Kaksplus.fi

MENU

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Turvottaa, sattuu ja pierettää. Taas.



Ainakin on suora otsikko. No mutta, siveyden sipuli en tosielämässäkään ole joten ei ruveta kaunistelemaan totuutta. Nimittäin otsikon kertoma olo minulla on. Taas. Kuulostaa ja tuntuu niin tutulta että päätä tekisi mieli hakata seinään. Eipä se meikäläisen gluteeniton ruokavalio nyt sitten tainnut ollakkaan se nappisuoritus.

Niinkuin olen jo täällä blogin puolella aikaisemmin kertonut, olen kärsinyt mystisistä vatsavaivoista jo vuosikausia. Suunnilleen 5 vuotta. Turvottaa, sattuu ja pierettää. Ne ovat oireet. Reilu puolivuotta sitten aloitin gluteenittoman ruokavalion ja tadaa, oireet katosivat ja olo parani aivan roimasti. Uuden ruokavalion myötä paino on myös pudonnut melkeinpä kymmenisen kiloa, en pistä vastaan vaikka tarkoitus ei ollut keventää muutakuin sisäistä oloa. No mutta, tähän asti olen ollut siis gluteenittomalla ja olo on ollut poikkeuspäiviä lukuunottamatta todella hyvä. Vatsa on voinut todella hyvin ja olo on ollut hyvä niin ulkoisesti kuin sisäisestikkin. Aina välillä olen kärsinyt kivuista mutta olen pistänyt ne ratkenneen ruokavalion sekä herkuttelun piikkiin. Vaan kuinkas ollakkaan, herkuttomuudesta huolimatta oloni on ollut jo toista viikko aika karu. Oireet ovat palanneet. Voihan helvetti suoraan sanottuna.

Pohdin koko eilisen päivän että mistähän taas kiikastaa kun ruoansulatus heittää häränpyllyä. Syön aivan samalla tavalla kuin viimeiset puoli vuotta olen syönyt: Gluteenittomana. Miksi sitten yhtäkkiä oireet palasivat? Aluksi ajattelin että stressasin töiden alkamisesta ja lopulta tajusin että työhöni nämä vatsavaivat liittyvätkin. Nimittäin onhan minun ruokavalioni muuttunut. Ja aika roimasti onkin. Töissä syön paljon enemmän gluteenittomia tuotteita: makaronia, leipää ja pannukakkua jopa yksi päivä.

Kotiin en juurikaan ostele mitään gluteenitonta. Pihiyteni sekä makutottumuksieni vuoksi: henkeen vereen perunaa tai keitettyjä kasviksia lisukkeena, makaroni plääh. Myöskään leivän musuttaja en ole koskaan ollut joten olen jättänyt nekin useimmiten kauppaan. Töissä kuitenkin syön samaa ruokaa mitä muut, mutta gluteenittomana. Aina leivästä ja makaronilaatikosta lähtien. Se siinä mättää.

Kun pohdin vatsani kipuiluja, osaan aika hyvin yhdistää ne gluteenittomiin viljatuotteisiin. Kyläreissujen jälkeen joissa minua on hemmoteltu g vapailla leivoksilla tai muilla herkuilla. Kotona jos olen sattumoisin ostanut gluteenitonta leipää tai tehnyt gluteenittomasta makaronista jotain. Kaikki kivut johtavat noihin gluteenittomiin tuotteisiin. Gluteenittoman sijaan taitaa olla aika testata kokonaan viljatonta. Pahinta tässä on ollut se että on kestänyt päiviä kunnes vatsa on taas hyvä. Yhden kerran syö huonosti ja väärin, kärsi monta päivää...

Kaikkea tätä minun teoriaani tukee tämänhetkinen olo: olen tänään välttänyt kaikkia viljatuotteita ja olo on heti parempi mitä päiviin. Ei hyvä, mutta parempaan päin. Jos olo tästä tulee yhtä hyväksi mitä se oli ennen, sanon soronoo kaikille viljatuotteille. Jopa niille gluteenittomille. Ehkä olisi hyvä lähteä juttelemaan ja pohtimaan näitä mun ruokavalioasioita jonkun ammattilaisen kanssa kerran tai pari. Saisi ehdotuksia ja vinkkejä. Lääkärikäynti ainakin on edessä kun töihin tarvitsen sitten uuden todistuksen erityisruokavaliotani varten. Viimekertainen lääkäri diagnosoi minulle ärtyneen suolen oireyhtymän koska selvää syytä näille oireille ei ole. Ennen lääkäriä kuitenkin on osattava tarkkaan kertoa mikä sopii ja mikä ei. Eli testailemaan vaan vaikka miten turpoaisin! Ehkä tämä taas tästä sitten selkiintyy ja helpottaa...Toivottavasti.

Terveisin hyvin turvonnut ja kupliva Laura.


