Kaksplus.fi

MENU

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Puolikkaan maapallon #ootd



Mentiin tänään työkavereiden kanssa kiitoradalle hohtominigolffaamaan ja sen jälkeen Tårgetiin syömään. Oli pitkästä aikaa ihanaa päästä aikuisten kanssa viettämään aikaa vaikka ikävä Elviraa kohtaan oli järkyttävä. Nää hormonit tekee musta tosi riippuvaisen Elvirasta ja oon ihan kiinni mun pienokaisessa. Viime kerralla purkasin hormonirakkauspuuskat koiraan kun ei omia lapsia vielä ollut :p

Kuitenkin, ennen kuin pääsin kotiovesta ulos oli se illan vaikein edessä, nimittäin vaatteiden valinta. Me naiset ollaan kuuluisia ei oo mitään päälle pantavaa- kriisestä ja näin valaan kokoisena vappupallona kaikki pulmat kärjistyvät. Oikeasti ei vain ole mitään päälle pantavaa koska mikään ei yksinkertaisesti mahdu päälle. Kasvavan mahan lisäksi meikäläisen takapuoli ja reidet ovat saaneet myös osansa kiloista, tissestä ja kaksoisleuasta puhumattakaan.



Omaa kroppaa rupeaa olemaan jo pikkuhiljaa ikävä. Olen ihan sinut tulleiden kilojen kanssa koska tiedän niiden katoavan vielä joskus (toivottavasti yhtä helposti kuin ensimmäisellä kerralla). Siltikin on kovin turhauttavaa kun ei ole mitään kivoja vaatteita kun johonkin lähtee! Saatika kenkiä, ei tule kuulookaan näillä turbonilkoilla käyttää vähääkään korollisia jalkineita.

Kaikesta valituksesta huolimatta viihdyn mun kropassa ja nautin tästä isosta vatsasta vaikka pikkuhiljaa mitta alkaakin olla täynnä. Kiloista, arvista ja vappupallo olosta huolimatta tunnen itseni kauniiksi ja naiselliseksi. Teenhän parhaillani juuri sitä mihin meidät naiset on luotu! Ja raskaudessa on se plussaa että voin ilman morkkista syödä aamupalaksi kääretorttua ;) (niinkuin eilen...)

Lyhyestä virsi kaunis, olen niin väsynyt ettei kirjoittamisesta meinaa tulla mitään :D suihkun ja närärstyslääkepullon kautta nukkumaan, hyvää yötä kaikille! <3



P.s Olin varmasti aika huvittavan näköinen ja kuuloinen minigolfradalla kun ähisten sekä puhisten pyllistelin pallon perässä :D Keksisin juuri ensi viikon vappuasunkin, naru jalkojenväliin roikkumaan niin voin leikkiä vappupalloa! Huumorilla selvitään nämä viimeiset viikot...;)


2 kommenttia :

  1. Kyllä se siitä vielä helpottaa.
    Tiedän tuon tunteen "kun ei ole mitään päälle pantavaa, -vaikka miehen mielestä kaappi pursuaa vaatteita!"
    Joo, onhan siellä minunkin vaatekaapissa vaatteita, mutta se on aina niin tapauskohtaista, MINNE nekin olisi sppivia laitettavakseen päälle. Nyt kun eräskin kerta tässä katsoin että "mitähän kivaa laittaisin päälleni, kun pääsin mieheni kanssa kahden ihan elokuviin lastemme ollessa mummollaan.."
    No eihän sieltä oikein mitään vilpoisaan kevätsäähän sopiavaa vaatetta tuntunut löytyvän. :/
    Lopulta otin riskin että "sen kerran kun pääsemme niin vaikka paleltumisen uhalla laitoin 2 ohuempaa pitkähihaista päällekäin! ja eikun menoksi!"
    Tiesin, että aika minkä olisimme ulkona tulisi olemaan hyvin minimaalinen, joten luotin siihen, että me emme myöskään joutuisi edes olosuhteiden pakosta olemaan kauaa ulkona.
    Viimein pääsimme matkaan ja loppu hyvin -kaikki hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana että loppu hyvin kaikki hyvin! :) <3 ja eiköhän tämä tästä helpota, viimeistään sitten kesällä :p

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3