Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

New baby checklist!


Tänään pyörähti käyntiin raskauden 37. viikko. Koska mun voinnissa ei ole mitään muutosta niin on vähän turha raapustella raskauskuulumisia. Sen sijaan kurkataan vähän mitä kaikkea uudelle vauvalle on hankittu ja mitä on vielä hankkimatta! Aluksi on pakko todeta että tällä kertaa ollaan aika maltillisesti mattimyöhäisinä liikkeellä, vaikka suurimmat hankinnat on jo tehty niin viime kerralla näillä viikoilla oli jo kaikki valmiina. Ainakin muistelisin näin! Alitajuisesti tämä taitaa olla jokin mun taikauskoinen vauvanhäätökeino, se syntyy aivan varmasti ennenkuin saadaan kaikki kuntoon ! Ja jos taas kaikki olisi jo valmiina, ei vauvalla olisi mikään kiire maailmaan...Taikauskoinen vai?


Lastenhuoneessa on pieni vaatekaappi jonne piti keksiä hieman lisää säilytystilaa, erillinen kori sekä Ikean kenkäpussi (!?) toimii hyvin!


Meillä oli vielä todella paljon Elviran vauvajuttuja säästössä joten aika helpolla ollaan päästy. Suurin hankinta mitä teimme, oli sisarusrattaat. Sen sijaan pinnäsängy sekä Brion turvakaukalo on isosiskon perintöä. Kotona "päikkärivaunuina" toimii Elviran rattaat joihin saa vaihdettua vauvalle kopan. Aluksi haaveilin hieman kantorepusta, mutta en kantanut Elviraakaan joten tuskin tälläkään kertaa sille tulisi käyttöä. Suurimmat hankinnat on siis valmiina!

Vaatteita meillä on vauvalle pieni kasa. Kokoja 56-62 on sen verran että pärjätään mutta ei kuitenkaan hukuta niihin. 56 koon käyttöikä on muutenkin niin lyhyt ettei niitä ole järkeä hankkia ihan hirveästi. Me ollaan varauduttu sekä lämpimään että viileään kesään, toivotaan kuitenkin tuota ensimmäistä vaihtoehtoa! Elviralta jäi perintönä paljon viileän sään vaatteita koska hän oli syysvauva, kesävaatteita olemme siis joutuneet enimmäkseen hankkimaan. Muutama ohut kangaspipo löytyy mutta esimerkiksi tumput uupuu kokonaan! Elvira niitä ei vauvana tarvinut joten katsotaan mitä pikkusisko meinaa.



Hoitotarvikkeet ja kaikki muu pieni tilpehööri on vielä hankkimatta.

Vaippoja

Muutama tutti 
(Elviran kanssa käytettiin heti 0-6kk tuttia sen pienimmän sijaan, menee vähemmän ilmaa mahan kun tutti oli hieman suurempi.)

Sinkkivoidetta

Puhdistuspyyhekitä ja kertakäyttöisiä vaipanvaihtoalustoja
 (koska yleiset lastenhoitohuoneet, hyi!)

Itkuhälytin, suosituksia otetaan vastaan!

Haha, eipä niitä näköjään montaa ole mitä pitää hankkia! Kynsisakset löytyy, talkkia löytyy, rasvat löytyy. Elviran odotusaikana hamstrasin kaiken maailman purkkeja ja puteleita joille ei sitten ollut edes käyttöä. Sinkkivoide on ainut jota silloin tarvisimme ja sitäkin todella vähän. Perusvoiteella pärjää hyvin pitkälle ellei vaippa-alueella ole ongelmia! Tuttipullot meillä on kaikki vielä tallella, tosin uudet tuttiosat pitää ostaa. Tähtään tällä kertaa neljän kuukauden täysimetykseen, joten pulloja käytetään sitten vasta jos imetys ei jostain syystä onnistu. Toivotaan ettei niille tule käyttöä!



Ensimmäinen koneellinen vauvanvaatteita pesty, jes!

Harsorättejä meillä on vino pino Elviralta jäänyt. Elvira ei puklannut juuri ollenkaan ja olimme varautuneet lähes kolmen lapsen pukluihin, ainakin jos harjosen määrää katsoo! Vuodevaatteet löytyy ja pinnsängyn laitapehmuste. Muutaman vauvapyyhkeen pikkusiskolle voisi vielä ostaa mutta ne kerkeää kyllä sitten joskus, onhan nimittäin meillä noita pyyhkeitä jo. 

Aika hyvällä mallilla on siis meidän vauvatohinat vaikka luulin toisin. Kun aloin kirjoittamaan tätä tekstiä ajattelin että meillä on vielä vaikka mitä tekemättä. Eipä oikeastaan mitään muuta kuin vauvanvaatteiden pesu. Melkein kaikki hankinnatkin saa hoidettua seuraavalla kauppareissulla (jos vaan muistaa...). Itkuhälyttimestä otan mielelläni suosituksia vastaan koska meillä ei Elviran kohdalla ollut hälytintä ollenkaan! Ihan joku tavallinen perusvehje ilman hifistelytoimintoja kelpaa meille!


