Kaksplus.fi

MENU

perjantai 6. marraskuuta 2015

Entä jos...?

Herätyskello soi 6:00. Lätkäsen sen kiinni ja pomppaan pystyyn. Pakko nousta heti etten myöhästy töistä. Työt alkavat vasta kahdeksan jälkeen mutta bussilla kun kuljen, on matka aika aikaavievä. Linnuntietä töihin olisi 5 kilometriä, pitäsiköhän alkaa säästämään siihen autoon?

Olisihan mulla varaa ylläpitää autoa ellen rellestäisi viihteellä joka viikonloppu, ajattelen. Mutta mitäpä muutakaan minä tekisin? Aamutoimet pitää tehdä hiljaa ettei naapurit valita. Miksi ei asuntovälitysilmoituksessa voi olla erikoismainintaa että naapurit on nalkuttavia kakkapäitä? Inhottavaa kun asumisen äänet on mukamas häiriköintiä ja suihkussa käyminen kielletty ilta kymmenen jälkeen.

Keitän kupin kahvia ja juon sen samalla kun meikkaan. Aamupalan syön töissä, jos lasten puurosta jotain jää. Tai nappaan yhden piltin kaapista mukaan. Juoksen bussipysäkille kiilakorot vilkkuen ja musiikkia korviini huudattaen. On vielä pimeää, onneksi mulla on heijastin. Töissä olen pari minuuttia myöhässä, hiton bussit.

Työpäivä menee niinkuin kaikki muutkin päivät. Leikkien, laulellen ja yrittäen ehkäistä sen suurempaa kaaosta. Tykkään työstäni, mutta olen hieman epävarma. Miten parikymppinen tytön heitukka voi osata muka kasvattaa toisten lapsia? Mitäköhän vanhemmat ajattelevat tälläisestä lävistetystä hädintuskin teini-iän ylittäneestä lastenhoitajasta? Tuntuu, että minusta ihan tykätään mutta ken tietää. Barbie ei...

Työpäivän jälkeen sama bussirumba on edessä mitä aamulla. Taas kerran huudatan musiikkia. Mietin, että pitäisi käydä varmaan kaupassa. Jääkaapissa on ehkä yksi homeinen juusto eikä mitään muuta. Mutta mitä mä kaupasta ostaisin? Enhän mä koskaan ole kotona, tai en ainakaan jaksa itselleni kokata. Elän tonnikalalla ja pakastevihanniksilla. Jugurtilla sekä piltillä. Ja niitä taitaa kaapista vielä onneksi löytyä.

Tänään on perjantai. Onneksi illan baariseura on jo tiedossa. En kai enää osaisi tehdä mitään muuta viikonloppuna. Menen suihkuun, meikkaan ja ehkä syön jotain. Sitten korkaan ensimmäinen ja olen onnellinen nousuhumalassa. Olen onnellinen muutenkin, mutta tuntuu että jokin puuttuu. Ehkä tänä yönä tapaan elämäni prinssin? Ja jos hyvä tuuri käy, hän ei ole aamulla muuttunut sammakoksi.

Välillä mä mietin että entä jos en olisi koskaan tavannutkaan Tinoa? Entä jos en koskaan olisi tullut raskaaksi? Entä jos asuisin edelleen yksin mun ensimmäisessä, ihanassa valoisassa yksiössä jossa oli maailman vittupäisimmät naapurit? Joskus mä kaipaan sitä, että saan rauhassa ajatella itseäni, tehdä mitä tahdon ja olla itsekäs. Mutta hyvin nopeasti tajuan miten tyhjää mun elämäni olisi ilman lapsia. Miten hassua ajatellakaan että sinä tammikuisena yönä tein elämääni mullistavan päätöksen kun vein Tinon hänen kotinsa sijaan omaani. On hassua ajatella miten tuollainen pieni päätös muutti mun elämäni. Jos olisin päättänyt toisin, olisimmeko tässä kahden täydellisen tytön vanhempina? 


4 kommenttia :

Kiitos kun kommentoit <3