Kaksplus.fi

MENU

tiistai 31. toukokuuta 2016

Oman elämänsä herra.

Ilmottautusin pari viikkoa sitten koulutukseen joka on joulukuussa. Eilen meillä oli töissä suunnittelupäivä ja suunnittelimme pääpiirteittäin koko kauden 2016-2017. Suunnitelmista tuli niin superouto fiilis! Tiedättekö miten outo fiilis on kun voi vihdoin ja viimein suunnitella omaa elämäänsä? Kun oikeasti saat päättää jostain itse, ja ne menot ovat jotain muuta kuin äitiysneuvoloita. Olen viimeiset 3,5 vuotta elänyt täysin masuasukkini ja lasteni ehdoilla. Äitiyslomasta toiseen. Ilman suunnitelmia koska tehtäväni on ollut kantaa, synnyttää ja kasvattaa. Vihdoin olen oman elämäni herra ja hitto se tuntuu hyvälle! Sekä hyvin oudolle...

On vaikea asennoittua että voin ihan oikeasti keskittyä välillä itseeni ja työhöni. On vaikea, hyvin vaikea kuvitella että olen ehkä vielä vuosien päästä samassa työpaikassa. Ei todellakaan sillä ettenkö siellä viihtyisi, mutta tähän asti olen käynyt työelämässä lähinnä kääntymässä. Ensin kesätöissä, sitten sijaisuuksia ja nyt viime vuodet möhömahaäippälomalaisena. On kutkuttavan ihanaa etten ole enää talossa se uusi tyyppi aina ja juuri ku kotituminen tuntuu tapahtuneen niin soronoo, meikäläinen lähtee jakautumaan.

Myös yksi aivan uusi, ihana ja ihmeellinen asia on raha. Voin suunnitella säästäväni jotain muuta kuin seuraavaa hoitovapaata varten. Voin olla vihdoin tasavertainen (joskin rekkamiehen ja lastenhoitajan tuloissa on hivenen eroa..) elättäjä ja tilillä komeilee vielä asuntolainankin maksun jälkeen muutakin kuin nollia. Voin ehkä jopa sortua ostamaan itselleni jotain tuntematta siitä huonoa omatuntoa kuten ennen. On tiedättekö hyvin vaikea käyttää rahaa itseensä kun on oikeastaan aikalailla kokonaan toisen elätettävänä. Vaikka kuinka olisi sopimus yhteisestä taloudesta.

Kaikkein oudoin asia tässä kuitenkin on se, että meidän perhe on vauvavapaa kuukauden päästä. Kun nämä hampaat on tehty ja nämä unettomat yöt valvottu, ei enää ikinä. Jos elämä menee tämän hetkisten suunnitelmien mukaan...Mutta kuten universumi hyvinkin selkeästi on minulle osoittanut niin elämää ei kannata kovin tarkkaan suunnitella. Ja puhun kokemuksen syvällä rintaäänellä...Terveisin kahden lapsen en koskaan halua lapsia- äiti.

Välillä tuntuu että elän pikkuhiljaa aivan eri aikakautta mitä tähänastinen elämäni on ollut. Ja tavallaan kyllä näin teenkin; teini-iästä melkein suoraan kahden pienen tytön äidiksi. Juuri kun sain maistaa vapautta määrätä omasta elämästäni niin kappas huppista, pomoksi ilmestyikin yksi pieni tyttö. Ja hetken päästä toinen. Joten ehkä voin sanoa että ensimmäistä kertaa elämässäni alan pikkuhiljaa olemaan oman elämäni herra? Pikkuhiljaa tämä arki helpottaa ja muuttuu valvotuista öistä ja kitinähampaista normaaliin perhearkeen. Arkeen jossa vanhemmat käy töissä, lapset päiväkodissa. Arkeen jossa viikonloppuisin saunotaan, pelataan lautapelejä ja syödään irtokarkkeja. Arkeen jossa mustista silmäpusseista muistuttaa vain valokuvat ja äiti saattaa jopa aloittaa jonkun harrastuksen hiljaisten vuosisatojen jälkeen.

Vuosisatojen, niin. Siltä tämä raskaus- ja vauva-aika oikeastaan tuntuu. Vuosisadoilta 3,5 vuoden sijaan. Ja pari vuosisataa vielä edessä. Mutta toisaalta, tältä sen kai kuuluukin tuntua. Nimittäin 3,5 vuotta on aika iso siivu meikäläisen kunniallisesta 23 vuoden iästä.



Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kiitos kun kommentoit <3