja neiti oli ihan myyty! Muumimeikon lähtiessä pois Elvira olisi kovin halunnut seurata "paappaa" (Elviran nimitys jokaikiselle muumille). Myöhemmin ohjelmassa oli muumipeikon jumppahetki ja vaikkei jumppaa pikkutaaperolta ihan irronnut niin muutamat tanssiliikkeet tanssilattialla nähtiin. Elvira oli todella reippaasti ohjelmassa mukana ja seurasi muiden lasten sekä muumipeikon touhuja. Tanssihetken jälkeen "palkinnoksi" jokainen lapsi sai vielä muumitikkarin mutta vielä meni tikkari suun sijasta äidin käsilaukun pohjalle.




Piknik risteilyt on ihanaa vaihtelua muuten niin rutinoituneisiin viikonloppuihin. Hintakaan ei päätä huimaa, 30 euroa per nokka ja se sisältää lounaan laivan buffetissa. Vaikka reissut on aika rankkoja ja uni meinasi välillä painaa silmiä niin oli kyllä ihan huippua! Muutaman kerran tosin sai olla varuillaan parin känniääliön lähettyvillä ettei Elvira jää alle mutta loppujenlopuksi aika rauhallista oli molemmilla laivoilla. Kyllä sai taas todistaa miten viehättävää katseltavaa on keski-ikäinen humalainen mies jonka käytöstavat sekä äänenvolyymi on hukassa. Bongasin myös yhden perheenisän aika huppelissa eikä voi kamalampaa katsottavaa olla. Lapsiraukat. Vaikkei meidänkään seurueessa ihan vesiselvänä kaikki olleet niin kohtuus kaikessa, varsinkin lasten seurassa! 




Nykyään laivoilla on aika huonot valikoimat kaikkea shoppailtavaa. Huonosta valikoimasta huolimatta kyllä sitä rahaa tuntui kuitenkin menevän ihan kiitettävästi ja teimme jopa ensimmäisen vauvahankinnan Toini kesävauvalle! Ostimme meidän tytöille (upeaa sanoa meidän tytöt!<3) samistelu pipot ensi syksyksi! Lundmyrin Älskling vaatteet ovat ihania ja todella kestäviä. Valitettavasti valinnanvaraa ei paljoa ollut.





Itselleni ostin muumihullunna mammana muumiaiheisen kevätpipon töihin sekä pikkumyy t-paidan joka valitettavasti joutuu kaapinperukoille odottelemaan yksiön vuokrasopimuksen päättymistä. Mukaan lähti tottakai myös kasa karkkia sekä juomatuliaisina sikspäkki muumilimsaa :D Elviralle löytyi myös ihania pieni ponnareita ja isopappa osti neidille paappa pehmolelun, eli niiskuneidin. 





Tänään me ollaan Elviran kanssa kahdestaan kotona kun Tino lähti töihin. Tehdään rästiin jääneitä viikonloppu hommia ja kahvitellaan muutaman vieraan kanssa. Raskausviikoissa poksuu jo hurja 25+0 lukema ja sen kunniaksi jääkaapin ovea koristaa tälläinen muistilappu! Paasto ei voi tietää mitään hyvää ikinä, eli luvassa on huomenna se raskauden huippuhetki: sokerirasitus. Ei voi muuta sanoa kuin NAM. 



Siitä huolimatta kaikille oikein ihanaa sunnuntai päivää! <3

torstai 5. maaliskuuta 2015

Miltä tuntuu paisua kuin pullataikina?

Mä olen toistamiseen vuokrannut mun kehoni pienelle alivuokralaiselle. Vuokrasopimus on vuokraajalle siinä mielessä aika huono, ettei vuokrattua yksiötä tule palauttaa samassa jamassa mitä se oli vuokrattaessa. Vuokralainen saa tehdä niin paljon muutoksia kuin sielu sietää ja mun vuokranantajana on vain hyväksyttävä ne kaikki. Kuulostaa ahdistavalta eikö? Ja sitä se onkin.

Mä olen aina ollut aika sinut kroppani kanssa. Lukuunottamatta tietenkään niitä teini-iän kriisivuosia. Elviran raskausaikana mättäsin yhdeksän kuukautta mitä sattui enkä oikeastaan välittänyt nousevasta numerosta vaa`alla. Naama,posket ja jenkkakahvat saivat uhkeat muotonsa ja synnärille mentäessä painoin enemmän kuin koskaan ennen, yhdeksänkymmentä kiloa. Pikkuhiljaa kerätyt kilot kuitenkin tippuivat ja niitä kahta pirullista kiloa lukuunottamatta olin aika nopeasti samoissa mitoissa mitä ennen raskautta. Jos siis katsoi vain kilolukua, kroppani ei koskaan olisi entisensä yhdeksän kuukauden koetuksen jälkeen. Siitäkin huolimatta kannoin ja kannan edelleen arpeni, löysän nahkani ja kiloni ylpeydellä, onhan kehoni tehnyt jo kerran jotain uskomatonta ja nyt tekee saman uudestaan. Kaikesta itsevarmuudesta huolimatta tällä kertaa tunnen suurta ahdistusta karttuvista kiloista ja kasvavasta kaksoileuasta.

