Kaksplus.fi

MENU

torstai 13. lokakuuta 2016

Äitiys on välillä niin kovin yksinäistä.

Olen viime aikoina kokenut itseni hieman yksinäiseksi. Alakuloisena pohtinut miten yksinäiseltä olo tuntuu. Niin yksinäiseltä että se on välillä jopa hieman naurettavaa. Naurettavalta koska enhän minä fyysisesti ole oikeastaan koskaan yksin. Miten voin kokea oloni yksinäiseksi kun vuorokaudessa yksin olen vain ja ainoastaan työmatkat. Yksinäisyys ei kuitenkaan ole fyysistä vaan sitä henkisestä. Välillä tunnen itseni niin kovin yksinäiseksi tässä maailmassa.

Ja tiedättekö, henkinenkin yksinäisyys tuntuu hassulta ajatukselta koska onhan minulla ihmisiä ympärilläni. Kasottain ihmisiä joille voin puhua ja tiedän heidän kuuntelevan. Lähipiiri, mies, ystävät ja työkaverit. Tiedän että jokainen heistä kuuntelisi ja juttelisi kanssani jos haluaisin. Minulla on ystäviä, ystävystyn helposti ja olen avoin hölösuu. En ole fyysisesti yksinäinen, enkä oikeastaan edes henkisesti jos tarkemmin ajattelen. Vain yksi osa elämästäni saa minut tuntemaan välillä yksinäisyyttä ja se on äitiys. 

Vaikka netti on pullollaan tukiverkostoja ja ystäväpiiristäni löytyy usemapikin äiti-ihminen, niin äitiys on yksinäistä. Sanoi tukiverkosto tai nettipalstat mitä tahansa loppupeleissä se päätös ja vanhemmuuden vetovastuu on minulla sekä miehelläni. Pääni sisällä omissa päätöksissäni vain minulla. Minun on oltava sinut omien tekojeni kanssa, sanoi kirjaopukset tai Äitylit mitä tahansa. On ihan hemmetin pelottavaa olla oikeasti vastuussa kahden pienen ihmisen tulevaisuudesta ja kasvatuksesta. Pelottavaa ja yksinäistä. Minun on seistävä sanojeni takana. Minun on pystyttävä olemaan sinut kasvatustyöni kanssa. Minun on pystyttävä kantamaan pääni sisällä se vastuu nyt ja tulevaisuudessa mitä vanhemmuudellani olenkaan saanut aikaiseksi. Minä, yksin.

Joskus mietin olenko tullut liian nuorena äidiksi koska koen avuttomuutta tai epävarmuutta vanhemmuudessa. Yksinäisyyttä siitä, että ei ole ketään jolle voisin omantuntoni asiat ja kuormat kaataa. Yksinäisyyttä siitä että olen ihan oikeasti nyt se perheen aikuinen enkä enää lapsi. Vastuu saa olon välillä niin kovin yksinäiseksi. Välillä mietin kumpa voisin edes hetkeksi kaataa tämän vastuun jonkun muun niskaan ja sanoa päätä sinä ja kanna vastuu päätöksestäsi. Minä en enää jaksa. Mutta en usko tämän johtuvan iästäni vaan vanhemmuudesta. Vanhemmuus on uutta ja pelottavaa kai meille jokaiselle, oli ikä mitä tahansa.

Ehkä äitiys ei olekkaan yksinäistä vaan aikuisuus. Pelottavaa kun kaksi pientä ihmistä on niin riippuvaisia minusta ja tekemisistäni. Aina taloudesta uskontokasvatukseen saakka. Entäpä jos mokaan pahasti? Entäpä jos tulevaisuudessa uin tunnontuskissani koska en ole sinut menneisyyden valintojeni kanssa? Vaikka meitä on tässä perheessä kaksi vastuullista vanhempaa niin pääni sisällä häärii (luojan kiitos..) vain yksi henkilö. Tuntuu yksinäiseltä olla vastuussa niin paljosta. Jos edes yhden päivän sitä vastuuta voisi pakoilla? Ehkä pikkujouluissa sitten...


