Kaksplus.fi

MENU

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Kyseessä sun lapsi, sun pään kuuluukin olla hieman harmaahapsi.

Runnollisella ja äärettömän hienolla otsikolla viittaan subjektiiviseen päivähoito-oikeututeen. Uusi hallitus on suunnitellut oikeuden rajoittamista ja olen sekä innolla että kauhulla seurannut sen aiheuttamia keskusteluja netin eri palstoilla ja nyt mun on vihdoin ja viimein tullut aika avata oma sanainen arkkuni ja kertoa mielipiteeni asiasta. Vakituiset lukijat sekä tutut siellä ruudun toisella puolella saattavatkin muistaa että olen päiväkodissa töissä, joten jos jotain muutosta tähän oikeuteen tulee, se tulee koskettamaan minua työni, ei äitiyteni kautta.

Tekstissä puhun ns. "normaaleista" perheistä ja lapsista. Aina löytyy niitä erityistä tukea tarvitsevia yksilöitä mutta nyt emme pohdi sen näkökulman kautta tätä asiaa vaikka hieman siihenkin suuntaan sorkitaan.

Mä olen seurannut keskusteluja joissa subjektiivista hoito-oikeutta käyttävät vanhemmat, lähinnä äidit, ovat sotajalalla puolustelemassa ja selittämässä miksi juuri heidän PirkkoPetterin pitää saada olla päiväkodissa. Mun mielestä tilanne ei vaadi selittelyä koska tälläinen toiminta on tällä hetkellä meillä suomessa mahdollista, joten sitä käyttää ne ketkä käyttää. Thats it. Olen kuitenkin kiinnittänyt huomiota argumentteihin joilla tätä valintaa perustellaan ja joukossa on toki ollut hyviäkin juttuja, mutta suurin osa on ollut luokkaa; anteeksi mutta mitä mä just luin.

Osa vanhemmista on sanonut että heidän PirkkoPetterinsä kaipaa virikkeitä sekä ystäviä päiviinsä, siksi hänen pitää olla päiväkodissa vaikka äiti tai isi olisi kotona. Väärin, päiväkoti ei ole mikään lapsen virikekeskus vaan on tarkoitettu lapsille joilla ei muuta hoitopaikkaa juuri sillä hetkellä ole. Vanhemmat töissä taikka sairaana, mutta kuitenkin. Ja entäpä ne kaikki kerhot joihin vanhemmat voisivat mennä yhdessä lapsen kanssa, virikkeitä ja ystäviä. Mikä vika niissä sitten on? Vanhempana se on sun tehtävä tuottaa virikkeitä lapsesi päiviin, ei päiväkodin eikä valtion. Lapsi ei tarvitse päiväkotia jotta saisi tarpeeksi virikkeitä ja ystäviä. On miljoona muutakun vaihtoehtoa kuin kuuden tunnin hoitopäivät viisi kertaa viikossa.

Eräs kommentti meni jotakuinkin näin: meillä on niin paljon lapsia että lapset saavat enemmän aikuisen huomiota ja aikaa päiväkodissa kuin kotona, siksi heidän on parempi olla siellä vaikka äiti on kotona. Surullista, kovin surullista jos asia on näin mutta epäilen sitä vahvasti. Päiväkodissa on yksi aikuinen neljää tai seitsemää lasta kohtaan. Kohta lapsia on ehkä enemmänkin jos hallituksen pölö ehdotus menee läpi. Vaikka lapselle pyritään päivän aikana antamaan yksilöllistä hoitoa ja huomiota mahdollisimman paljon, on vain fakta ettei yhden aikuisen kädet ja syli riitä kovinkaan pitkälle vaikka aikaa olisikin se kuusi tuntia. Sitä paitsi. oman vanhemman huomio on lapselle sata kertaa arvokkaampaa kuin hoitotädin huomio. Tähän loppuun voisi vielä todeta että miksi tehdä niin paljon lapsia jos heitä ei pysty hoitamaan mutta se lause saattaisi saada jollekkin herneenpalon nokkaan.