Tähän mennessä kiloja on kertynyt noin viisi. Ei niin hirveästi mutta kuitenkin sen verran että huomaan kaksoisleukani morottavan takaisin peilistä ja vaatteiden kuminauhojen jättävän pienet painaumat ihooni. Vaatteet eivät istu ja rintaliiveistä jää pienen pienet makkarat selkäpuolelle. Toki osa näistä johtuu ihan muusta kuin karttuneista kiloista, esimerkiksi turvonneista pameloista ja kasvavasta vauvavatsasta. Silti mun on hyvin vaikea hyväksyä näitä muutoksia kehossani, ehkä siksi etten ole vielä sisäistänyt koko raskautta oikein kunnolla. Välillä on vaikea muistaa että niiden kilojen karttumiselle on olemassa maailman paras syy ja purnaan itseäni turhaan omasta syömisestäni tai liikunnan vähyydestä. Vaikka söisin kuinka terveellisesti ja liikkuisin tarpeeksi, kilot löytävät minut silti jossakin kohtaa. Näin kirjoitettuna se kuulostaa todella yksinkertaiselta ja helpolta asialta tajuta, siltikin se on niin vaikea sisäistää ja hyväksyä omassa päässään. Varsinkin kun joka tuutista kailotetaan laihdutusta ja superdieettejä. Itse senkuin vain lihoo ja lyllertää vielä monta kuukautta.

Tulen turpoamaan vielä neljän kuukauden ajan kuin pullataikina. Tulen saamaan arpia, venynyttä nahkaa ja ylimääräisiä kiloja lisää. Tissit tulevat kunnes taas menevät ja jäljelle jää hieman löysähköt nahkapussit. Kroppani ei tule koskaan näyttämään samalta mitä ennen ensimmäistä raskautta. Ei koskaan enää samalta mitä ennen tätä toista raskautta. Tälläkin kertaa tämä maailman rankin mutta palkitsevin matka jättää mun kroppaani jäljet. On ne sitten kiloja, arpia tai nahkaa niin ne on vaan hyväksyttävä ja niiden kanssa on elettävät. Välillä se tulee olemaan vaikeaa ja välillä niin kovin helppoa, onhan kehoni tehnyt jotain uskomatonta. Kertaa kaksi. Vaikka kuinka ajattelen näin niin kyllä mä siltikin kadehdin niitä naisia joista ei kahden viikon päästä synnytyksestä huomaa merkkiäkään raskaudesta. Mä en vain valitettavasti ole yksi heistä.

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Anita Baby Belt, toppi vai floppi?



Kärsin elviran odotusaikana ihan järkyttävistä selkäsäryistä ja pelottavasti näyttää siltä että tässä raskaudessa mennään samoilla linjoilla. Selkä rasittuu jo pienestäkin nostamisesta, paikallaan istumisesta sekä seisomisesta. Makuuasennossa on ainoastaan hyvä olla. Itse luulen särkyjen johtuvan eniten alhaalla olevasta mahasta ja olen myös huomannut yhteyden särkyjen sekä sikiön asennon välillä. Elvira kääntyi tarjontaan eli pää alaspäin jo todella aikaisin ja siitä ne kivut sitten alkoivat. Tässäkin raskaudessa huomaan samaa: kun Toinin eli juhannusvauvan potkut tuntuvat navassa eli vauva on pää alaspäin, on selällä selkeästi huonompi olla ja se väsyy todella helposti. 

Selkäkipu on siitä surkea ettei siihen auta oikeastaan kuin lepo. Päätin kuitenkin tässä raskaudessa kokeilla kaikki konstit ja hommasin itselleni Anita merkkisen tukivyön. Neuvolan kautta tukivyön saaminen olisi ollut myös mahdollista mutta olen kuullut todella paljon huonoa neuvolan jämeristä vöistä joten päätin kustantaa hieman laimeamman version itse. Vyö on ollut minulla nyt noin kolmisen viikkoa enkä oikein tiedä mitä mieltä siitä olen,



Kun ensimmäisen kerran puin vyön päälleni meinasin huudella hallelujaa. Vyö tuntui todella hyvältä ja tukevalta selässä sekä mahassa. Vyö tukee, muttei kuitenkaan kiristä. Materiaali on mukavan pehmoista ja tuntuu hyvälle iholla. Ensimmäisen työpäivän jälkeen ajatus oli jo toinen: pitkäaikaisessa käytössä vyö alkoi kiristämään mahaa ja aiheutti paineentunnetta sekä kireyttä. Kahdeksan tunnin työpäivä tukivyön kanssa jää haaveeksi, jossakin kohtaa on vain luovutettava ja otettava vyö pois. 

