Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Eroon perhepedistä!



Vaikka kirjoittelin aikaisemmin täällä blogin puolella ettemme aio vieroittaa Elviraa perhepedistä ennen vauvan syntymää niin höpöhöpö, täällä unikouluillaan jo viidennettä yötä. Elviran uni meni niin levottomaksi ja liikkuvaiseksi ettemme kukaan saaneet oikein nukuttua, ei edes neiti itse. Hänellä meni myös hermo kun ei ollut tilaa liikkua ja myllätä, Elvira saattoi valvoa kolme tuntia meidän välissä ja kitistä. Omassa sängyssä ei kuitenkaan siis suostunut nukkumaan koko yötä. Elvira nukahti omaan sänkyyn mutta heräsi jossakin kohtaa yötä ja vaati päästä meidän väliin.

Ensin ajattelin että unikoulu voisi alkaa joskus vauvan syntymän jälkeen, sitten kun Elvira on tottunut jo uuteen tulokkaaseen ettei tulisi liian montaa muutosta kerralla. Ja jos vauva valvottaisi niin se menisi siinä samalla, eikö niin? Yksi yö mun taas pyöriessä ja hyöriessä ympäri sänkyjä näiden kipujeni kanssa ajattelin että miksipä ei nyt? Mä en saa kuitenkaan näiltä kivuiltani nukuttua ennenkuin pääsen tästä pötsistä eroon ja hormonin täyteiset hermoni eivät kestä kiukkuisia aamupäiviä huonosti nukkuneen neidin kanssa. Kaikkien kannalta siis olisi paras mitä nopeammin pääsisimme eroon perhepedistä. Päätin aloittaa unikoulun heti, jo samana yönä.



Ensimmäinen yö oli kamala. Elvira heräsi puolen yön jälkeen ja valvoi melkein neljään asti. Noin kahdenkymmenen minuutin välein sain käydä silittelemässä ja rauhoittelemassa häntä. Juuri kun luulin hänen nukahtaneen kuului lastenhuoneesta vaativaa kitinää. Voitte kuvitella miten iloisia ja virkeitä olimme molemmat aamulla...

Toinen yö oli jo parempi. Kävimme Tinon kanssa rauhoittelemassa Elviraa yhteensä neljä kertaa kahden tunnin sisällä mutta kun hän sai taas unen päästä kiinni, nukuttiin tyytyväisenä aamuun asti.

Kolmas yö oli jälleen parempi. Elvira nukahti kahdeksan aikaa illalla ja kävin laittamassa tutin 23:00 ja Tino 2:00 kun tuli töistä kotiin. Elvira nukkui tyytyväisenä aamun saakka sen enempää hyörimättä!

Neljäs yö oli jo ihan loistava, mä heräsin Elviran yskänpuuskaan ja kävin laittamassa tuttia suuhun vaikkei neiti ollut edes oikeastaan hereillä. Seuraavan kerran pieni pörröpää tassutteli meidän huoneeseen aamulla puoli kahdeksalta!



Vaikka yöt ovat menneet suhtkoht hyvin, illat ovat olleetkin sitten täyttä härdelliä. Elvira on aloittanut sängystä karkaamisen uudelleen ja hermoa raastavaa edes takaisin kantamista voi joutua suorittamaan toista tuntia. Eikä mikään tunnu auttavan. Tinoa jonkun verran Elvira tässä asiassa kunnioittaa ja jää paremmin sänkyyn mutta äitin kanssa koko touhu vedetään ihan ranttaliksi. Kyllä on meikäläisen hermot olleet välillä kireällä!

Meidän perheessä unikoulu on aina ollut lämminhenkinen ja rakastava. Emme huudata Elviraa sängyssä uneen vaan joka kerta sitkeästi silitämme, toivotamme hyvät yöt ja laitamme tuttia suuhun. Tarvittaessa otamme hetkeksi syliin halimaan ja pusuttelemaan. Kerta toisensa jälkeen. Meidän öistä huomaa että myös tälläinen lempeä tapa toimii paremmin kuin hyvin, tai sitten pääsimme taas jälleen kerran helpolla kiltin tyttömme kanssa! Luulen kyllä että tässä nukkumisasiassa otetaan takapakkia pikkusiskon saapuessa mutta katsotaan, voi olla että kaikki meneekin tältä osin hyvin! Nyt koko perhe nukkuu hieman paremmin, vaikka kieltämättä kaipaan pientä tuhisevaa pörröpäätä meidän väliin. Katsotaan miten ensi yö menee (äidin osalta...) nimittäin ensimmäinen yö pitkään aikaan kun mun pitäisi osata nukkua ihan yksin: Tino on töissä ja Elvira omassa sängyssään!


8 kommenttia :

  1. Hyvä idea vieroittaa perhepedistä ennen uuden tulokkaan syntymää. :) Tsemppiä jatkoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä, mennyt niin hyvin että ihan harmittaa kun ei tehty aikaisemmin :D koko perhe saanut paljon paremmat yöunet! :)

      Poista
  2. Miten Elvira suostuu pysymään selällään? Meillä se ongelma nimittäin on just siinä,et vaikka kuinka väsyttäis,niin pakko on pompata pystyyn seisomaan tai vähintään istumaan... Ihana kuulla,että tällainen hellempikin unikoulu toimii! Jatkakaa samaan malliin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei uskalla onneksi nousta seisomaan tuolla sängyssä kun ei saa mistään tukea, istumaan nousee ja saattaa istuskella ja höpötellä niin kauan että uni tulee :p

      Poista
  3. Kiva kuulla, että unikoulu on tuottanut tulosta! :) Toivotaan, että unille menokin rauhoittuisi! Meillä on kanssa nukahtamisen kanssa suuria ongelmia, vaikka vielä neiti nukkuukin pinnasängyssä. Vielä ei jaksais aloittaa sitä rumbaa, että joku karkailis taapero sängystä vähän väliä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin mäkin sillon luulin mutta vaihto meni tosi helposti, ei karannut aluksi oikeastaan yhtään! :p :D toivotaan että teilläkin menee sitten hyvin! :)

      Poista
  4. Ihanasti sopii Elviralle noi hiukset kiinni! :) Oletteko puhuneet Elviran kanssa uudesta tulokkaasta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! :) <3 ollaan puhuttu pikkusiskosta ja osoteltu masua että siellä on vauva, puhuttu vauvan tavaroista ja jutuista jos on sattunut silmään jotain vauvalle kuuluvaa :) Luulen kyllä ettei Elvira vielä oikein tajua mistä on kyse vaikka ollaankin höpötelty! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3