Kaksplus.fi

MENU

torstai 7. huhtikuuta 2016

Työskentely maahanmuuttajalasten kanssa särkee sydämeni.

"Monenlaista lasta täällä nähdä saa, keltaista ja mustaa taikka ruskeaa. Olkoon punanahka taikka valkoinen, samanlainen aina on sydän lapsien." 

Laulu, jota voisimme laulaa töissä joka päivä. Laulu, joka sopii päiväkotiimme kuin nenä päähän. Olen hyvin onnellinen siitä että saan työskennellä kulttuuririkkaassa päiväkodissa. Vaikka työskentely mamujen kanssa on haastavaa, on se myös niin kovin palkitsevaa. Saan kohdata joka päivä pienen osan maapalloa. Aika makeeta. Kaikesta upeudestaan huolimatta se myös särkee sydämeni joka päivä.

Kun katson niitä innosta loistavia silmiä. Kun kuulen sitä ilon kiljuntaa ja naurua. Kun kuulen itkua vanhempien perään ja uhmakiukuttelua. Kun katson noita upeita lapsia jotka ovat maailman viattomimpia olentoja sydämeni särkyy. Sydämeni särkyy kun mietin miten hemmetin epäreilu tämä maailma tulee olemaan heitä kohtaan.

He ovat niin autuaan tietämättömiä siitä maailmasta joka heitä odottaa. He ovat niin epätietoisia siitä, millaista kohtelua tulevat kasvaessaan saamaan. Haluaisin ajatella että näin ei heidän kohdallaan kävisi, mutta se tuntuu aivan absurdilta ajatukselta. Sokeakin on nähnyt mihin suuntaan tämä maa on menossa. Se kaikki kamala kohtelu näitä pieniä viattomia lapsia kohtaan. Ja vain siksi että he ovat jonkun mielestä väärän värisiä. 

Joka päivä töissä katson noita viattomia, toinen toistaan upeampia lapsia jotka ovat onnellisen tietämättömiä tästä julmasta ilmapiiristä joka täällä hetkellä täällä leijjuu yllä. Ja minun sydämeni särkyy. Viattomat lapsi parat. 

Muistan miten edellisessä työpaikassani kerran kaksi kaverusta naureskelivat kun heillä oli ihan eriväriset pissavehkeet. Se oli niin hauska juttu. Ilman pienintäkään negatiivisuuden vibaa. Niin, ne lapset kun eivät rasisteiksi synny. Kaikki lapset eivät tule keskenään toimeen eivätkä halua olla toistensa leikkikavereita. Mutta se johtuu tasantarkkaan siitä, että "toi otti mun lapion ja etuili mua" eikä siitä että toinen on valkoinen taikka keltainen. Lapset tekevät päätöksiä omiensa sekä vastapuolensa tekojen sekä käytöksen mukaan. Ei syntyperän mukaan. Oli ne juuret sitten Oulussa taikka Irakissa. Meillä aikuisilla on kyllä hyvin paljon opittavaa lapsiltamme.


16 kommenttia :

  1. Voin niin kuvitella! Mä oon monesti ihaillu sitä, miten Juuso ei kiinnitä huomiota ulkomaalaistaustasiin sen enempää mitä "meihinkään". Miettiny miten ihanaa on, kun sille kaikki on vaan ihmisiä ihmisten joukossa ja toivonu koko sydämestäni, et se ajatus pysyy siitä huolimatta mitä mieltä jotku on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. niinpä <3 mä toivon myös että tytöt pysyisivät lapsenomaisen rehellisinä koko ikänsä <3

      Poista
  2. Ei niillä välttämättä oo nii kamalaa tulevaisuudes :D hassu oletus :) tai siis tääl meidä tuppukyläs ainki on vähä rasismii :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. no en mä nyt ihan niin tarkoittanut että heidän koko elämänsä on kamalaa :D vaan kyllä aivan varmasti ja surullisen valitettavasti jokainen ulkomaalainen tulee suomessa jossakin määrin rasismia kohtaamaan, ainakin jos tää tilanne tästä vielä huononee paljon ja kokoajan miltä valitettvaasti näyttää :/

      Poista
  3. "tun manne" huutelua kuunnelleena aavistuksen valkoista tummemman ihon värini takia koko lapsuuden ymmärrän tämän tekstin. Meillä ei lapset onneksi kiinnitä huomiota ulkonäköön vaikka ovat itse tosi vaaleita. :)

    VastaaPoista
  4. Mun tytär omaa tummemman ihon. Hänen isänsä on Somaliasta ja itsekin oon puoliksi kreikkalainen. Ei näytä tavalliselta suomalaiselta. Ja mua oikeesti pelottaa hänen tulevaisuus. Sydämeltään ja mieleltään hän kuitenkin on kuin muutkin suomalaiset, sillä asumme kahdestaan ja elämme täysin Suomen kulttuurin mukaan. Mutta ihonväri tulee aina olemaan eri kuin suomalaisella. Tämän takia mun suurin tehtävä on saada tytölle hyvä itsetunto ja kunnioitus itseään ja muita kohtaan. Toivon että maailma muuttuu eikä tää lapsi joudu ikinä kuulemaan mitään negatiivista siitä miten hän on esimerkiksi tummempi kuin muut..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. uskon että sinua pelottaa ja toivon todella ettei lapsesi joudu kokemaan mitään kamalaa <3 ja toi on ihan totta että itsetunto sekä kunnioitus itseä ja toisia kohtaan on melkein ainut jota sinä ja me töissä voimme lapsille tehdä!

      Poista
  5. Tämä on juuri se mitä haluan opettaa omille lapsilleni. Kaikista ei tarvitse tykätä tietenkään, koska fakta on se, ettei kaikkien kanssa kuitenkaan voi tulla toimeen, mutta sen on johduttava jostain muusta kuin ihonväristä tai syntyperästä. Ja ketään ei saa kiusata siksi, ettei hänen kanssaan nyt vain omat kemiat pelaa yhteen.

    Omat lapseni ovat pph:lla ja päiväkodissa varahoidossa jos tarve vaatii. Päiväkoti on hyvinkin kulttuuririkas ja esim. tummaihoisista vanhemmista mun on sanottava ääneen se mitä olen useasti ajatellut. He kiittävät, sanovat huomenta, hei tai muuten vaan tervehtivät. He ovat usein paljon kohteliaampia näissä lyhyissä "tapaamisissa", kuin suomalaiset :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on niin totta että "tuolla ukkomailla" ollaan jotenkin paljon kohteliaampia ja sosiaalisempia mitä meidän kulttuurissa! :) ja ihania ajatuksia sinulla <3

      Poista
  6. Huippuhyvä kirjotus!<3
    Toivottavasti tulevaisuudessa asiat olis paremmin, mutta aika huonoon suuntaan ollaan edelleen menossa :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos <3 niinpä, mutta usko parempaan huomiseen silti jaksaa elää mussa ainakin <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3