Koska vauvavatsani roikkuu jälleen kerran todella alhaalla, on vyölle myös mahdottoman hankala löytää hyvää asentoa. Takaa yritän vyön saada tukevasti keskelle alaselkää, siihen kohtaan mistä selkä eniten väsyy. Edestä vyö on asetettava mahdollisimman alas jotta puristus mahaan olisi minimaalinen. Vyö asettuu edestä vesirajan kohdalle ja painaa ikävästi virtsarakkoa. Muutenkin ainainen vessassa juokseminen kaksinkertaistuu vyön ansiosta. Mun mahan muodolle tukivyö ei siis oikein sovi.

Kuitenkin yhden asian olen vyössä huomannut: se auttaa alavatsan repäisykipuihin kävellessä. Kävelylenkit ovat paljon mukavampia kun pystyy etenemään reippaalla tahdilla kun vyö tukee alamahan heilumista ja tärähtelyä. Olenkin oikeastaan käyttänyt tukivyötä lähinnä lenkeillä. Vaikka tässä asiassa vyö on hyödyllinen niin kyllä taisi tällä kertaa rahat mennä vähän harakoille, vyön hinta oli paljon suurempi mitä sen antama hyöty!



sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

Datenight & parit ristiäiset!

Blogi on viettänytkin koko viikonlopun hiljaiseloa. Tai siis kokonaisen yhden päivän jos ihan tarkkoja ollaan...Tänä viikonloppuna meillä oli hieman spessua ohjelmaa jota ei ihan tavallisesti joka viikonloppu olekkaan, nimittäin treffi-ilta! Oltiin lauantaina Tinon kanssa pitkästä aikaa kahden liikkeellä ja kyllä oli kummallista. Viimeksi ollaan taidettu kahdenkeskeistä aikaa viettää marraskuussa pikkujoulujen merkeissä joten kyllä siitä taas oli tovi jos toinenkin vierähtänyt. Meillä olisi mahdollisuus kahdenkeskeisiin hetkiin vaikka kuinka usein koska lähipiirimme ihan pursuaa lastenhoitajia mutta me ollaan kyllä tosi huonoja viemään Elvira muiden hoidettavaksi muutakuin "pakon" edessä. Varsinkin nyt kun arki menee hoidossa ja tuntuu että perheaikaa jää ihan minimaalisen vähän jäljelle.





 Lauantaina kuitenkin veimme Elviran mummilaan ja suuntasimme Turun keskustaan. Ensin kävimme syömässä Pancho Villa nimisessä ravintolassa. Ihanan pieni ja kodikas ravintola josta saa ihan superherkullista ruokaa, suosittelen kyllä lämpimästi jos Turussa päin ruokailee! Ruokailu meinasi mennä hotkimiseksi koska olimme menossa elokuviin ja näytösaika senkuin läheni. Tino oli varannut meille liput Luokkakokous elokuvaan ja sen osilta odotukset oli aika korkealla. Harmi, sillä pudotus oli aikamoinen..Tykkään sekä Sami Hedbergistä että Jaajo Linnonmaasta mutta Tinon sanoja lainaten ei heistä kummastaan näyttelijäksi ole. Leffa oli muutenkin vedetty hieman överiksi roisien juttujen kannalta eikä oikein iskenyt meikäläiseen. Roisia huumoria en kaihda mutta kieltämättä puolessa välissä elokuvaa alkoi jo mennä maku kun ei elokuvassa mitään muuta hauskaa ollutkaan. Odotin ehkä enemmän "normaalia" huumoria kuin pippeli ja peppu juttuja. Olihan leffa ihan katsottava mutta parempiakin on nähty! 




Tänään olemme vierailleen kahden ihanan prinsessan ristiäisissä. Aikataulu oli aika tiukka ja toisessa paikkaa emme osallistuneet ollenkaan kaffetilaisuuteen vaan pelkkään kasteeseen mutta oli ihanaa ehtiä piipahtamaan edes molemmissa! Ja saatiin kyllä sitten syödä itsemme ähkyiksi jälkimmäisessä paikassa, raskauskilot taas kiittää! Ristiäisissä pohdin ja hieman jopa jo stressasin meidän tulevia kastejuhlia. Ei muuten mutta se nimiasia kyllä tuottaa päänvaivaa meidän perheessä varmasti vielä pitkään. Toisaalta eihän tässä mikään kiire vielä olekkaan, Elvirankin nimi lyötiin lukkoon vasta sitten kun paperi piti palauttaa papille. Ja Elviranhan nimi oli alunperin sairaalanimenä jonka ei pitänyt hänelle jäädä :D Mitenköhän mahtaa tämän kakkosen kanssa käydä.

Elviralle iski nyt illalla rankan päivän jälkeen kamala iltakiukku ja lastenhuone ei meinaa millään hiljentyä..Ehkä se on vaan pakko antaa periksi ja mennä silittämään raukka uneen vaikkei tätä ole tarvinnut tehdä varmaan kolmeen kuukauteen. Toivotaan että yö on parempi mitä tämä ilta antaa ymmärtää! 




Ihanaa ja rauhallista sunnuntai iltaa kaikille!