Joku kommentoi nykyajan vanhempien olevan laiskoja, siksi lapset heivataan päiväkotiin heti kun mahdollista. Sama kommentoija taisi todeta että lapset tarvitsevat ammattilaisen kasvatusta jotta heistä tulee kelpo kansalaisia. Mä en ihan allekirjoita tuota lausetta vaikka toki osan kohdalla varmasti pitää paikkaansa. Vanhemmuudelle on asetettu niin suuret odotukset sekä paineet että me vanhemmat luulemme ettemme selviäisi niistä ilman ammattikasvattajaa. Lasten kasvattaminen ei ole mitään rakettitiedettä ja kyllä ne pienet piltit kestää vaikka joskus vähän mokaakin tai aktivoivien aivolelujen tilalla pyöriikin piirretyt jotta äiti tai isi saa juoda rauhassa aamukahvin. Ennen vanhaan lapset kasvatettiin peltotöiden ohella tai jopa niissä peltotöissä ja pyöri tämä maailma silloinkin. Lapset eivät tarvitse joka hetki virikkeitä ja tekemistä, elämä on joskus tylsää ja niin sen kuuluukin. Vanhemmat, ottakaa ne paineet itseltänne pois ja uskokaa omiin taitoihinne ja tekoihinne mitä lasten kasvatukseen tulee. Sun lapsi ei tarvitse ammattilaista kertomaan miksi toista ei saa lyödä tai minkälaiset säännöt kirkonrottaan kuuluu. Sinun lapsesi tarvitsee sinua.

Päiväkoti ei ole paha paikka. Se on paikka jonne lapsen voi viedä työpäivän ajaksi. Se on paikka jossa hänestä pidetään huolta ja hän saa ruokaa. Siellä leikitään, pelataan ja pidetään hauskaa. Kaikesta tästä huolimatta on hullua väittää etteikö lapsen paras paikka olisi kotona vanhemman tai vanhempien kanssa. Päivähoitopäivä on lapselle kuin työpäivä, ellei jopa rankempi. Hälinää ja ärsykkeitä kahdeksan tuntia päivässä, koko ajan. Kyllähän siinä päiväkotitätikin on aika loppu työpäivän jälkeen.

Mä olen ehdottomasti subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaamisen kannattaja. Vanhempien tulee ottaa vastuu oman lapsensa kasvatuksesta ja hoitamisesta kun kerran niitä lapsia on tähän maailman tehty. Koska päiväkoti on kuitenkin joillekkin vanhemmalle se henkireikä ja ihan oikeasti tarpeellinen asia vaikka töissä ei olisikaan, en lähtisi poistamaan oikeutta kokonaan. Kolme, maksisimissaan kuuden tunnin hoitopäivää kuulostaa kohtuulliselta. Koko subjektiivisen päivähoito-oikeuden voi poistaa sitten kokonaan kun tilalle keksitään jokin muu toimiva ratkaisu niille jotka oikeasti jaksamisen vuoksi sitä hoitoa lapsilleen tarvitsevat vaikka kotona ovatkin. Mikä tämä ratkaisu on, sitä en tiedä. Ehkä hoidon tarpeen arviointi neuvolassa taikka lastensuojelussa, "lähete" jolla kotivanhemman lapsi on oikeutettu päivähoitoon. Tämä ainakin johtaisi siihen että myös itse ongelmaan puututtaisiin, syyhyn miksi äiti tai isä ei jaksa lastaan/lapsiaan hoitaa. Toimiva ratkaisu sitten? En tosiaankaan tiedä sitä mutta onneksi minä en siellä hallituksessa istukkaan. Toivotaan nyt kuitenkin että jotain muutosta tähän asiaan saataisiin tällä hallituskaudella!

Ja lopuksi vielä painotan että tilanteita on yhtä monia kuin perheitä. Tässä tekstissä puhun ns. "normaaleista perheistä" (jos sellasia edes on olemassa?) joissa ei sen suurempia ongelmia ole jaksamisen kanssa. Olen kuitenkin sitä mieltä että jos vanhemmalla on jaksamisen kanssa ongelmia, subjektiivinen päivähoito-oikeus ei ole siihen ratkaisu vaan pitäisi saada jotain tukitoimia eikä vaan tyrkätä sitä lasta hoitoon. Kumpa vain kaikilla vanhemmilla olisi rohkeutta avata neuvolassa suu ja pyytää apua! Ja mikä vielä tärkeämpää, sitä apua saisi silloin kuin pyytäisi! Ei tämäkään aina ole itsestäänselvyys vaikka hyvinvointovaltiossa asummekin.

Ketään en tämän tekstin perusteella halua tuomita enkä edes voi. Ei kenelläkään ole sellaista oikeutta. Mun ajatusmaailmaa ja omaa kokemustani ei vaan tue se ajatus, että lapset viedään hoitoon vaikka vanhempi on kotona. Toisille tämä on sopiva ratkaisu, toisille ei. Minulle ei. Jos lapsia tehdään, niitä myös hoidetaan. Itse ainakin tällä hetkellä ajattelen näin ja tulen aina ajattelemaankin. Tilanne toki voisi olla eri jos sairastuisin vaikka synnytyksen jälkeiseen masennukseen, silloin hoidontarvetta ehkä olisikin. Mutta terve ja hyvinvoiva vanhempi, miksi et huolehtisi itse lapsestasi?

