Kaksplus.fi

MENU

tiistai 4. lokakuuta 2016

Liian halvat korvakorut aiheuttavat tunnontuskia.



Jokainen siellä ruudun toisella puolen on varmasti joskus kuullut alista, ebaysta tai wish-sovelluksesta eikö vain? Kaikissa sama periaate: krääsää kiinasta tai kaukomailta aivan naurettavan halvalla. Laatu on mitä sattuu mutta välillä riskinotto kannattaa ja saat oikeasti jopa sitä mitä tilasit. Itse olen pari kertaa tilannut wishiltä krääsää ja ylättäen olen oikeastaan saanut mitä tilasin ja sovelluksen kuva on vastannut todellisuutta. Viimeinen hankintani on nämä korvakorut.

Hinta kaksi euroa sisältäen postikulut joten eipä ainakaan voi sanoa etten saanut rahoilleni vastinetta. Toimitus taisi kestää tosin melkein 6 viikkoa mutta tulipavathan kuitenkin joskus. Myönnettäköön että pelkäsin kuollakseni laittaa korvakorut korviini kun mietin mistä myrkkymetallista ne on mahdettu tehdä. Näin sieluni silmin kun korvalehteni muuttuisivat vihertäviksi lopulta irroten kokonaan. Mutta hei, muutaman käyttökerran jälkeen omistan edelleen korvat! Positiivista oli myös se että herkkäihosena ihmisenä pystyin kuin pystyinki pitämään näitä koruja koko päivän ilman ärsytystä. Tosin tämä taitaa olla ihan tuurista kiinni, toiset wish korvakoruni aiheuttavat jo tunnin jälkeen helotusta ja särkyä.


Vaikka tykkään näistä korvakoruista ja eritoten niiden hinnasta, täytyy myöntää että omatuntoni hieman vihlaisee joka kerta kun tilaan wishiltä jotain (onneksi en kovinkaam usein). Sieluni silmät nimittäin näkevät korvieni tippumisen ja myrkkyjen lisäksi myös pienen kiinalaistytön vääntämässä näitä koruja sormet verillä kolmen riisinjyvän tuntipalkalla. Eettisyys, se on varmasti asia joka wishillä ei kohtaa vaikkei asiat toivottavasti ihan noin huonosti ole miten kuvittelen. Jos korvakorut maksavat 2 euroa postikuluineen toiselta puolelta maapalloa, ei niiden tekijälle ole voitu maksaa kunnon korvausta. Niiden raaka-aineet eivät voi olla ihan puhtaita tai myrkyttömiä. Ei ainakaan kovin tutkittuja. Silti vain näitä korvakoruja kaapistani löytyy. Miksi? En tosiaan tiedä. Ehkä liioittelen mutta onko oikeasti euron parin säästö sen arvoista? Henkkamaukasta saa melkein samalla hinnalla rihkamaa, tosin niidenkään eettisyydestä en henkilökohtaisesti tiedä mitään. Tosin henkilökohtaisesti en tiedä kyllä Wishinkään eettisyydestä mutta niillä hinnoilla tuskin olen ainut jonka epäilykset heräävät. Muutenhan se olisi aivan liian hyvää ollakseen totta.


Ehkä seuraava siirtoni onkin Wish sovelluksen poistaminen ja henkkamaukan rihkamien alkuperän selvittäminen. Vanhetessa viisastuu sanotaan. Minä ainakin olen alkanut yhä enemmän ja enemmän kiinnittämään huomiota laatuun, eettisyyteen ja parempaan valintaan. Joskus vain ajatustasolla, joskus en sinne päinkään. Joskus piheys vie voiton mutta hei, parempaan suuntaan henkilökohtaisesti olen menossa koska vielä pari vuotta sitten en olisi uhrannut tälläisille ajatuksille sekuntiakaan. Pienin askelin kohti parempaa, eikö se ole pääasia?


2 kommenttia :

  1. Monesti mietin samoja asioita, toisaalta jos se kiinalaistyttö ei oo tehtaalla, joutuuko myymään itseään sen sijaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. toi on kyllä totta, että ehkä sittenkin varmuuden vuoksi ostaa 300 kappaletta!? :/ :p

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3