Kaksplus.fi

MENU

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kaksi lasta menee siinä missä yksikin.


Niin totta mutta samalla niin tarua. 

Jännitin hieman miten meidän arki lähtee käyntiin kun Tino palaa töihin. Kaksi viikkoa tuo isimies oli auttamassa ja nyt on aika mun selviytyä päivistä lähes kokonaan yksin.Tai on jo toista viikkoa. Pelkäsin että koko koti tulisi olemaan kaatopaikka, lapset kiljuisivat täyttä kurkkua vuorotellen ja mä kuihtuisin kasaan koska en kerkeisi syömään. Tai paisuisin kuin pullataikina koska söisin mitä käteeni saisin...

Arki on ollut mulle positiivinen yllätys. Ollaan kaikki hengissä, jotakuinkin hyvissä voimin eikä kotikaan muistuta kaatopaikkaa. Ainakaan ihan koko aikaa. En väitä etteikö arjessa olisi haasteita ja hetkiä jolloin tekisi mieli repiä hiukset päästä. Kaikillahan näitä hetkiä on. Suurimman osan päivästä kuitenkin nautin tästä kiireisestä ja uudesta arjesta. On ihanaa kun on tekemistä ja yhden täydellisen lapsen sijasta kaksi täydellistä lasta. 



On hetkiä jolloin tuntuu ettei kaksi kättä yksinkertaisesti riitä. On hetkiä jolloin poden huonoa omatuntoa siitä, etten saa huomioitua lapsia tarpeeksi päivän aikana. Aamukahvi ehtii jäähtymään ja vaikka kylmä kahvi kaunistaakin niin ei sitä kovin mielellään useasti juo. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt ettei kaikki ole niin rankkaa ja kiireistä mitä pelotellaan. Vai onko tämäkin asia pitkälti asennekysymys?

Ehkä olen positiivisesti yllättynyt siksi, koska olin valmistautunut "pahempaan". Kaikkien pelotteluiden jälkeen olin valmistautunut siihen että seuraavaan vuoteen mun on aivan turha uneksia lämpimästä ruoasta tai asiasta nimeltä oma aika. Hiusharjasta tai ripsiväristä puhumattakaan. Mä olin oikeasti valmistautunut siihen että seuraavan vuoden ajan hukkuisin pukluun sekä kiireeseen enkä ehtisi kissaa sanoa saatika istua kahvikupin viereen. Kaverit jäisivät unholaan ja ainoa yhteys ulkomaailmaan tulisi olemaan tämä blogi ja some. Jos nämäkään, enhän minä varmaan kiireiltäni kerkisi edes kännykkään tai tietokoneeseen päin katsoa. Olin valmistautunut sanomaan hyvästit omalle elämälleni ja se oli ihan okei. Näin en kuitenkaan joutunut tekemään.


Kaksi lasta menee siinä missä yksikin pitää siis aika paljon paikkaansa meidän arjessa tällä hetkellä. Vaikka mun asenne on alusta asti ollut positiivinen ja "oikea", suurimmaksi osaksi saan kuitenkin kiittää meidän kilttejä ja helppoja lapsia. Elvira antaa mun rauhassa imettää, viihtyy hyvin hetken omissa touhuissaan ja hänelle riittää kun äiti on "äänellä läsnä" eli juttelen ja höpöttelen hänelle samalla kun imetän tai muuten hoidan vauvaa. Hänellä on aivan jäätävä uhma tällä hetkellä muttei satuta, riko tai heitä leluja. Mun ei hetkeäkään tarvitse pelätä että Elvira löisi tai satuttaisi vauvaa. Äiti on välillä ihan kakkapää ja tyhmä, mutta mä kestän sen. Se kuuluu tähän ikään ja muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Vauva sen sijaan nukkuu vielä suurimmaksi osaksi. Ehdin sillä aikaa siis hyvin huomioida Elviraa ja tehdä kotitöitä. Tissittelyhetket ovat runsaan maidontulon takia lyhyitä ja vauva sylissä on helppo touhuta myös taaperon kanssa lattialla. Vauva on hereillä ollessaan tyytyväinen tapaus pieniä masuvaivoja lukuunottamatta ja viihtyy tarpeen tullessa myös pieniä hetkiä yksin, vaikka olisikin hereillä. Elviran nukkuessa kaikki huomio on aina hänen, jos vain sattuu juuri silloin olemaan hereillä.