Mitä tunteita teksti sinussa herätti? 
Puolesta, vastaan vai ihan sama?




21 kommenttia :

  1. Hienosti kirjoitettu teksti ! Minusta oikeutta ei pidä kokonaan poistaa, mielestäni se max 5h/pvä olisi hyvä niille perheille joissa vanhempi kotona. Mutta minusta sitä oikeutta ei saisi käyttää väärin, että "enpä nyt jaksa tuota lastani vaan vien sen päiväkotiin". Meillä esimerkiksi pojan päivähoito olisi pakollista, jos meille syntyisi toinen lapsi, olen meinaan koko äitiysloman samaan aikaan töissä, joten kahden lapsen kanssa se olisi jo hieman haastavaa :) Mutta perheitä ja tilanteita on tosiaan monia ja jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) ja hyvä kommentti, täyttä asiaa ja olen samaa mieltä! :) nimenomaan tuo "en jaksa hoitaa lastani" päiväkodin käyttö pitäisi saada kitkettyä pois! :)

      Poista
  2. Olen tekemässä pientä selvitystä ihmisten tämänhetkisistä ajatuksista blogeja kohtaan ja olisin erittäin kiitollinen, jos voisit vastata kyselyyni. Kysely ei ole pitkä. Teen vastauksista postauksen blogiini kesäkuun lopulla. Kiitos!

    https://fi.surveymonkey.com/s/GWZG9XM

    VastaaPoista
  3. Huippu hyvä teksti !:)

    VastaaPoista
  4. Olen ehdottomasti samaa mieltä kanssasi! Hyvä teksti :)
    En ole omaa tyttöäni vienyt päivähoitoon vaikka opiskelenkin (venytän opintojani tämän takia). Sukulaiset ovat olleet kultakaivos! Vaikkakin eräs tuttuni sanoi minulle ettei hän halua lapsen isovanhemmilta apua, koska hän hoitaa lapsensa "itse" kun kerta semmoisen on maailmaan tehnyt (eli laittaa päiväkotiin 5xviikossa, koska hakee töitä). Mielummin pyydän apua lapsen isovanhemmilta, jotka rakastavat aidosti lapsenlastaan ja samalla tulee tilaisuus tutustua toisiinsa kunnolla (muitakin tärkeitä läheisiä suhteita). Ymmärrän kuitenkin ettei kaikki ole niin onnekkaita kun minä (hyvät tukiverkostot). Minulla on vähän käytännön tietoamiten päivähoito Suomessa oikein toimii. Voiko lapsen viedä hoitoon epäsäännöllisesti, jos vaikka sattuisi tekemään keikkahommia tai opiskella ? Miten sitä maksua maksetaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) oi sulla on ihana tilanne, mä niin toivoisin että itsekkin saisin lapset isovanhemmille päiväkodin sijaan mutta meillä se ei taida olla mahdollista! :/ ja tottakai isovanhemmat ovat parempi kuin vieraat mutta kuitenkin tutut hoitajat päiväkodissa! :)

      Lapsen voi viedä hoitoon epäsäännöllisesti mutta lapsi on kuitenkin päiväkodissa kirjoilla joko täyspaikkaisena tai puolipaikkaisena. Mikään pakko lasta ei siis ole viedä hoitoon joka päivä vaikka päiväkoti paikka olisikin, mutta siitä joutuu silti maksamaan täyden hinnan kuukaudessa :) Päivähoito maksut määräytyvät lasten vanhempien tulojen mukaan, täys maksu pyörii siinä 300 euron paikkeilla ja pienin maksu sitten 0 euroa! :) yhdeltä lapselta siis! :)

      Poista
  5. "Word! Oot ihana! <3 mutta asiaan, mä en ymmärrä mikä hitto meitä suomalaisia vaivaa kun toisen onni on toiselta pois, miksi meidän persettä liikuttaa jos naapuri maija kärrää pirkkopetterinsä hoitoon ja lähtee vaikka kahville :p jokaiselle lapselle kuitenkin on hoitopaikka tiedossa"

    Niin ne mielipiteet muuttuu muutamassa kuukaudessa...
    http://www.ollieandcoblogi.com/2015/02/keittiopsykologiaa-subjektiivisen.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. pus niin sinäkin<3 ja hei, me ollaan naisia meidän mielipiteeet saa muuttua! ;) ja vielä raskaanakin, eli ne saa muuttua kaksi kertaa useammin ja nopeammin ;)

