maanantai 12. elokuuta 2019

Kateus on sielun home, mutta...



Kävin eilen pitkästä aikaa kahden ystäväni kanssa kahvilla. Oli aivan ihana istua pari tuntia kahvilan lämpimässä tunnelmassa ja uppotua heidän elämäänsä. Vaihtaa kuulumisia, juoruilla ja olla ihan vain Laura. Toinen ystäväsitäni manasi hetken päästä koittavaa parin tunnin yksinäistä junamatkaa ja minä olin, että vau! Minulle se olisi juhlaa.

Nukkuisin, katsoisin sarjoja ja vain olisin hiljaa kaksi tuntia. Miten luksusta! Ja miten sitä aina kaipaakin sitä, mitä ei sillä hetkellä juuri kovinkaan usein ole tarjolla? Kateus on sielun home, mutta samalla on opettanut minua nauttimaan niistä arjen pienistä iloista ihan eri tavalla.

Nimittäin, kun minä asuin puolisen vuotta ihan yksinäni, minä vihasin sitä. Vihasin sitä, kun iltaisin oli niin hiljaista. Vihasin sitä, kun ruokaa piti tehdä vain yhdelle. Usein ruokani olikin pakastevihanneksia ja tonnikalaa, koska yhdelle kokkaaminen oli turhaa.

Nyt, kun vain saisi olla joskus vuorokauden yksin. Saisi viettää päivän, kun ei tarvitsisi kokata kenellekkään ja saisi tulla illalla hiljaiseen kotiin ilman iltakiukkuja ja tiskivuoria.

Tiedän, että nyt elän oikeasti elämäni parasta aikaa jota kaipaan heti, kun se on ohi. Se onkin ironista, että nämä asiat joita nyt saan jo yli äyräiden, on varmasti niitä hetkiä joita kaipaan sitten hetken päästä. 10 vuoden päästä, kun osa ystävistäni vasta ehkä aloittelee perhe-elämäänsä ovat minun lapseni jo kovin isoja. Lyön pääni pantiksi, että silloin iskee se kateus ja iltatähden kaipuu. Minäkin haluan vauvan, minäkin haluan taaperon ja minäkin haluan taas pikkulapsiaikaa jossa minua kaivattiin 24/7 siihen vierelle.

Niistä asioista osaa niin eri tavalla nauttia, kun niitä ei niin usein saa. Tätä tunnetta odotan myös töihin paluuni jälkeen. Koska kai se on uskallettava sanoa ääneen; nautin myös lasteni seurasta aivan eri tavalla, kun en ole heidän kanssaan koko ajan. Ikävä tekee todellakin hyvää myös minulle äitinä.

Suunnittelimme ystävieni kanssa hieman, että muutaman viikon päästä viettäisimme viinibailu iltaa vielä kerran, ennen kuin arkeni alkaa. Odotan sitä jo nyt niin innoissani ja samalla muistan, miten viini-illoistakin - tai enemmänkin vodakaillat silloin.. - meni maku silloin kuin se oli joka viikonloppuista.

Nautitaan siitä mitä meillä juuri nyt on. Muttei pieni kateus kenellekään pahaa tee. Kateus voi olla myös hyvää, kun on pientä ja opettaa nauttimaan niistä arjen pienistä iloista.


2 kommenttia

  1. Jälleen kerran kuin mun suusta. :D
    Kateus on tunne siinä missä esim vihakin on. Tunne itsessään ei ole väärin, vaan joskus se mitä se saa aikaan.
    Jos kateus myrkyttää mielen, saa aikaan negatiivisia ajatuksia ja tekoja, se on huono asia.
    Mutta osaa pysähtyä sen tunteen äärelle, miettiä mistähän tämä kumpuaa ja ottaa opikseen siitä, niin sitten se on jo hyvä juttu. :) mun yks motto on, että jokaiselta voi oppia jotain. Ja tähän tuo lievä kateuden tunne voi antaa alkusysäyksen. Jossain ihmisessä saattaa joku juttu ärsyttää ja sitten huomaakin, että olenkohan pikkuisen kateellinen. Mistä olen, miksi olen? Jos mulla ei ole samaa esim taitoa niin jos se on mielestäni hyvä ja ihailtava taito niin miksen yrittäisi kehittää sitä itsessänikin? Voi oppia itsestään jotain uutta ja kehittyä. :)

    T. Suvi

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa niin tutulle. Itsekään en tykännyt asua yksin ja inhosin hiljaisia iltoja yksin kotona. Nyt jos saan tunnin omaa aikaa, niin se on luksusta 😅 (arjensuklaasuukkoja.blogi.net)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.