Toki on hetkiä jolloin nämä helpot herranenkelit ovat aivan jotain muuta kuin kilttejä ja helppoja lapsia. On hetkiä jolloin mä haluisin juosta ovesta ulos huutamaan parit kirosanat linnuille ja puille. On hetkiä jolloin tirautan pari kyyneltä koska olen niin loppu enkä repeä joka paikkaan. Onhan näitä hetkiä, niinkuin kuuluukin. Se on sitä arkea. Sitä kiireistä, mutta niin ihanaa ja rakasta arkea! 


Katkenneista hermoista ja katkenneista yöunista huolimatta mä olen ihan älyttömän onnellinen tällä hetkellä. Meidän perhe on kaikessa epätäydellisyydessään maailman täydellisin ja rakkaus sitä kohtaan kasvaa samaa tahtia meikäläisen silmäpussien kanssa. Kuinka suureksi ne voivatkaan kasvaa? Tarkoitan sekä silmapusseja että rakkautta. Taitaa olla mysteeri jota kukaan ei koskaan ratkaise, 

12 kommenttia :

  1. Lohduttaa tällainen kirjoitus, kun pohdin näitä samoja asioita kun pikkukakkonen on syksyllä tulossa ja esikoinen on nyt vasta 1 v 1 kk.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea! :) ja kiva jos lohduttaa, kyllähän tämä rankkaa on mutta sen kaiken arvoista! :)

      Poista
  2. Miten ihana teksti <3 rehellinen ja aito. Nuista silmäpussien ja rakkauden määrästä en osaa sanoa, ne kasvaa täälläkin päivä päivältä vaan lisää :D - lukija jo vuoden takaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 :) ja ihanaa että olet viihtynyt meidän matkassa!<3

      Poista
  3. Hienoa että arki on heti lähtenyt hyvin pyöriin:) Mä tässä kans toivon että sanonta "kolme menee sinä kuin kaksi" pitää paikkaansa:D Tulee olemaan kolme alle kolme vuotiaita. Varmasti kaikissa muutoksissa aina se alku on opettelua ja hidasta mutta uskon että nopeasti sitä tottuu ja keksii keinoja uuteen arkeen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, teillä ainakin riittää vauhtia sitten! :D jep, keinoja selvitä sekasorrosta ja vauhdista keksii kyllä päivittäin lisää :p arjen pieni helpottajia! :)

      Poista
  4. Oi, olipa kiva lukea tätä tekstiä. Ensi kuussa tulee baby nro 2 maailmaan ja esikoinen täyttää ensi kuussa myös vuoden. Olen jo henkisesti varautunut kauheaan kiireeseen ja kaaokseen, mutta voihan olla, että kun vauvanhoito on jo tuttua, niin muutos ei ole niin iso ja kaikki meneekin kivasti... Ihanat typykät teillä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! <3 onnea ja tsemppiä raskauden loppumetreille! Hyvin se tulee menemään <3 Toinen kerta tuntuu paljon helpommalta ainakin mun mielestä, kerran jo oppinut kaiken kantapään kautta :D

      Poista
  5. Olipa ihanaa lukea tälläinen kertomus :) toivottavasti meilläkin on arki mukavaa, aika samalla asenteella oon kuin sinäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kun tykkäsit! :) Toivotaan ja ihanaa että olet positiivisella asenteella! :)

      Poista
  6. Kiva kuulla että menee hyvin :) Minä itse ainakin uskon että kaikki lähtee omasta asenteesta ja aika usein valmistaudun pahimpaan ja onkin ihana yllättyä postiivisesti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, pessimisti ei pety vai miten se sanonta meneekään ;)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3