12 kommenttia :

  1. Ymmärrän. Jos et kävisi töissä. Ilman tukiverkkoja, olisit vielä yksinäisempi. Näin se menee

    VastaaPoista
  2. Just eilen mietin itse samaa.. meillä on vaan "puolikas" tukiverkko ja ystävät on yhden käden sormilla laskettu, koska lähdin mieheni perässä maailmalle. Mut totesin että vaikka olo onkin yksinäinen, en silti haluaisi vielä töihin ja missata niitä päivittäisiä hetkiä lapsen kanssa<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvä että teillä se "puolikaskin" <3 ja ihanaa että osaat nauttia lapsen kanssa vietetyistä hetkistä! <3

      Poista
  3. Itse olen kotiäitinä yhdelle lapselle ja toinen tulossa, ja olen joka päivä yksinäinen koska raskauden myötä kaikki joita ennen kutsuin ystäviksi kaikkosi ympäriltäni. Koska kellään ei ole vielä lapsia tai eivät edes halua sellaista, niin ketään ei enään kiinnostanut seurani äitiyden myötä vaikka yhteyttä olen yrittänyt pitää.. Terv. Kotiäiti 23.v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kuulostaapa tosi kurjalta! :/ toivottavasti löydät uusia ystäviä äitiyden myötä, sellaisia jotka oikeasti ovat siinä ja tukevat <3

      Poista
  4. Näitä asioita miettii varmasti jokainen vanhempi, ainakin minä myös! :) kunpa saisi joskus unohtaa vastuun ja lähteä ystävien kanssa juhlimaan tai vaikka viikoksi ulkomaille ilman huolen häivää. Ne hetket tulee ja menee ja silti sitä on maailman onnellisin siitä mitä on <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hyvin sanottu, ne hetket tulee ja menee ja silti maailman onnellisin <3 olet todella oikeassa <3

      Poista
  5. Kuulostaa hyvinkin tutulta. Välillä mietin sitä elämää kun oli alle 20vee, kävi töissä, asui poikakaverin kanssa kahdestaan ja sai mennä ja tehdä niinkuin halusi, eikä ollu vastuussa kuin itsestään. Mutta kai se äitiys on välillä kaiken ihanan lisäksi myös pelottavaa ja stressaavaa. Et ole ajatustesi kanssa yksin!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ihana kuulla etten ole yksin <3 ja niimpä, kaikessa on ne kääntöpuolensa mutta onhan tämä sen kaiken stressin ja pelon arvoista <3

      Poista
  6. Näitä samoja mietin minäkin näin ainakin vielä yhden lapsen äitinä. Mutta ajatte, tämä vaihe ei ole ikuista, joskushan ne lapset kasvaa isommaksi ja ns vapautta tulee paljon enemmän jolloin lapset voi huoletta jättää esim. mummilaan tai muuhun lapselle tuttuun ja turvalliseen hoitopaikkaan ja lähteä viettämään vaikkapa sitä tyttöjen iltaa täysin rinnoin! Ei ne ikuisesti ole pieniä ja meistä riippuvaisia, joten täytyy vaan nauttia tästä nyt täysin rinnoin jokaisesta hetkestä, koska jos suree liikaa ja murehtii niin silloin takertuu myös liikaa negatiivisiin asioihin. Apua kuulostaa sekavalta mutta näin itse ajattelen :). Olen samaa mieltä siitä että on ihan normaalia ja tervettä kokea välillä asioiden olevan vähän niin ja näin,eli ei kauhean hyvin, mutta jos syvällisiä alkaa miettiä niin ajattele, kuinka ihanaa rikkautta se on kun on lapsia perheessä! Ja komppaan täysin sun kommentin sun yhdestä uudesta kirjoutuksesta että vanhemmuus tekee meistä parempia ihmisiä (ja äitejä) ❤💪. Olet ihana, etkä ole yksin. Et todellakaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihannasta kommentistasi <3 tunnut niin upean positiivselta ihmiseltä että apua, ihana sinä! <3 ja joka sana, niin totta ja hyvin sanottu! Luen tämän ensikerralla kun stressipeikko meinaa nostaa päätään ja tarvitsen tukea äitiyteen. Kiitos kiitos ja kiitos! <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3