Kaksplus.fi

MENU

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Suutarin lapsella ei ole kenkiä, ammattikasvattajan lapsella ei kasvatusta?

Istun sohvalla kuuma aamukahvi kädessäni. Ulkona sataa vettä ja lapset touhuilevat omiaan. Isompi katsoo aamupalabanaani kädessä piirrettyjä nenä kiinni ruudussa. Pienempi heittelee lattialla kivasti kolisevaa metallista huulirasvapurkkia jonka sohvalta varasti. Tuntuu että takalistoni juurtuu huonosti nukutun yön jälkeen sohvaan kiinni ja kieltämättä saa syntyä aika konflikti ennenkuin jaksan tästä nousta. Ensin kahvia, sitten alkaa päivä. Mietin, mitä ihmiset ajattelisivat jos välillä näkisivät tätä touhua täällä kotona. Ai tuoko muka ammatikseen kasvattaa lapsia!? Ou dear god...Joku voisi luulla että rakastamani lapsilähtöisyys tarkoittaa lapsijohtajaa tai jotain muuta. Mutta miksi omien lasten kasvattaminen tuntuu välillä niin ylitsepääsemättömän vaikealta!?

Töissä tiedän hyvin tarkkaan mitä teen, miksi teen ja olen aika luupää vaikkakin hyvin lapsilähtöinen sekä hellä. Mutta miksi kotona on niin helppo antaa omalle lapselle periksi? Miksi kotona hyvänä rajojen asettajana olo tuntuu moninverroin kurjemmalta kuin työkentällä? No se oma mussukka...Äidiksi tulon myötä todellakin tiedän miltä tuntuu sanoa sille omalle kyynelsilmäiselle rullahuulelle tiukka EI. Ennen pidin periksi antamista lepsuna kasvatuksena ja hyvinkin tuhoavana mutta cmoon menneisyyden Laura! Ei aina tarvitse, jaksa, pysty tai täydy olla ehdoton.

Kun tämän tekstin aihe tuli mieleeni, alkoivat hälytyskellot heti soida. Olen aina luvannut että jos työni lasten parissa on mitenkään pois lapsiltani, heihei ja alan vaihto. Omat lapset ensin, aina. Mutta kun tarkemmin lähdin avamaan tätä ajatusten tulvaa, tajusin että töihinpaluuni on oikeasti vain parantanut kasvattajaminuuttani täällä kotona. Töihin paluuni myötä olen taas muistanut että siinä lasten kasvatuksessa on muitakin keinoja kuin periksi antaminen tai pää punaisena karjuminen. Mieleeni on muistunut paljon erilaisia työvälineitä joita hyödynnän kotona. Yksi ehdoton lemppari on lasten kanssa pelaaminen. Kuulostaa ehkä karulta mutta sitä se ei ole: erilaisin keinoin, sanoin ja kannustimin saada lapsi tekemään pyydettyä niin että kaikille jää hyvä mieli. Töihinpaluuni taisi kyllä olla niin nappivalinta oman sekä lasteni hyvinvoinnin kannalta. Hyvä minä vaikka valinta olikin aika ajatuksia jakava!

Niin että kun suutarin lapsella ei ole kenkiä. Puuttuuko siis ammattikasvattajan lapselta kasvatus? Hetkittäin ainakin täällä. Mutta se ei kyllä ole ammatista kiinni vaan ihan inhimillistä. Joskus ei vaan jaksa. Rajat on rakkautta mutta rakkautta on myös joskus antaa periksi ja olla pehmo. Nimittäin rakkautta itseäsi ja vanhemmuuttasi kohtaan. Vanhemmuus on elämää, ei suorittamista. Ole itsellesi armollinen. Ei se maailma siihen lopu jos joskus sieltä kaupan hyllystä mukaan tarttuu se smoothie kun neiti uhma sen tahtoo. Tai punaiset sukat vaihdetaan vihreiksi koska hän niin tahtoo. Joskus saa antaa periksi omien hermojensa ja kuulonsa vuoksi.

Tässä kuvassa tiivistyy koko teksti: Elvira halusi lähteä tänään prinsessamekko päällä mammalaan ja kuten kuvasta huomaa, äiti kielsi ettei mekon kanssa mennä ulos...Kieltämisen jälkeen aloin kuitenkin miettimään että miksipä ei, mitä siinä muka menettää. Korkeintaan mekko hieman likastuu mutta väliäkös sillä, meillä on pyykkikone. Ja vältymme itkutappeluhuudolta. Taapero 1-0 Äiti. Toisaalta, eräs ihana entinen työkaverini sanoi kerran tosi hyvin; ennen kuin kiellät jotain, mieti miksi ei muka? Tässäkään tilanteessa mieleeni ei tullut mitään järkeen käyvää syytä miksi ei joten annoin periksi. Koska äiti sanoo niin ei ole perustelu mun kasvatuksessa...

