Kaksplus.fi

MENU

tiistai 15. syyskuuta 2015

Kodin oma DramaQueen.

Tiedättekös, mä olen näinä "aikuisvuosinani" oppinut vaikka mitä itsestäni. Harrastan syvää vaikkakin joskus hieman itsekeskeistä pohdintaa itsestäni ja tavoistani. Sen lisäksi että mä olen aina oikeessa, taidan myös olla oikea kodin oma dramaqueen. 

Ehkä mun pitää hieman avata tätä itselleni antamaa titteliä. Mä olen nimittäin luonteeltani semmonen täysillä tai ei mitään tyyppi. Ainakin tunneasioissa. Jos kaikki on hyvin niin olen maailman onnellisin ja voisin hehkuttaa sitä kaikille. Kaikki on niin ihanaa, vaaleanpunaista, lässynlää lässynlää...Aikas kiva tunne kyllä se on, en valehtele. Asioilla on kuitenkin aina kaksi puolta. On olemassa myös se tunne-elämän "darkside" joka tuo esiin tämän draamaqueen tittelini. 

Heittäydyn onnen tunteeseen ihan täysillä, mutta täysillä mennään myös niihin ei niin onnellisiin tunteisiin. Esimerkiksi mun kanssa tappeleminen on aikas mukavaa touhua, näin niinkuin parisuhteen toisen osapuolen silmillä katsottuna. Joka kerta kun arki ei olekkaan niin auvoista, mä olen valmis heittämään kaiken hukkaan, myymään talon ja muuttamaan jonnekkin pieneen haisevaan vuokrakaksioon lasten kanssa. Koska siis vastoinkäymisethän tarkoittavat että kaikki on ihan paskaa vai mitä?

Eihän se asia näin ole mutta kun se pieni tai vähän suurempi draamaqueen menee niin täysillä kaikkeen. Huonojen hetkien tullessa mun on niin vaikea muistaa niitä hyviä hetkiä. Viimeyönäkin mä valvoin ja kiukuttelin yksinäni. Mietin ja pohdiskelin meidän suhdetta riidan jälkeen ja tulin siihen tulokseen että mä olen aika pölö. Mutta kun luonne on mikä on. Hiljaa, salaa ja Tinoa herättämättä mä taas kuitenkin käperryin siihen tuttuun kainaloon ja tajusin kuinka helkkarin onnellinen mä olen mun perheestä, jopa tuosta "kakkapäästä". Joskus on vaan vähän draamakasta tämä arki, ainakin mun pään sisällä. Ja eipä kyllä varmasti tuolla toisellakaan osapuolella ole helppoa olla tälläsen kaikki tai ei mitään tyypin kanssa kun jokainen kränä on kuin maailmanlopppu tai paavin hautajaiset. Tossa se nyt kuitenkin vaan vieläkin on ja rakastaa. Ja meitä on täällä vielä kolmin kappalein, vaikkei noita kahta pientä nyt näin hulluksi voi vielä todeta ;)


4 kommenttia :

  1. Hah, voin vaan samaistua :D

    Onneksi nuo miehet on sen verran fiksuja jotta ne ei kovin pienestä hätkährä.
    Kyllä sitä monesti miettiin että miksi pitää niin pienistä asioosta vetää kilareita, mutta aina ei luonteellensa mahra mitään..

    Sen oon huomannu että mitä enemmän vuosia kertyy sitä enemmän oma mieli rauhoittuu. Kai elämäkin omalla tavallaan opettaa ja rauhottaa. Jospa mäki olisin kymmenen vuoden päästä "semmonen lapanen" :D :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, kohtalontovereita!! :D ihanaa huomata etten ole ainut ihan sekopää ;) toivotaan että täälläkin vuodet tois vähän rauhottumista, toivo ei siis ole ihan vielä menetetty! .p

      Poista
  2. Kohtalotoveri täällä! Ei kyllä oo perhettä eikä muuta, mutta olen kanssa niitä jotka heittää soppakauhan seinään ja nappaa lusikat kouraan ja painuu ovesta pihalle riidan tullen. Myöhemmin palaan häpeillen takasin ja että elämä on sitten taas niin ihanaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihihii ihana sinä! kiva kun on kohtalontovereita ;) se on kyllö outoa miten näiden draamariitojen jälkeen kaikki onkin niin ihanaa taas :D

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3