Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Kun NANNI voitti NÄNNIN.

Okei, otsikko on valetta koska meillä ei käytetä Nannia vaan Tuttelia. Mutta kuitenkin, ajattelin hieman kirjoittaa siitä, miten meidän imetystaival tuli päätökseen ja minkä takia. Vaikka en mikään imettämisen guru olekkaan, niin ainakin mulla on siitä tietoa mitä ei kannata tehdä jos imettää haluaa mahdollisimman helposti ja pitkään...

Huti numero 1: Muutokset äidin ruokavaliossa.

Olen täällä blogin puolella jo useasti maininnut viljattomasta ruokavaliostani joka alkoi reilu kuukausi sitten. Saan viljatutotteista kamalia vatsavaivoja joten ne oli jätettävä pois. Tämä oivallus paskastaruoasta sattui harmikseni keskelle imetystä, ja maitomeijerien tuotanto koki pienen kolauksen yhtäkkisestä hiilareiden vähenemisestä. Vaikka yritin korvata menetettyjä viljahiilareita suklaalla (hehhee..) sekä G vapailla muroilla sekä perunalla en saanut niitä samaan tapaan mitä ennen. Jouduimme turvautumaan lisämaitoon iltatankkauksen yhteydessä. Maidontuotanto kuitenkin ehtyi ajanmyötä ja kroppa tottui ruokavalio muutokseen. Mutta valitettavasti tällöin ilmeni uusi ongelma nimittäin,

Huti numero 2: Vauva rakastui pulloon.

Matilda on laiska imijä. Laiska imijä joka rakastui pullon helppouteen. Vaikka rintamaidon tuotanto ehtyi ja imetys olisi sen puolesta onnistunut, pikkuneiti ei enää halunnut rintaa. Aluksi huudettiin ja raivottiin rinnalla mutta lopulta annettiin periksi ja tissi kelpasikin. Pikkuhiljaa imetyshetket kuitenkin hankaloituivat ja yhdessä kohdassa tissi kelpasi vain kun äiti käveli ympäriämpäri hytkytellen ja laulellen. Yöimetys jatkui melkein loppuun asti ongelmitta, mutta lopulta yölläkin vain raivottiin ja huudettiin. Pulloa oli pakko saada tai koko kylä kuuli! Kokeilin erilaisia imetysasentoja, hämäyskeinoja sekä pullon & rinnan vuorottelua mutta mikään ei auttanut. Ei kelpaa niin ei kelpaa.

Huti numero 3: Liian myöhäinen havahtuminen.

Havahduin ongelmaan aivan liian myöhään. Kuulun facebookissa imetyksen tuki ryhmään (suosittelen lämpimästi kaikille imettäjille!) josta kyselinkin neuvoa ongelmalliseen imetykseen, mutta aivan liian myöhään. Lisämaitoa meni jo niin paljon että olisi ollut monen viikon huudattamisen ja raivon tulos että se olisi saatu vähenemään ehkä puoleen, jos niinkään paljon. Mun olisi pitänyt aloittaa taistelu pulloa vastaan heti ensimmäisestä pullorakkaus merkistä mutta tajusin vasta jälkikäteen ettei kyse ollutkaan oman rintamaidon riittämättömyydestä vaan nimenomaan tuosta pullorakkaudesta.

Huti numero 4: Periksi antaminen. 

Voin melkein väittää että imetys jatkuisi vielä jos olisin vaan taistellut ja taistellut. Jokainen tekee tavallaan, mutten itse koennut kovin inhimilliseksi huudattaa vauvaani läpi öiden ja päivien, ihan vain siksi jotta saisin rinnan kelpaamaan. En huudattanut, koska tiesin kaikkia miellyttävän ratkaisun olevan jääkaapissa. En myöskään kokenut kovin reiluksi ja edukkaaksi herättää taaperoa joka yö huudattamalla pikkusiskoa. Omien sekä perheeni hermojen takia luovutin imetyksen suhteen ja tartuimme pulloon. Toisaalta, voiko enää sanoa periksi antamiseksi kun on kuukauden päivät taistellut rintaraivareiden kanssa tuttelia vastaan eikä hommasta vain yksinkertaisesti tule mitään?

Niin siinä siis kävi että monien sattumusten summana meidän Matildasta tuli lopulta pullovauva. En väitä, etteikö minua harmittaisi imetyksen loppuminen. Tottakai se harmittaa, olihan se kovin vaivatonta ja halpaa touhua. Olen kuitenkin ylpeä niistä ihan jokaisesta päivästä jona pystyin imettämään enkä sairastunut asian takia mihinkään huono äiti- syndroomaan. Ja onhan tuossa pulloilussa etunsakkin, ihan niinkuin rintaruokinnassakin!


17 kommenttia :

  1. Esikoista imetin 2kk kunnes se päättyi... toisen kohdalla olin varma että kaikki sujuu paremmin ja pidempään... noh toisin kävi.