13 kommenttia :

  1. "Vanhemmuus on elämää, ei suorittamista" Olipa hyvin sanottu! Harmi että se pääsee monilta unohtumaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. se kyllä välillä unohtuu, harmillista! myös meinaan minultakin vaikak kuinka yritän olla unohtamatta!

      Poista
  2. Hyvä postaus. Ei tosiaankaan aina jaksa, omista periaatteista on hyvä käydä joskus mukavuusalueen ulkopuolella, tai no tässä tapauksessa siis olla juuri siellä omalla mukavuusalueella sohvalla. :D

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus... itsekin työskentelen lasten parissa, mutta kotona olen äiti, en ammattikasvattaja. Koulutuksesta on hyötyä äitinä olemisessa, mutta omien lasten kanssa tulee mentyä silti enemmän tunteet edellä, hyvässä ja pahassa. :D Itellä menee vanhemman lapsen kanssa hermo usein niihin asioihin, jotka omassa itsessä ärsyttää tai toisaalta niihin, jotka ovat toisessa ääripäässä omaa ajatusmaailmaa tai toimintatapaa. Muiden lasten kanssa jaksaa olla ammattimaisempi ja kärsivällisempi, koska niihin ei liity samanlaista tunnetta kuin suhteessa omaan lapseen.

    Mä oon palaamassa syksyllä töihin osa-aikaisesti, teen 5-6 h mittaisia työpäiviä, ja luulen, että se tulee olemaan hyvä ratkaisu meidän perheelle. :) Kun ei tee niin pitkää päivää kuin normaalisti, oletan, että aikaa ja paukkuja piisaa paremmin myös omille lapsille.

    Mukavaa kevättä teille sinne! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) toi on niin totta että muiden lasten kanssa jaksaa olla niin paljon kärsicvällisempi mitä omien!! :DDD ja mulle ainakin työ on tuonut pelkkää positiivista jaksamisen suheen! Kiitos, samoin myös sinne<3

      Poista
  4. Ihan totta! Periksi antaminen ei olekaan välttämättä periksiantamista ;)
    Olisi muuten mukava jos vaikka joskus jakaisit näitä "pelaamisesimerkkejä" joilla saada lapsi käyttäytymään toivotulla tavalla ilman huutoa ja hampaidenkiristystä ja vieläpä niin että lapsi tekee sen mielellään. Eihän se lapsikaan lähtökohtaisesti halua tahallaan kiukutella ja pistää vastaan, pieni pelaamisenmaku tuskin on haitaksi. Mahtavan rehellinen blogi, kiitos!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei kiitos postausvinkistä, täytyykin tehdä!! :) ja toi on niin totta (joka valitettavan usein unohtuu meiltä aikuisilta...) että ei ne lapset halua kiukutella <3 jaole hyvä suuren kiitoksen kera myös <3

      Poista
  5. Täällä on ihan samanlaisia ajatuksia. Töissä on huomattavasti helpompi asettaa rajoja ja haastavat tilanteet ratkeavat "helpommin". Jos ei helpommin niin ainakin ammatillisesti. Ja itse pysyy huomattavasti rauhallisempana. Sinun työkaverisi neuvoa olen itsekin pyrkinyt noudattamaan. Turhia kieltoja maailma on pullollaan. Ja hyvä olisi aina pohtia miksi kieltää ja onko siihen ihan oikea syy. Mutta välillä sitä tulee täällä kotona huudettua pää punaisena EI:tä ilman muuta syytä kuin äiti haluaa päästä helpommalla.... Ja todellisuudessa helpommalla olisi päässyt ihan muulla tavalla. 😆

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !! Toi on niin totta, joksus se EI_n huutaminen ei todellakaan ole se helpoin tapa mutta kummasti sitä silti vaan tulee huudeltua :D:D:D

      Poista
  6. Tälleen jälkikäteen lueskelen postauksia ni tää kolahti! Mut tarkemmin ku miettii, ni oikeesti, ei niihin hoitolapsiin oo tunnesidettä, ei niistä oo sitä suurinta vastuuta yms. Ei aina vaan tartte äitinä jaksaa :) mulla ainaki on niin erilainen työrooli kun omien lasten kaa :) ja just mietin joku päivä tässä että miks sitä aina lähtökohtasesti kieltää kaiken, vois ainaki just hetken miettiä onko "periksi antamisesta" jotain haittaa :) meil esim esikoinen lähestulkoon aina itse valitsee aamu ja iltapalat, toki kaappien antimien mukaan mut mieluummin syötän sitä mikä uppoo ku et väkisin yrittää jotain muuta ja sit on nälkänen ja kiukkunen laps ku ei uponnu kuitenkaa :p

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3