Kaksplus.fi

MENU

maanantai 17. lokakuuta 2016

Jos meillä olisikin vain yksi lapsi.


Olen monesti pohtinut ja miettinyt miltä tuntuisi olla kahden sijaan vain yhden lapsen äiti. Tiedän että olisi ehkä helpompaa, rennompaa ja kädet vähemmän täynnä töitä. Mutta lähinnä mietityttää asia lasten puolesta. Sisarukset on rikkautta, parasta mitä vanhemmat voi lapsilleen antaa mutta silti. Olisiko lapsuus erilainen jos olisi ainut lapsi? Olisiko meidän huomionkipeä, aika haastava ja sylin kaipuinen kuopus niin sanotusti helpompi jos hän olisikin esikoisemme? Menettääkö pieni ihmisen alku ensimmäisiltä kuukausiltaan jotain kun se syli ei olekkaan vain hänen? Kun on myös aina joku toinen joka sen sylin hänen kanssaan jakaa.

Olen aina ajatellut että molemmat tytöt ovat saaneet toisiaan enemmän jollakin osa-alueella. Elvira sai enemmän syliä ja jakamatonta huomiota. Hänen tarpeisiinsa vastattiin heti kun taas Matilda joutuu joskus odottamaan vuoroaan. Matilda taasen sai enemmän kokemusta. Kokemusta vanhemmuudesta, parisuhteesta ja tästä perheestä. Esikoisen vauva-aikana opettelimme olemaan vanhempia. Opettelimme vastuuta, vanhemmuutta ja perheenä oloa. Matilda sai kaiken "valmiina". Voin vannoa että Matilda on kuullut vähemmän kinastelua ja saanut stressittömämmät vanhemmat. Esikoisen sanotaan olevan vanhemmille aina se harjoituskappale. Ja onhan hän; kokeillaan ja opitaan kantapään kautta asia jos toinenkin. 

Lauantaina "pääsimme" leikkimään yksilapsista perhettä kun esikoisemme Elvira lähti tätinsä luo yökyläilemään. Yksilapsisena kävimme kaupassa ja järjestelimme Elviran syntymäpäiväjuhlia. Oli helpompaa kun kaupassa piti ottaa vain yhdet kärryt eikä väliä oliko sisaruskärryjä vapaina. Oli helpompaa kun lapsi sitoi aina vain toisen aikuisen ja toinen pystyi jatkamaan hommiaan. Oli helpompaa kun oli vain yksi lohdutettavana ja nukutettavana. Vain yksi viihdytettävänä. Yksi jonka kanssa herätä yöllä ja yksi joka herätti aamulla. Mutta voi miten tyhjältä ja tylsältä koti tuntuikaan ilman vauhdikasta ja eläväistä taaperoa. Elämä yhden lapsen kanssa? Ei kiitos, ei ole minua varten. Nyt kun tiedän siitä paremmasta eli kahdesta lapsesta. Kun raskausaikama mietin miten sydäntä pakahduttava rakkautta riittäisi kahdelle, nyt mietin miten sydämeni pakahtuu jos he molemmat eivät ole siinä. Pakahtuu ikävästä. Pakahtuu pelkästä ajatuksesta että heitä olisikin vain yksi. Kaksi lasta ei mene siinä missä yksikin, ei todellakaan. Mutta on jokaisen harmaan hiuksen ja mustien silmäpussien arvoista.


Ja entäpä Matilda? Oliko hän tyytyväisempi kun sai kaiken huomion. No ei todellakaan. Hän päästi sydäntä särkevän itkun kun huomasi isosiskon lähtevän pois hänen luotaan. Koko erossaolo ajan Matilda oli tyytymätön ja tylsistynyt. Vaikka me kuinka yritimme häntä viihdyttää ja leikittää niin ei. Me emme pystyneet täyttämään maailman parhaan isosiskon paikkaa. Nukkumaanmenokin oli aluksi aika itkuista, kun hän huomasi että viereinen sänky ammotti tyhjyyttään eikä ollut ketään kenen kanssa sählätä ja venyttää vanhempien hermoja. 