    Toinen sai sairaalassa hyvin paljon lisämaitoa kun oli matalasokerinen...vaikka multa tuli maitoa aivan hyvin. Vauva sai rinnalla jo sairaalassa raivareita kun maitoa ei tullut halutulla t

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä totta että usein kuulee tuon sairaalan lisämaidon vaikeuttavan imetystä! :/ ja pullorakkaus taitaa syttyö toisilla tosi helposti, meidän molemmat likat ainakin on ollut heti pullon perään kun sitä kerran saanut! :/ :)

      Poista
  2. ....karkasi kommentti...niin siis maitoa ei tullut tietenkään rinnadt

    VastaaPoista
  3. ....karkasi kommentti...niin siis maitoa ei tullut tietenkään rinnasta samalla tavalla kuin pullos

    VastaaPoista
  4. Meillä kävi myös Jaden kohdalla noin, että neiti rakastui pulloon ja se kaatoi sitten imetyksen. :/ Jadellehan syötettiin jo heti sairaalassa pullosta lisämaitoa verensokereiden vuoksi ja lopulta rinnalla vain raivottiin, kun ei tullutkaan yhtä helposti kuin pullosta.. Näin ollen imetys kesti huiman viikon verran, kunnes luovutin, sillä ei siitä raivohuuto tappelusta tullut mitään. :D Nyt kuitenkin toiveet korkealla tämän toisen kanssa, jos vaikka nyt onnistuisi edes sen muutaman kuukauden. :) On tosiaan hieno saavutus tuo teidänkin onnistunut imetystaival, vaikka se ei sitä 4 kuukautta tavoittanutkaan. Yhtälailla ne vauvat kasvaa hyvin sillä pullollakin, eikä sitä mun mielestä pidä moittia ollenkaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos kivasta kommentista, oot ihan oikeessa! : )hyviä imetystuulia sulle ja toivottavasti tällä kertaa onnistut niin kauan imettämään kuin itseltäsi hyvältä tuntuu <3

      Poista
  5. Meilläkin tutteli 2. :) alussa nannia ja nutrilonia mut nutrilonista maha meni kovaksi. Tutteli kävi. Mulla tuli maitoa 1kk ja enemmän mut poika sai rintaraivareita joten alkoi turhauttaa jolloin maidon tulokin alkoi lakata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä myös nanni aiheutti masuvaivoja, elviralla ihan samalla tavalla aikoinaan! :) se olis kyllä kaikkein "helpoin" korvike kun sitä on joka paikassa, tuntuu että tutteli ainakin puuttuu usein pienten kauppojen valikoimasta!

      Poista
  6. Imetys ei oo onneks mikään vanhemmuuden mittari. Teit äitinä ratkaisun, joka teille on varmasti paras mahdollinen. <3

    VastaaPoista
  7. Hienosti sä jaksoit yrittää! Kyllä on välillä itsekin tehnyt mieli luovuttaa noiden rinyaraivareiden takia.. Mutta joo, hyvä että löytyi kaikkia miellyttävä ratkaisu ja älä murehdi ettei imetys onnistunut, sait kuitenkin kaksi kuukautta siitä nauttia!

    VastaaPoista
  8. Menee nyt ehkä asian vierestä, mutta onko se joku murre-ero, kun minulle ehtyä=loppua? Käsittääkseni et tekstissä kuitenkaan tarkoittanut että maidontulo loppui vaan päinvastoin? Vai ymmärsinkö sittenkin vaan ihan väärin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oot ihan oikeessa! :D kirjoitusvirhe tai ajatuskatko (tai molempia...) mutta mä luulen että mun on ollu tarkotus kirjoittaa EHEYTYÄ :D

      Poista
  9. Mä en vaan ymmärrä miten se imettäminen voi olla niin vaikeaa:D eikä millään pahalla, ihan huippua että oot yrittänyt ja niinkin pitkää imetit! Meillä poika sai myös sairaalassa pullosta maitoa kun mulla ei vielä maito noussut. Heti kun päästiin kotiin niin maitoa tuli, ensimmäisenä yönä kotona huusi 10 min tissiä vastaan mutta rauhallisesti vaan yritin ja juurikin käppäilin ympyrää ja niin se vaan onnistui:D imetin 15 kk ilman ongelmia:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. oon niin kade sulle! :) ja ihana kuulla että jollain on oikeasti helppoa, aattelen aina että helppo imettäminen on joku urbaanilegenda;) :D

      Poista
  10. Tosi hienosti oot kirjoittanut. Huomaa, että sulla on asiasta tietoa vaikka se tuli liian myöhään ja ehkä tämä voi auttaa jotakin toista imettämään pidempään. Niin paljon kuulee tarinoita että maito vain loppui! Tässä tulee kuitenkin esille se että kyllä se maidontulo myös lisääntyy. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3