Kaksplus.fi

MENU

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Vauva-ajan ahdistavat yöt.


Niinkuin monesti täällä blogin puolella on käynyt ilmi, mä en ole mikään vauvavuoden suurin fani. Vaikka tällä kertaa olen nauttinut arjesta enemmän, siltikin niin kovin odotan jo Matildan kasvua taaperoksi. Ellei pieniä heikkoja hetkiä lasketa kun vauvakuume nostaa päätään..No niin, asiaan taas.

Yksi asia miksi en liputa vauva-aikaa on yöt. Vaikka meidän perheen vauvat näyttävät olevan aika suhtkoht hyvin nukkuvia tapauksia, on ahdistaa painaa pää illalla tyynyyn. Oivana esimerkkinä eilinen ilta/yö.

Olin valmista kauraa nukkumaan kello kahdeksan kun taaperon nukkumatti saapui. Matilda kuitenkin veteli vielä viimeisiä pikku päikkäreitään alakerrassa jotta jaksaisi syödä iltapuuron. Puoli yhdeksän aikaan aloitin kolistelun ja vaunujen heiluttelun jotta saisin tytön hereille. Avasin siinä samaan syssyyn Bloggerin sekä Puumanaisen jotta pysysisin itse hereillä. Höpöteltiin, ruokailtiin ja tehtiin iltapesut. Sitten oli aika käydä yöpuulle. Kello oli tässä kohtaa suurinpiirtein kymmenen.

Kannoin Matildan sänkyyn ja lähdin hammaspesulle. Nuhainen isosisko heräsi uniltaan itkien, Panadolin ja nenäsumutteen jälkeen laskeutui hiljaisuus. Tai niin luulin, pikkusiskon kiljuntahöpöttely kantautui pinnasängystä. Oh dear god, koskakohan mahtaa tämä äiti päästä unille, ajattelin. Hieman ennen puoltayötä, pitkäkestoisen hikan voitetuttaan ja unimaidon juotuaan pieni höpöttelijä antoi nukkumatille periksi. Jes, vihdoin unille! Ja ahdistus iski.

Miksi mua niin kovin ahdistaa painaa illalla pää tyynyyn? No minäpä kerron. Kun sä vihdoin ja viimein saat painaa pääsi tyynyyn, menee ehkä 10 minuuttia kun saat ensimmäisen kerran laittaa tuttia suuhun, lämmittää maitoa tai käydä viereisessa lastenhuoneessa hieman silittelemässä. Tai sitten menee tunti, pari tuntia tai kuusikin. Ahdistavaa tässä on se, että et oikeasti tiedä koska sun on taas herättävä ja noustava ylös. Kun neljän kuukauden enemmän vähemmän huonosti nukuttujen öiden jälkeen painat pääsi illalla tyynyyn, on kamalaa ajatella että kohta taas herätään ja noustaan. Se tiedottomuus on kaikkein kamalinta, et tiedä millainen yö on tulossa. Kuinka monta kertaa herätään ja koska aamulla neititaaperoElvira ponnahtaa pystyyn huomenia huutaen. Mitä väsyneempi olet, sen varmemmin yö menee huonosti. Näin se vaan menee, oikeasti! 

Mä en oikeastaan edes tiedä miksi minua nämä yöt niin ahdistaa. Pääsääntöisesti kuitenkin meillä herätään kerran, korkeintaan kaksi kertaa yössä. Tuttia ei tarvitse yleensä laittaa kuin alkuyöstä, ja sitten taas aamulla kun uni meinaa katketa. Elviran aikana nämä yöt oli niin helppoja ja säännöllisiä: viimeistään 22:00 nukkumaan ja 10-12 tuntia unta putkeen. Joka ainut yö. Edes tuttireissuja ei pitänyt lastenhuoneeseen tehdä. Mulla on myös se ongelma etten meinaa saada unen katkettua aina heti unta. Varsinkin aamuyöllä nukkumatti on enemmän vähemmän hukassa. Onneksi on mustaa kultaa. Enkä todellakaan puhu öljystä, vaan vanhempien pelastajasta: kahvista. Edelleen voin vaan ihmetellä miten hyvin ja miten kauan sitä jaksaakaan huonosti nukuttujen öiden kanssa...Toki viikkoon mahtuu myös yleensä ainakin yksi päivä kun voisin vaan vajota filtin alle ja pitää silmät kiinni koko päivän. Mutta harvemmin, onneksi!


P.s Älkää ihmetelkö jos blogin ulkoasu on välilä hieman outo tai vinksinvonksin. Kauhea uudistamisen tarve ja kun ok taloa en saa niin pakko tyytyä fiksailemaan blogin ulkoasua! 

4 kommenttia :

  1. Niin tuttuja fiiliksiä! Ennen vauvaa paras hetki oli kun pääs päivän päätteeks pitkäksee ja nykyään illalla vaan kauhistelee et joko taas pitäs käydä nukkumaan. :D eikä meillä oo ku yks lapsi. Et ei tähän taida vielä hetkeen tulla helpotusta, jos meinaa vielä pikkusisaruksia syntyä. :D Kahvista on tullu myös mun luottojuoma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kahvi <3 joo eipä täällä helpotusta näy aina tuon kaksivuotiaankaan kanssa, juuri viime yönä heräiltiin monta kertaa :D ehkä 15 vuoden päästä!? :D

      Poista
  2. Miten hyvin ehdit itse lepäämään arjen keskellä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihan ok, välillä tosi hyvin ja välillä hieman huonommin! :) tytöt nukkuu aika usein onneksi samaan aikaan päiväunia jolloin voin löhöillä sohvalla! Päiväunia yritän välttää koska ne taasen vaikeuttavat illalla nukahtamista. Kiitos kysymästä, lämmitti sydäntä <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3