16 kommenttia :

  1. Valitettavan usein gluteenittomat viljatuotteet sisältää vehnätärkkelystä joka mulle itselleni aiheuttaa myös oireilua vaikka muuten oon elänyt gluteenitonta elämää jo pari vuotta. Huomaan heti olossa jos syön vahingossa vehnätärkkelystä. Kannattaa siis miettiä myös sitä että voisko olla ihan vaan vehnätärkkelys näissä syömissäs tuotteissa? Keliaakikot kun sitä sietää mutta vehnäyliherkät / ärtyneen suolen oireilijat välttämättä ei :) Tällänen tuli mieleen, en oo ammattilainen mutta oireista pitkään kärsinyt. Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. !!! Taivas aukeni sun kommentin myötä!!!! Söin tänään kotona leipää ihan vaan testatakseni sun teoriaa (siis gluteenitonta jossa ei ole mitään vehnää ) ja ei kyllä sitten turvota!!! täytyy vielä testailla ja varmistaa, jos vaikka ihan jopa vois syödä muita viljoja ihan normaalisti ja oliskin vaan toi vehnätärkellys jonka olen pistänyt gluteenin piikkin! Aamen ja kiitos <3

      Poista
  2. Päiväkotiruuat saa muutenkin aikaan kyseisiä oireita. Ite kans oon mahavaivainen ja päiväkotiruuat ei sopinu yhtään. Samaa oon kuullut muiltakin ympäri Suomen: päiväkotiruuat aiheuttaa kauheet mahavaivat ja jotku työntekijät syö omia eväitä sen takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en kyllä voi allekirjoittaa tätä ihan kokonaan koska miten se muka voisi olla niin ? :D kun ei ne kaikki samasta paikasta tule:p mutta jos päiväkodin ruokavaliossa noudatetaan kovin paljon nykyisiä ruokasuosituksia niinkuin varmasti tehdäänkin niin voin allekirjoitta.. :D meinaan jo pelkkä se leivän ja hiilareiden määrä joka suosituksissa on niin saa mut turbopalloksi :D

      Poista
    2. Esim. jos perunat tms on vakuumipakattuja. Samat oireet mulla tulee muissakin työpaikoissa kuin päiväkodilla mihin ruoka tulee laitoskeittiöltä.

      Poista
  3. Hei!

    Onko sinulta otettu esim. keliakia testit? Sinuna menisin kyllä jo ihan lääkäriin, että tutkitaan kunnolla, ei tollasia kokeiluja kannata yksin kokeilla. Monia testejä ei pysty edes lääkärissä tekemään jos itse elää tietyllä ruokavaliolla niin tulokset saattavat vääristyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulla on tutkittu verikokeilla kaikki mahdolliset ja tähystyksellä pois suljettu keliakia sekä suolistosairaudet /syövät! :) ei siis lääkäristä juurikaan enää apua ole... :D

      Poista
  4. Mä huomasin tuon saman ilmiön päiväkodissa töissä ollessani, mutta mulle sen aiheutti maitotuotteet. Jätin maidon pois kaikissa muodoissa ja gluteenia sisältäviä tuotteita söin normaalisti. Parani olo hurjasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä kokeilin aikoinaan maidotonta ja ei mitään muutosta, onnekksi sä olet löytänyt tien onneen! <3

      Poista
  5. Mulla myös ärtyvän suolen oireyhtymä, mulle lääkäri suositteli fodmap-dieettiä. Googleta :) se auttaa mulla todella paljon! Vaikka fodmapissa sallittujen listalla esim. kaura, niin sitä en pysty syödä. Testailua testailua. Tällähetkellä oon täysin viljaton, maidoton, kananmunaton, tattariton... +fodmap suositukset. Erilaisista facebook ryhmistä ollut suuri apu, saa reseptejä ja vertaistukea, ja vinkkejä uusista tuotteista :)
    Tsemppiä!

    Liina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uuu hei kiitti tsempeistä ja vinkistä!! Täytyy ehdottomasti tutkia ja tutustua!! :)

      Poista
  6. Jätä peruna pois ruokavaliosta kokonaan. Se tekee jo ihmeitä. Huomaa myös seurata pakkausselosteet, melkein jokaisessa gluteenittomassa on perunahiutaletta, -tärkkelystä, -jauhoja. Makkaroissa yms on myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. YäÄÄÄÄ mutta mä niin rakastan perunaa :DDD!!! eivaan, en voi uskoa että olis toi peruna koska silloin kun en syö viljoja ollenkaan (ja tällöin perunaa) niin olo on tosi hyvä ollut! :)

      Poista
    2. mutta pakko kyllä kokeilla ellei apua muuten löydy! silloin sydämeni mun särkyy <3 xD oon oikeesti aivan hullu perunahullu!

      Poista
  7. Onko tähystystä tehty? Ettei ois chronintauti?

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3