Kaksplus.fi

MENU

lauantai 21. marraskuuta 2015

Lapsella on oikeus olla lapsi. Ja käyttäytyä sen mukaisesti.



Äitinä ja päiväkotitätinä näen paljon kiirettä, katkenneita hermoja ja ja nyt tehdään näin asennetta. Syyllistyn näihin hävettävän usein itsekkin. Miksi meillä aikuisilla on aina niin kiire? Minkä takia sinne neuvolaan ei voi lähteä 20 minuuttia aikasemmin jotta taapero ehtisi kävellä niin kauan kuin jaksaa. Miksi ne pyykit on muka pakko ripustaa kuivumaan heti eikä kohta. Miksi se taapero ei saa auttaa vaikka siitä ehkä äidille hieman lisätyötä tuleekin? Miksi oletetaan väsyneen ja nälkäisen lapsen jaksavan ruuhkaisen ja pitkän kauppareissun kun ei sitä aikuinenkaan väsyneenä jaksa? Miksi oletetaan että taapero tajuaa miksi näin ei saa tehdä kun ei me kaksikymmentävuotta vanhemmat aikuisetkaan aina tajuta? Miksi mä syyllistyn näihin edellämainittuihin kerta toisensa jälkeen...

Olen aina miettinyt että haluan olla hidas äiti. Äiti, jolla on aikaa lapselleen ja lapsen tarpeille. Meillä ei ole täällä valmiissa maailmassa oikeasti kiire mihinkään jos teemme aikataulut sen mukaisesti. Pieni lapsi tekee asiat hitaasti, miksi meillä vanhemmilla ei aina ole aikaa sille? Meillä on lähikauppaan ehkä kilometrin verran matkaa ja tiedättekö, se on kauppareissuista parhain kun matka kävellään ihan rauhassa koirankakkoja ja lehtiä ihmetellen. 

Olen antanut Elviran osallistua kotona kotitöihin jos siltä tuntuu. Pyykkienlaittaminen ja tiskaus on lempipuuhaa. Liian usein silti huomaan kieltäväni ne asiat. Ja vain sen takia ettei mulla ole fiilistä siivota kahtalitraa vettä keittiön lattialta tai kerätä märkiä sukkia ympäri yläkertaa. Toinen kuitenkin vain yrittää parhaansa ja tahtoo auttaa. Liian usein huomaan sanovani, ei nyt äiti on ihan kohta valmis kun voisin oikeasti sanoa: tule vaan kulta auttamaan. Siinä vierähtäisi ehkä tovi jos toinenkin mutta oikeasti, mihin meillä muka kiire on ?




Liian usein menetän hermoni kauppareissulla kun taapero huutaa ensimmäisistä metreistä lähtien kurkkusuorana kun ei saanutkaan sinkoilla ympäri leluosastoa. Tietenkin häntä harmittaa. Kukapa ei haluaisi tehdä juuri niinkuin tahtoo? Se on se meidän taapero kun huutaa kärryissä kurkku suorana muiden katsoessa paheksuvasti vieressä. Kyllä maailmaan ääntä mahtuu ja annetaan niiden lapsien huutaa. Pettymyksen kuuluvat elämään ja harmitus on ihan sallittu tunne. Ainakin meidän perheessä. Miksi silti joka kerta huomaan huokailevani että taas mennään...Tunnin kauppareissu ruuhkaisessa kaupassa on aikamoinen koitinkivi myös aikuisen hermoille, miten voi olettaa että meikäläisen kaksivuotias sen jaksaisi? Varsinkaan kun mihinkään ei saa koskea eikä mennä. Olla tönöttää pitäisi vaan vaikka hyllyt pursuavat mitä ihmeellisempiä ja upeampia asioita joita olisi niin kiva kosketella ja katsoa. Tutustua aivan uuteen maailmaan. Mutta ei, se kielletään.

Lapset saa kiukutella. Lapset saa olla tottelematta. Oikeastaan heidän pitääkin tehdä näin. Meidän aikuisten on tehtävä kertoa ja kasvattaa, mutta annetaan kaikkien kukkien kukkia. Olen kerran kuullut erään äidun suusta lauseen: mun lapset tottelevat minua kuin koirat ja näin sen kuuluukin olla. Ei kuulu, ei todellakaan. Lasten kuuluu kiukutella ja pistää vastaan. Kehittää omaa tahtoaan ja näyttää tunteitaan. Juosta karkuun ja heittäytyä keskelle kaupan käytävää kirkumaan kurkkusuorana. Lapset on lapsia. Heidän kuuluu näkyä ja kuulua. Meidän aikuisten tehtävä on kasvattaa ja komentaa mutta on meidän tehtävä myös tajuta ettei se voi aina toimia. Eikä tarvitsekkaan. Mutta kuka muistuttaisi minulle nämä asiat kun seuraavan kerran taas huokailen ja mielessäni kiroan kamalaa ja kirkuvaa kauppareissua?

Tiedättekö, mun mielestä on kovin hassua miten me aikuiset, minä mukaanlukien purnataan aina kun lapset eivät tottele tai ovat kiukkuisia. Kyllä meilläkin on huonoja päiviä ja annamme sen aivan varmasti näkyä. Minä ainakin myönnän olevani aikamoinen hirviö nälkäisenä ja väsyneenä. Ja vähän milloin minkäkin syyn takia. Joskus vain on huono päivä, myös niillä lapsilla. Ja kuvitelkaapa itse, jos kaikki kielletään mitä haluat tehdä. Jos väsyneenä sut raahattaisiin johonkin mihin et halua tai nälkäisenä vietäisiin buffet lounaalle ja sanottaisiin ettet saa koskea mihinkään koska kotona syödään.

Lapset ovat lapsia. Kiukkuisia, tunteitaan täysillä näyttäviä, niin ihania ja niin rakkaita. Lapset saavat olla lapsia. Lapset menevät täysillä kaikkeen, myös niiden tunteiden myllerykseen. Lapset kiukuttelevat ilman suodatinta, mutta niin myös rakastavat. Ja meidän vanhempien onneksi se rakkaus on vilpitöntä ja anteeksi antavaa. Kukapa ei silloin tällöin mokaisia, enemmän tai vähemmän. Mutta aina nuo vaan niin kovin rakastaa ja kaiken anteeksi antaa. Lapset antavat meidän aikuisten olla sellaisia kuin olemme, vähintä mitä voimme tehdä on antaa samalla mitalla takaisin. Kiireessä ja väsymyksessä se vaan joskus unohtuu. Ja se on ihan okei, lapset kyllä antavat anteeksi.



8 kommenttia :

  1. Olipas hyvä teksti! Itsekin haluaisin olla tuollainen hidas äiti,mutta töiden takia se ei ole aina mahdollista. Nyt viikolla tosin hain pojan aiemmin hoidosta,että kerittiin viettää aikaa kahdestaan. Lähdettiin kirjastoon ja annoin pojan ihan kävellä siellä, tutkia ja ihmetellä. Käveltiin myös kauppaan ja voi miten onnellinen pieni ukko miulla olikaan seurana! Eikä tuo nyt kovin paljoo vaatinut,aikaa vain :) ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) nimenomaan, sitä aikaa suurin osa näistä vie! :)

      Poista
  2. ♡ voi miten osuvasti kirjotettu! Miksi oi miksi se aina unohtuu itseltäkin..

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3