Kaksplus.fi

MENU

torstai 3. marraskuuta 2016

Saako äiti kadehtia lapsettomia ystäviään?


Sanotaan että kateus on meidän suomalaisten kansantauti. Totta, ainakin mitä verotietojen julkaisemisen jälkeisiä keskusteluita katselee. Pieni kateus on joskus hyvästä mutta itse olen kovin opetellut olemaan kadehtimatta muita. Nauttia siitä mitä itsellään on, mitä itse on ja iloita muiden puolesta. Tärkeitä taitoja nämä, vaan tänään sain itseni taas kiinni herkkujen syönnin lisäksi kadehtimisesta.

Tuiki tuiki tähtönen kertaa kolme, pikkuiset kultakalat ja viisi pientä ankkaa silmät ummessa ulkomuistista. Koko tarhatädin ammattitaitoni käytössä ja pottaan saatiin vaivaiset kaksi pierua. Sen jälkeen silmät ummessa pyykkikoneeseen nojaten kuuntelin miten isompi laulaa pöntöllä letigooletigoo Forzen laulua. Havahduin siihen että äänet kaikkosivat ja meinasin nukahtaa. Kello kahdeksan illalla. Tunsin pienen vihlaisun sydämessäni kun tajusin kadehtivani lapsettomia ystäviäni.

Miten hienoa sitä olisi joskus nukkua yö ilman herätyksiä. Tulla töistä kotiin rauhassa kaupan kautta ja jos siltä tuntuu niin pistää hetkeksi silmät kiinni. Tai kuluttaa loppupäivä Netflixiä tuijottaen. Tai lähteä harrastamaan jotain energisenä koska yöllä saisi kuitenkin taas pitkät ja hyvät unet. Minulla oli joskus tälläinen elämä, miksi sitä ei silloin osannut arvostaa tai pitää erikoisuutena?

Äitiys antaa, äitiys ottaa. Antaa paljon enemmän mitä ottaa mutta kieltämättä univelka on yksi asia jonka saisi äitiydestä ottaa kokonaan pois. Krooninen univelka, viimeiset kolme vuotta. Kieltämättä joskus on päiviä kun paukut on ihan oikeasti loppu. Aivan totaalisen loppu. Ja tiedättekö mikä tässä asiassa on kaikkein naurettavinta? Minulla olisi melkein koska tahansa mahdollisuus vetää pienet tirsat ennenkuin haen tytöt hoidosta. Vaan teenkö niin? Enpä tietenkään. Koska äitiys todellakin antaa enemmän kuin ottaa.

Tytöt ovat äidilläni hoidossa joten tiedän että äitini hoitaisi heitä koska vain hieman pidempään jos minä tahtoisin hetken levätä työpäivän jälkeen. Mutta tiedättekö, tämän mahdollisuuden tullessa eteen tiedän etten osaisi nukkua ja rentoutua. Minulla olisi kamala kiire hakea rakkaani kotiin. Vaikka väsyneinä hetkinä kadehdin hyvin nukkuvia ja itselleen eläviä ystäviäni niin loppujen lopuksi hetkeäkään en vaihtaisi. Mikään ei ole upeampaa kuin puoli unessa kuuluva äiti minä rakastan sinua lause tai märät räkäiset pusut ja kimeät kiljahdukset kun saavut työpäivän jälkeen kotiin.

Kuolema kuittaa univelat. Siihen saakka nautin tästä hetkestä. Koska tiedän että parin (kymmenen..) vuoden päästä kun saan taas nukkua niin ikävöin tätä aikaa. Aikaa jolloin olen niin korvaamattoman tärkeä että minua tarvitaan usein. Myös öisin. Tällä ajatuksella talsin eteenpäin läpi unettomien öiden ja puoli unisten iltojen. Vaikka sanakirjassa voitaisiin sanalle kuoleman väsynyt laittaa selitykseksi katso sanakirjasta kohta äiti niin onhan tämä sen arvoista. Aina ja jokahetki. Vaikka sitä ei välttämättä aina väsyneenä muistaisi. 

Valvoville vanhemmille siine ruudun toiselle puolelle; me emme ole yksin. Lukekaa tämä Emmin kirjoittama teksti.


4 kommenttia :

  1. Meillä nukutaan kyllä tosi hyvin, mutta joskus sitä tulee kaivattua sitä omaa aikaa. Sitä sellaista, että saa vaikka kokonaisen vuorokauden olla ilman lapsia kotona. Tehdä tarpeellisia asioita tai olla tekemättä. Sitten sen harvan kerran kun tämän toteuttaa, niin ei osaa tehdä mitään - ei edes rentoutua :D

    Sulle on muuten haaste mun blogissa: http://kommammaa.blogspot.fi/2016/11/haaste-onnistuuko-joulunaika-ilman.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiitos haasteesta!!! :) ja oot ihan oikeessa, ei todellakaan osaa tehdä mitään saatika rentoutua :p

      Poista

Kiitos kun kommentoit <3