Vielä mahtus kuvaan juuri ja juuri...Viikko enää täysiaikaisuuteen, nyt muuten alkaa vauvanhäätöhommat! Tänään päivällä mua supisteli aika säännöllisesti parintunnin ajan mutta supistukset oli aika voimattomia. Noh, lopun alkua sekin vaikka edelleen en usko tämän termiitin syntyvän päivääkään ennen laskettua! 

15 kommenttia :

  1. http://m.hintaseuranta.fi/product/1886929

    Tämä ostettiin meille toiselle lapselle. Ekalla oli se saman firman halvin malli, ei oltu oikein tyytyväisiä niin halusin uuden. Tää vähän parempi on ollut kiva! :) siinä on yövalo, joka on helppo laittaa päälle jos yöllä tarvii vähän lisää valoa tutin etsintään tms.

    Hurjasti tsemppiä loppuraskauteen, oon seurannut blogia ihan alusta asti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me taidettiin juuri tänään hakea tuo ihan sama malli! :) ainakin pikavilkaisulla näyttää ihan samalta! :) Ja ihanaa että oot viihtynyt alusta asti mukana, toivotaan että viihdyt jatkossakin! <3 ja kiitos kovasti tsempeistä <3

      Poista
  2. Heh niin samoja fiiliksiä täällä, just ennen tätä postausta miehelle ääneen mietin mitä kaikkee puuttuu, todettiin että uudet tutit pulloihin vain, :D La 24.6.
    Hassua aina kun puhutaan että 50-56 koot on lyhyen aikaa käytössä, meidän esikoisella oli vielä 7kuisena 56 vaatteet! :D Nyt on hankittu vain vähän 50 kokoa, kun näyttää olevan isompi tulossa kun viimeksi. Pyytää sit sukulaisia tuomaan jos tuleekin taas minivauva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oi kun teidän esikoinen on ollut pieni! :) niinpä, sukulaiset saa sitten auttaa täälläkin jos minivauva tulee maailmaan! :)

      Poista
  3. Ihanaa, kun alkaa olla kaikki valmista ja laskettuaikakin jo aivan "nurkan takana"! :) Mä niin odotan, että joskus (parin kuukauden päästä!) pääsen pesemään pieniä vaatteita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no sanos muuta! :) no mutta ei sullakaan enää sitten kovin paljoa ole jäljellä!! :)

      Poista
  4. miten kuvailisit miltä supistukset tuntuu? :D t. ekaa odottava

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuntuu sekä vatsassa että selässä. Selässä sellasta särkyä, ihan kun olis kovat lihassäryt tai kuukautiskivut siellä :D vatsanpuolella tuntuu siltä ett vatsa kramppais tai olis sekasin, nää miedommat tuntuu ihan siltä että olis kauhee vattatauti,vatsaa vääntäis ja ihan koht olis pakko juosta vessaan :DD:D::D synnytyssupistukset on jo niin pahoja kramppeja että melkein vois kuolla, koko vatsan alue on ihan krampissa! :/ :D

      Poista
  5. http://www.philips.fi/c-p/SCD505_00/avent-baby-monitor-dect-itkuhaelytin
    Meillä myös tää sama mikä ekalla anonyymillä. Ostettiin ku "halvalla saatiin".. haha :D Nojoo, sittarissa oli kyll alessa ja päätettiin sit ostaa ku ei haluttu mitää hirveitä hintoja maksaa.. Mut mut, ollaan todettu hyväks! Tää ostos ei kyll kaduta. Aika karvalakki malli, mut mitä siitä, kaikki perusjutut löytyy mitä tarvii ja me ei olla tarvittu muutaku tuota "hälärisysteemiä" vain eli päikkäriaikoina kun lapsi nukkuu ulkona.. Voin suositella! :D
    Ps. Ei kyll kande unohtaa talvella tota härveliä sit ulos pakkaseen yön yli, sitä nää hälärit ei ilmeisesti kestä. (Siskoni "testas") :D
    -Tinde

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä nimenomaan tulee vain tuohon ulkokäyttöön ja karvalakki malli kelpaa oikein hyvin. Kamalan hintasia nää on mun mielestä silti vaikka oliskin kuinka "alkeellinen" malli :D niinkuin ekalle totesin, taidettiin just tää tänään ostaa. Tää tai se pari euroa halvempi, en jaksa nousta tarkistamaan kaapista enkä muista :p ja kiitos vinkistä, täytyy muistaa ettei jätä talvella vaunuihin ulos kun ottaa vauvan sisälle :D:D

      Poista
  6. Mä vielä lisään siitä halvimmasta mallista, et meillä ajan mittaan otti tosi pahasti häiriötä ja kuului koko ajan aika kova kohina, nyt tää uudempi on ihan hiljainen, kunnes kuuluukin kuulua jotain. :) ja tuossa uudemmassa on kaulanauha vanhempien päädyssä, huippu kun jää kädet vapaaksi ja kulkee helposti mukana kun esikoisen kanssa kierrellään pihan toisella puolella :)

    Eihän sitä tiedä, ehkä se halvin malli oli meillä joku maanantaikappale :)

    -se eka ano

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. okei, toivotaan että ei oo meilläsamaa ongelmaa jos toi halvempi ostettiin! :) kiitos tiedosta! :)

      Poista
  7. Meillä on tuo sama itkari ja siinä vanhempien mallissa tyhjenee patterit itekseen ja sen pitää olla koko ajan seinässä että se toimii 😐

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3