Kaksplus.fi

MENU

tiistai 18. lokakuuta 2016

Kun kissa on poissa, hiiret hyppivät pöydille...

Otsikon hiiret kuvastavat meidän lapsia. Kissa sen sijaan on kukas muukaan kuin talon isäntä. Missä, oi missä kohtaa äitiyden taivalta hukkasin oman auktoriteettini aivan totaalisesti!? Nämä Tinon iltavuorot, ah mitä juhlaa. Ja aika pirun iso sarkasmi edellisessä lauseessa. 

Ja minä kun yritin olla tänään niin kiva äiti. Katsottiin Frozenia, tein jopa popcorneja. Leikittiin ja laulettiin. Jumpattiin peikkojumppaa ja sutsisatsaa niin että varmasti kuului naapuriin saakka. Kylvettiin oikein pitkän kaavan mukaan ja syötiin iltapalksi jotain muuta kuin sitä ainaista puuroa. Ja mitä vielä, kaikki tämä äitiyden sädekehänkiillotukseni lasteni silmissä meni aivan kankkulan kaivoon. Minulla on lauantaina optikkoaika varattuna mutta taidankin kiikuttaa sinne oman takalistoni sijaan lapseni. Sokeitahan heidän on pakko olla. Aivan pakko. Vai eikö muka sädekehäni kiiltänytkään vielä tarpeeksi kirkkaasti?

Vaan kun koko päivän kiltit ja iloiset lapseni pääsevät sänkyyn niin johan alkaa show. Pissahätä, jano, nälkä, tanssittaa, laulattaa ja vähän naurattaa. Huudetaan ja kitistään tasan niin kauan että äidin pää ilmestyy ovesta sisään. Sitten nauretaan ja hypitään iloisesti sängystä. Sitten kun lähden huoneesta pois sen toivossa että ilo laantuisi ja nukkumatti saapuisi niin kakkan marjat, koko rumba uudestaan alusta. Ehkä tytöt huomasivat miten ahmisin herkkuja sunnuntaina Elviran synttäreillä ja ajattelevat että tämä alakertayläkerta rappus- jumppa tekee hyvää meikäläiselle. Ehkä he eivät sittenkään ole sokeita..

Vaan kun vihdoin ja viimein huone hiljeni tuli äidille hyvä mieli. Nukkuva lapsi, oi mikä autuas näky. Ja tuo uhmaikäinen, hän taitaa kyllä tietää koska äiti kaipaa piristystä ja huumorinkukkaa mustan kiukkupilven ja savuavien korvien tilalle. Nimittäin puoli uninen neiti nousi istumaan sängyssään kun silittelin pienempää siinä vieressä uneen. Siinä unen ja valveen rajamailla hän yhtääkkiä kysyi;

Äiti tiedätkö mitä korvasta tulee jos sitä kaivaa?

No rakas en kuule tiedä, vaikkua?

Ei äiti. Varmaan meloni. Vesimeloni.

Ja niin hän painoi päänsä takaisin tyynyyn ja sulki silmänsä. Äiti hymähti onnellisena että onpas nämä aika epeleitä. Aika ajoin hyvinkin hermoja raastavia mutta voi että miten upeita ja mainioita tyyppejä.


4 kommenttia :

  1. Ihana toi vesimeloni juttu :DD Täällä myös tuttua tuo vessa, jano rumba :D Joka päivä sama homma :D

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivoja nämä viimeiset viisi postausta. Oikein ajatuksella kirjoitettuja. Tuo yksin äitiydessä oli niin osuva. Ehkä henkinen yksinäisyys liittyy muuhunkin kuin äitiyteen.. 20-30 on ne ikävuodet, kun ihminen muuttuu aivan hirveästi. Blogisi vain paranee. Odotin esikoistani samaan aikaan kuin sinä, ja hän on Elviiraa päivän nuorempi. Meillä myös toinen lapsi vielä pienemmällä ikäerolla, joten myös sisaruspostaus oli ihan parasta luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihana sinä, kiitos ihanasta kommentistasi!!<3 tuli ihana fiilis! Ja hei kiitos vinkistä, täytyy kirjotella!! :)

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3