Kaksplus.fi

MENU

tiistai 29. joulukuuta 2015

Puoli vuotta sumussa.


Puolet takana, puolet edessä. Meidän Matilda täytti eilen puoli vuotta. Puoli vuotta, uskomatonta. Tuntuu että vasta eilen talsin tylsistyneenä Tyksin käytäviä supistusten toivossa. Tuntuu että vasta eilen olisin saanut syliini pienen, pullean ja sinisen vauvan jolla oli aivan järjettömän valtava tukka. Tuntuu että vasta eilen oli kesä, grilli ja aurinko. Tyttö kasvaa kuin rikkaruoho mutta mun silmissä hän on jotenkin edelleen se sama pieni käärö joka kotiin Tyksistä tuotiin. Viikkasin eilen pienieksi jääneitä vaatteita kaapinperukoille enkä voi kuin ihmetellä miten tuo melkein kymmenen kilonen mötikkä on niihin mukamas joskus mahtunut. Tämä puoli vuotta on tuntunut viikolta, korkeintaan kahdelta. Puoli vuotta on kulunut ohi viuhahaten, työntäyteisenä ja aivan sumussa. En vaan voi uskoa että sama aika ja meillä maistellaan vuosikkaan synttärikakkua. Meidän iso yläkäyrillä kasvava mutta silti ikuisesti meidän pienokainen.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3