Kaksplus.fi

MENU

maanantai 10. elokuuta 2015

Raskas mutta niin rakas esikoiseni.


Uhma, uhma ja uhma. Tämä taaperoiden keksimä asia joka on syynä liian aikaiseen harmaantumiseen ja kaljuuntumiseen. Kitinää, vitinää, huutoa, itkua sekä raivoa. Kaksneljäseiska. Raskasta, mutta niin rakasta laatuaikaa esikoiseni kanssa. Ja kuka sanoo että vauva arki on raskasta? Odottakaahan kuulkaas uhmaa..

Kello on yhdeksän aamulla ja telkkarista pyörii Seikkailija Dora. Vauva nukkuu tyytyväisemä sohvalla ja vihdoin viimein neiti eieieieiei suostui syömään aamupalaa. Mä juon kahvia joka jo puolen tunnin itkuraivaireiden jälkeen on jääkylmää. Kylmä kahvi kaunistaa...Me ollaan tänään ehditty kränämään Elviran kanssa jo vaikka mistä. Vaipoista, pikkusiskosta, näkkileivästä sekä hammastahnasta. Hiusharjasta, maidosta..you name it. Kaikkiin asioihin vastataan jyrkkä EI ja tehosteeksi paukautetaan pää lattiaan ja huudetaan. Rankkaa olla pieni, melkein kaksi vuotias taapero. 

On päiviä, jolloin neiti on oikea Naantalin aurinko ja kiukku iskee vasta illalla, jos silloinkaan. On päiviä jolloin taas kränätään joka asiasta, tämä päivä näyttää olevan sellainen. Vaikka rankkaa ja ihan helkutin rasittavaa on välillä niin hetkeäkään en vaihtaisi. Onhan tuo sellainen ilo elämään kaikkine kiukutteluineenkin. Sitä paitsi, lohduttaudun ajatuksella että pahin on vasta edessä. Eihän uhma vielä kunnolla ole alkanutkaan. Ja kohta näitä uhmailijoita on kaksi...

Vaikka välillä tuntuu ettei edes suurimmat värityskirjat pitäisi tämän maman päätä terveenä niin nyt rauhallisen (okei, Doran huudahdukset hieman rassaavat taustalla :D) vaikakkin kylmän kahvikupillisen jälkeen elämä taas hymyilee. Nyt taas jaksaa seuraavan eieieieiei huutotaiston hymyssä suin. Huumori on sitäpaitsi paras keino uhman taltuttamiseen. Ja onhan pieni kiukkuinen ruttunaama maailman suloisin näky! Sitten kun pahin kiukkukohtaus on jo ohi...

Mun on ollut vaikea oppia hyväksymään nämä pienet negatiiviset tunteet liittyen äitiyteen. Olen jotenkin aina ajatellut ettei äiti voi kokea mitään negatiivista lapsiaan kohtaan. On ollut opettelemista hyväksyä että se oma pikkupiltti voi olla juurikin se joka sillä hetkellä ärsyttää ja nakertaa hermoja. Joskus se oma rakas lapsi voi olla se maailman rasittavin tapaus ja se on fine. Mä olen äiti, en ylijumala ja mulla on oikeus joskus menettää hermoni lasteni takia. Ajan kanssa olen tajunnut että nämä tunteet on ihan normaaleja eikä vähennä sitä rakkautta tippaakaan. Päinvastoin. Nyt kun Tino tulee töistä ja kysyy miten päivä on mennyt, on helpottavaa sanoa että ihan helvetin huonosti kuin hymyillä ja yrittää leikkiä että kaikki on ollut ihan iisiä koko päivän. Ja huumorilla taas selviää, meidän kotona on kolme tyttö: vauva, Elvira ja Hellvira uhmakohtauksen iskiessä. 

Nyt tuo taapero tanssahtelee Doran tahdissa ja lauleskelee jotain omiaan. Miten joku voikaan olla niin suloinen ja ihana? Ja samantien kaikki raivarit unohtuu!


14 kommenttia :

  1. Hei! Teidän Elviiralla on jo pyörä :) Onnistuuko polkeminen jo? Mietin kovasti alkukesästä, että joko täksi kesäksi pitäisi pojalle hankki pyörä, mutta jätin vielä hautumaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei onnistu, osaa pitää polkimilla jalkoja muttei tajua polkea :p ostettiin ku halvalla löydettiin prismasta, menee ainakin pari vuotta! :)

      Poista
  2. Loistava teksti!:D toi "tuntuu ettei suurimmat värikirjatkaan pitäisi tän mamman päätä terveenä" oli paras. Oot muuten kehittyny kirjottamisessa ihan himona näin OT <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos Kuu aivan ihanasta kommentista <3 mä olen saanut aivan uuden buustin tähän kirjoittamiseen ja ihanaa kun se välittyy sinne ruudun toisellekkin puolelle <3

      Poista
  3. Huii...tuota se on varmaan kohta meilläkin :O

    VastaaPoista
  4. Uhma..niin mikä se on? :D Hyvä postaus! :)

    VastaaPoista
  5. Niin totta! :D Mulla on samanlainen postaus roikkunut luonnoksissa ikuisuuden. On nää vaan raivostuttavan suloisia tapauksia <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. älä muuta sano, ihan täydellisen oikeessa oot! :D ja "ihanaa" etten oo ainut kärsijä ;)

      Poista
  6. Täällä ilmottautuu myös yks uhmailijan äiti, huh. Toi kitiseminen on ehkä rasittavinta.. Mut ei voi olla hymyilemättä, kun kitinän seasta kuuluu: "äiti.. äiti..! mua itkettää.." Voi näitä isoja pieniä <3

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3