Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

30. raskausviikko ja pääsiäisen kuulumisia!




Hengissä ollaan vaikka blogi onkin ollut aika hiljainen! Ollaan kyläilty ja kestitty nämä kaikki pääsiäisen pyhät ja illat ovat menneet sohvalla tehden kuolemaa, joten tänne kirjoittaminen on siksi jäänyt kokonaan. Me ei tosiaan olla tehty mitään kovin kummaa näinä pääsiäisen pyhinä, nähty kavereita ja käyty sukulaisilla. Kaiken voisi tiivistää yhteen lauseeseen: ollaan koko loma syöty! Närästys ja ähky ovat tulleet harvinaisen tutuiksi näinä päivinä.

Meillä on koko perheellä ollut koko pääsiäinen vapaata ja jatkuu vielä huomenna perheen mimmeillä, Tino lähtee valitettavasti töihin. Pääsiäinen ei sinällään ole näkynyt meidän perheessä yhtään, ainut että ollaan jouduttu miettimään miten kaupat on auki näin pyhinä. Suklaamunia toki on mennyt muutama...

Raskausviikoissa poksuu tänään jo 29+0! Viikon päästä täyttyy raskauden kolmas, toiseksi viimeinen kymppi. Huikeeta! Työpäiviä on jäljellä tasan neljä, jonka jälkeen saan jäädä kotiin keskittymään kasvavaan kumpuun (tai siis juoksemaan vauhdikkaan taaperon perässä). Parempaan kohtaan kesäloma ei voisikaan sattua, liitoskivut ja selkäkivut on taas täällä ja tälläkin hetkellä liikkuminen on aika tuskallista. Eilen aloitin myös lisäraudan syömisen vaikka kovin uhkailin sitä välttäväni parhaani mukaan. Olen vain viimepäivät ollut niin poikki ja unentarpeessa että pakko oli antaa periksi, silläkin uhalla että kohta kärsitään vatsakivuista. Kaikesta kurjuudesta ja oloista huolimatta yritän parhaani mukaan nauttia näistä viikoista jotka vähiin käyvät, tämä saattaa hyvin olla se viimeinen kerta. 




Vauva on rauhoittunut liikkeissään todella paljon. Tila kohdussa taitaa käydä pikkuhiljaa vähiin eikä niin vain enää heitetäkkään kärrynpyörää. Suurimman osan ajasta vauva viihtyykin jo tarjonnassa eli pää alaspäin, sinne saisi jo sitten pikkuhiljaa jäädäkkin! Muutama viikko sitten tunsin vauvan hikan ensimmäistä kertaa ja nyt jo melkein päivittäin pikkuinen nikottelee vatsassa. Liikkeet ovat nykyään enemmänkin sellaista möngertämistä kuin selkeitä potkuja! Välillä myös hyvin ikävästi tuntee kun virtsarakko muljahtelee...Nämä liikkeet ovat ensimmäinen asia jota raskauden jälkeen tulee ikävä ja kerta toisensa jälkeen ne ovat niin huikeita että nostavat hymyn huulille! 

Meidän yksi perheenjäsen sanoi muuten viimeviikolla meille hyvästit. Meidän Vili koiramme nimittäin muutti mammalaan. Tinon allergia-oireet pahenivat ja testiviikon jälkeen huomasimme että ehkä on parasta luopua karvavauvastamme. Onneksi adoptiokoti löytyi mammalasta jonne ei ole kuin parin kilometrin matka, tänäänkin päästiin palluttelemaan Viliä! Vaikka ikävä on välillä kova niin pakko on myöntää että koiraton arki on kieltämättä moninverroin helpompaa, varsinkin nyt kun kaikki voimat menevät arjen pyörittämiseen ja ihan vain elämiseen!




Vaikka postauksen kuvat ovat aika Elvira painotteisia niin hänen kuulumisia kuulette vasta huomenna. Nimittäin huomenna meidän pikkumimmille tulee mittariin puolitoistavuotta! Huhhei kun aika vaan juoksee, juurihan me vasta Tyksistä kotiuduttiin...:') Ja ihan kohta hänestä tulee jo isosisko..!


Aurinkoista loppulomaa kaikille tirpin tuimasta ilmeestä huolimatta! ;)

5 kommenttia :

  1. Voi miten ihanat letit teit Elviiralle! Antoiko hän olla ne paikoillaan? Toivottavasti lisärauta auttaa väsymykseen ja säästyisit pahemmilta vatsavaivoilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos mutta Elviran täti ne teki, tämä äiti ei osaa :p :) ja hienosti antoi olla paikoillaann nautti oikein kun ei hiukset kutittaneet niskaa tai korvia! :) Ja lisärauta tuntuu auttaneen ja pientä vatsakipuilua lukuunottamatta hienosti mennyt! :)

      Poista
  2. Ihania kuvia Elvirasta! <3 Kyllä tää raskausaika menee nopeesti kun on toinen pikkuinen jonka perässä saa juosta koko ajan :)
    Mulla kanssa tänään jo viikko 20 ja juuri kirosin raskauspahoinvointien kanssa ja olin aivan varma ettei ne mene ikinä ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Oi ihanaa, sielläkin odotetaan toista! :) onnea odotukseen<3 ja niin se aika vaan lentää!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3