Joillekkin sopii yksilapsisuus ja ymmärrän miksi yksi on paras. Mutta meille ei. Meidän perheelle kaksi on hyvä. Joskus ajattelin miten yksi ehkä riitäisi mutta nyt kun olena saanut olla kahden äiti, mietin miten paljosta jäisimme paitsi jos olisimmekin päättäneet että yksi riittää. Tai jos emme olisi saaneet mahdollisuutta toiseen. Nyt kun tiedän miten paljon sisarukset toisilleen ja vanhemmilleen antaa, unohdan melkein ne valvotut ja itketyt yöt kun tuntui ettei oikeasti enää jaksa. Mutta vain melkein, olihan taaperon ja vauvan kanssa suoraan sanottuna aika helvetin rankkaa.

Tällä epämääräisellä pohdinnallani olen tullut siihen tulokseen että pieni ihminen saatika vanhemmat eivät menetä mitään jos lapsia on enemmän kuin yksi. Meidän perheessä, tilanteita ja perheitä on erilaisia. Mutta samalla pakko todeta että tämän tekstin ja nämä fiilikset kun joku olisi minulle kertonut niinä epätoivoisina aamuyöntunteina kun itkua vääntäen mietin että tätäkö varten halusin lapsia? Jotta saisin olla todella väsynyt, vihainen, stressaantunut ja alakuloinen? Lapset pienellä ikäerolla on parasta mitä meille on suotu. Mutta samalla kaikkein rankinta.

Se ei anna jos ei ensin ota. Ja se on ottanut. Ja aika paljon ottikin. Mutta nyt kun sisarussuhde antaa, unohtuu se kaikki negatiivinen. Äitiyden myötä olen tullut siihen tulokseen että aika kultaa muistot sanonta pitää vähän liiankin hyvin paikkansa. Mikä toisaalta on ihan hyvä, koska muuten kuolisi laji nimeltä ihminen aika nopsaan sukupuuttoon...


6 kommenttia :

  1. Ihana kirjoitus.♥
    Mä olen joskus miettinyt millaista elämä olisi, jos emme olisi saaneet enempää lapsia. Että meillä olisi vain yksi lapsi. Joka kerta se tuntuu niin oudolta ajatukselta. Kyllä meidän juttumme on tämä suuri perhe, vaikka se välillä vaatiikin paljon antaa se niin paljon enemmän.♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos! <3 ja tälläsiet ajatukset todellakin tuntuu oudolta, ja silti niitä niin ajattelee!

      Poista
  2. Olipa suloinen postaus! Tässä toista pientä odottaessa sitä pyörii ajatukset, että miten sitä selviää kahden lapsen kanssa, kun ei vielä tiedä. :) Ei mulla ole huolia siitä riittääkö rakkaus, mutta että miten esikoinen pärjää ja osaako sitä jakaa huomiot ja ottaa esikoisen mukaan beben "hoitoon". Oliko teillä esikoinen mustasukkainen pikkusiskon synnyttyä? Huippua viikkoa sulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos ! :) ja samoin, ihanaa viikkoa sinulle! Ja onnea odotukseen <3 meillä ei kovinkaan paljon mustasukkaisuutta esiintynyt silloin alussa, sitten kun Matilda kasvoi ja alkoi oikeasti vaatia enemmän huomiota kuin pelkkää tissiä tai nukkumiselle syliä alkoi Elvira pikkuisen näyttää mustia sukkia. Mutta ei pahasti! Toivotaan että teilläkin menee hyvin <3

      Poista
  3. Itse ainoana lapsena olen kyllä kokenut jääneeni paljosta paitsi. Toisen lapsemme pikkuvauva-aikana sitä kyllä mietti, että oliko tässä pikkusisaruksessa mitään järkeä, mutta nyt sen vaiheen ohituttua on ihanaa, että lapsillani on sisarus. Äitiyden tähtihetkiä on, kun lapset leikkivät ihanasti yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. <3 kiva kuulla kokemuksestasi! Ja hyvin sanottu, äitiyden tähtihetkiä tosiaankin <3

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3