Kaksplus.fi

MENU

torstai 8. lokakuuta 2015

Kasvattajan duuni on välillä vähän kakkaa.

Eilen mummillassa kärrätessäni huutavaa taaperoa ruokapöydästä pois toiseen huoneeseen rauhoittumaan laskin hitaasti sataanseitsämääntuhanteenkymmeneen. Tai jotain. Tehdessämme lähtöä kotiin päin, puin rimpuilevaa ja täysillä karjuvaa taaperoa sylissäni sanaakaan sanomatta. Mietin mielissäni, tätäkö tää nyt sit on seuraavat, ööö kolme vuotta? Kaksi vuotta tuli mittariin niin johan alkoi huutoraivarit ihan täysin uudella levelillä.

Varoittihan tuo tyttö jo aikaisemmin tulevasta myrskystä. En halua, ei, en halua, ei. Ihan sama mitä sanottiin tai tarjottiin. Ruokapöydässä väsymys ja uhma vei voiton ja saatiin hellvira Elviran tilalle. Tiedättekö, mun hermot kestää karjuvaa lasta vaikka hamaan tulevaisuuteen saakka. Enemmänkin mun pantaa kiristää turhanpäivänen kitinä ja nurina, sellainen ärsyttävä kitiseminen. Joka yleensä kestää tunteja. Tässä uhmaiän kynnyksellä (tai vissiin kynnyksen yli tultiin eilen ensimmäisten ihan oikeiden karjuraivareiden kohdalla) mä olen tajunnut miten kakka duuni tämä kasvattajan homma välillä on.

Vanhempien kuuluu olla kurjia. Kurjaakin kurjempia aina joskus. Kuuluu kieltää, olla antamatta periksi ja olla se bitch joka sanoo sen maagisen ei sanan. Siltikin, voisin välillä mieluusti vaihtaa rooleja jonkun kanssa ja olla se joka ei niitä raivoja ja nurinaa niskaansa saa. Välillä mun tekis mieli heittäytyä levyksi lattialle ja huutaa EN HALUA. Nimittäin kuunnella sitä raivoa juuri nyt. Välillä turhauttaa tehdä oikeesti kaikkensa ja silti saa vain tuolta uhmaajalta kuraa niskaan.

Joojoo, se kuuluu tähän ikään ja plaaplaaplaa...Kyllähän mä sen tiedän ja vähän pilke silmäkulmassa tätä tekstiä kirjoittelenkin. Ja katsokaas kun täällä kotona mä en voi tuolla taaperolle nurista että hitto vie lopeta jo toi kitinä ja ininä joten mä nurisen sitten täällä teille ;) Mutta hei, joskus kauniina päivänä mä vielä toivottavasti saan lapsenlapsia ja sitten meikäläinen saa olla se the best ilman niitä raivareita. Välillä tää kasvattajan duuni on vaan oikeesti ihan hanurista. Kasvattajan duuniin kuuluu olla se kurja rajojen asettaja mutta miksi se on niin kurjaa välillä. Ja vaikeaa. Olisi vaan niin helppo antaa periksi ja antaa kourallinen muumikeksejä perunan tilalle. Kun neiti kerran haluaa niin.

Se mitä taakseen jättää sen edestään löytää. Joten ehkä mä vaan hoidan tän kakkaduuninkin kunnialla loppuun. Tai ainakin teen parhaani. Joskus mä kyllä sorrun siihen matalimpaan aitaan mutta eikös me kaikki niin tehdä? Ja mä ainakin sallin sen itselleni. Aina ei vaan jaksa kuunnella sitä huutoa kun barbie istuikin väärään tuoliin ja veden tilalla mukissa olikin maitoa.


14 kommenttia :

  1. Joo mustakin kaikista kamalinta on ulina ja kitinä

    VastaaPoista
  2. Just niin kun mun ajatuksia oisit kirjottanu. Mua kans rassaa kaikkein eniten just semmonen kitinä ja vinkuminen, plus tottelemattomuus (siis kun kiellän koskemasta johonkin tai pyydän tulla vaipan vaihdolle, niin pojalla ei oo korvia lainkaan). Ne itkupotkuraivarit on kyllä niin rasittavia kans, mut kyllä niistä silti selviää helpommin ku kitinästä. Ja sulonen on se poika, joka tulee heti pyytämään itkien anteeksi kun äti on taas kerran vähän turhan kovasti ärähtänyt, mutta vielä sulosempi toki ilman ärähtelyjä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta, se on jotain niin suloista!! :) meillä myös korvat aika useasti hukassa ja sitten vielä virnistellään päälle... :D

      Poista
  3. Voi ei, toi on niiiii tuttua! Meillä kanssa yksi pikku vänkääjä täällä. Vähän väliä kitistään mitä erikoisimmista asioista :D Mutta eiköhän tämäkin vaihe mene joskus ohi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toivotaan, viimeistään sitten kun alkaamurrosikä ja uudet tappelut sekä kitinät ;)

      Poista
  4. Ihanaa että muuallakin ollaan yhtä pahan uhman kourissa. Kitinä ja narina on kyllä niin puuduttavaa. Eikä tätä asiaa helpota tämä muutenkin niin perustempperamenttinen luonne.. Mutta kyllä tästäkin vaiheesta mennään läpi vaikka sitten hammasta purren! Kaikki tsempit sinne teille! ;)

    Nella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempeistä ja tsempitmyös sinne! <3 Eiklhän tää tästä... :D

      Poista
  5. Niin ja jatkoa vielä edelliseen, raivostuttavinta musta kuitenkin on se että ainakin vielä tällä hetkellä kaikki uhmaaminen/kiukkuaminen/ininä/käninä kohdistuu kehempä muuhun kuin äitiin... Isän seurassa sitten ollaankin varsinainen enkeli. HUOH!!

    Nella

    VastaaPoista
  6. Aamen! Kiitos, kun kirjoitit ajatukseni. :D

    VastaaPoista
  7. Edellinen kirjoittaja oli kirjottanu osuvasti; sanon siis saman, Aamen. Tuli kun mun suusta. Välillä oikeesti mietin, et kuin huono kasvattaja "ammattikasvattaja" voi omille lapsilleen olla.. mut kai se on vaan sitä et noi omat näyttää ne kiukut tietenki itelle. Ei ne hoitolapset niin uskalla kaikista pahinta näyttää. Ja toisten lapsia on niin eri kasvattaa kun ei oo niin läheistä tunnesidettä. Tsemppiä siis meille kaikille uhmailijoiden kasvattajille!

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3