      Poista
  6. Loistava teksti! Täysin samaa mieltä kanssasi :)

    VastaaPoista
  7. Aamen! Hyvä teksti ja täysin samaa mieltä kanssasi. :)
    T. Lto

    VastaaPoista
  8. Päiväkodeissa tarjottava varhaiskasvatus on LAPSEN oikeus. Ei mahdollisuus vanhemmille saada lapsi säilöön oman työssäkäynnin ajaksi. Kaikilla lapsilla tulee olla subjektiivinen oikeus laadukkaaseen varhaiskasvatukseen, jota päiväkodeissa toteutetaan. Tämä subjektiivisuus on tasa-arvoa lapsille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä lapsen oikeus on olla kotona rakastavien vanhempien luona. Aina tämä toki ei ole mahdollista ja silloin onkin lapsen oikeus saada laadukasta kasvatusta jossakin muualla jottei jää kokonaan ilman. Mutta kuten tekstissä jo sanoin, puhuin "normaaleista" perheistä :) Mä en pidä päiväkodin varhaiskasvatusta mitenkään niin erikoisena etteivätkö kykeneväiset ja terveet vanhemmat voisi sitä kotona lapsilleen antaa, tottakai ammattitaito on aina ammattitaitoa mutta kyllä niitä lapsia ihan maalaisjärjelläkin kasvatetaan :) Lapset eivät tarvitse varhaiskasvatusta päiväkodissa elääkseen normaalin ja tasapainoisen elämän. Lapset oppivat kotona leikin ja normaalin arjen kautta kaiken tarvitsemansa ennen kouluun menoa, jos siis kyseessä "normaali" lapsi sekä "normaali" perhe. Mielipiteitä on monia ja kiitos eriävästä mielipiteestä sekä kommentistasi, on kiva lukea myös näitä erilaisia näkökulmia vaikka ne eivät yks yhteen omieni kanssa menekkään! :)

      Poista
  9. Minä en oikein tiedä mitä mieltä tästä olen. Jokainen tekee niinkun parhaakseen näkee :) meillä tällä hetkellä yksi lapsi, joka on päiväkodissa tällä hetkellä. Käydään kylläkin töissä. Jos meille jossain vaiheessa tulisi toinen lapsi, niin haluaisin kyllä, että esikoinen jatkaisi päikyssä vaikka 10pv/kk. Ja juurikin siksi, että olisi muuta seuraa ja tekemistä, kun äiti/isi, oma koti, piha ja vähäiset naapurin lapset. Jos asuttais jossain muualla missä enemmän lapsia naapurustossa ja muuta toimintaa lähempänä, niin silloin en päikkyyn haluaisi viedä. Ja meidän pikkutyyppi viihtyy todella hyvin päiväkodissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai työssäkäyvien lasten vanhemmilla on oikeus päivähoitoon! :) meidänkin elvira oli hoidossa kun olin töissä :) ihanaa että teidän pikkutyyppi viihtyy päiväkodissa, toivon että meidän lapset viihtyvät myös kun syksyllä 2016 sinne menevät! :)

      Poista
    2. niin ja se piti mun vielä lisätä että ehdottomasti lisää kerhotoimintaa ja tapahtumia ennenkuin tämä subjektiivinen hoito-oikeus "vedetään pois markkinoilta" jotta kaikilla olisi mahdollisuus viedä lasta kerhoihin yms eikä tarvitsisi jäädä sinne kotiin! :)

      Poista
  10. Ehdottomasti samaa mieltä! Meillä minä ja miehini olemme molemmat töissä. Kaksostyttömme (3-vuotiaita) ovat yksityisessä päiväkodissa, koska kunnan päiväkodissa ei ollut tilaa, kun paikkoja vie tällähetkellä juuri sellaisten lapset joiden vanhempi/vanhemmat ovat kotona. Kunnalla olisi kyllä ollut hoitopaikat tytöille, mutta ne olivat eri päiväkodeista ja molemmat päiväkodit sijaitsevat kaukana kotoamme ja eri suunnissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa ollut kurjaa jos olisitte joutuneet tytöt laittamaan eri päiväkoteihin! :o onneksi saitte sentään yksityiseltä sitten paikan johon molemmat mahtuivat! Mun mielestä tälläisissä tilanteissa tulisi viimeistään punnita hoidon tarvetta jos paikat on ihan piukassa!

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3