Tammikuun 17. päivä. Onko väärin syyttää vielä joulua tästä mässyttelystä ja elämäntaparemontin unohtamisesta?
Matildan syntymän jälkeen noin 1,5 vuotta sitten oli aika laittaa stoppi vuosia kestäneille vatsakivuille. Parin kompastuskiven jälkeen löytyi gluteeniton ruokavalio ja sen avulla elämänlaatu parani huomattavasti. Ja päälliskauppana aivan huomaamatta tiputin 12 kiloa painoani. ( Vaikka tein kyllä muutakin kuin vain vaihdoin gluteenittomiin tuotteisiin. Pienensin annoskokoja, söin terveellisemmin.) Vatsani voi paremmin kuin koskaan. Ja sitten tuli taas joulu tai joku muu hyvä tekosyy herkutella...
Jouluna annoin itselleni luvan herkutella ja syödä hyvin. Unohtaa hetkeksi pienet annokset ja herkuttelun ajoittamisen viikonloppuun. Tammikuun puolessa välissä havahduin vetämättömään oloon, kuplivaan vatsaan ja tuvonneeseen olemukseen. Hupsista, pääsi se joulun herkuttelu vähän venähtämään.
Paino ei noussut kuin kilon enkä oikeastaan sitä laske edes nousuksi koska jo ihan menkkaturvotusten takia painoni saattaa äkkiä heitellä parilla kilolla. Vaa`an lukema ei siis ollut moksiskaan tästä mutta hyvinvointi kärsi sitäkin enemmän, voi luoja miten turvonneelta olo voi tuntua! Tästä ei ole suunta kuin ylöspäin..pakko olla. Olo on niin kurja.
Nyt toista päivää ruodussa ja pakko myöntää että sokeriherkkujen jälkeen se maitorahka maistuu aika paskalle (vaikka siihen fittinä lisään lorauksen vanilijakastiketta...) Suklaalevite ja popparikulho huutavat iltaisin nimeäni mutta periksi en anna. Lauantaina sitten, sitten on herkkupäivä. Sokerihampaan kolotuksesta huolimatta on pakko myöntää ettei olo ole taas aikoihin ollut näin pirteä ja jaksavainen. Univelasta huolimatta...Jaksan paremmin eikä vatsa möyryä ihan koko yötä kuten viime aikoina sillä on ollut tapana.
Olen tosiaan 17 vuotiaasta saakka kärsinyt mystisistä vatsavaivoista joita ruokavaliolla yritän hoitaa. Diagnoosina olen saanut ei oota sekä ärtyvän suolen oireyhtymää jota kuulemma ei oon tilalla usein käytetään. Vaiva ei ole vakava mutta kiusallinen. Usein on kurja olo ja kyllästyttää aina miettiä mitä voi syödä ja mitä ei. Gluteeniton ruokavalio on tuonut helpotusta muttei ratkaisua. Ja kun aina sitä syytä vatsavaivoille ei edes tiedä, vaikka söisin miten hyvin ja tarkasti saattaa joku ruoka-aine sillä sekunilla olla sopimaton ja vatsa reagoi siihen. Ja sitten taas on niitä hetkiä (kuten nyt...) kun voin katsoa peiliin ja kysyä itseltäni: Ihanko tosi se sipsipussi tai hampurilaisateria oli tämän tuskan arvoinen? Harvoin se todellakaan on sen tuskan arvoista, mutta täysin herkuton elämä taitaa olla minulle täysi mahdottomuus.Kun se täysi herkuttomuus tuntuu turhauttavalta jo ajatuksenakin, koska edes se ei ole tae hyvään oloon ja terveeseen vatsaan..
Jos sieltä löytyy muita vatsavaivaisia niin kerro pliis mikä sinulla auttaa? Bongasin Lifen mainoslehdestä yhden tuotteen jota seuraavaksi testaan ja kerron sitten jos se auttaa...tai ei auta, voin kai siitäkin kertoa! Mutta hyviä vinkkejä ja ideoita otetaan vastaan enemmän kuin mielellään! Vaikka tavallaan olen jo menettänyt toivon että mikään koskaan ikinä tulisi tätä vaivaa kokonaan poistamaan. Yrittänyttä ei laiteta ja paistaa se aurinko joskus risukasaankin joten vinkit otetaan kuitenkin ilomielin vastaan!
Kannattaa tsekata FODMAP ruokavalio, itsellä se on nyt hiukan auttanu ja huomaa kyllä heti jos syö jotai "kiellettyä"
VastaaPoistaHei kiitos vinkistä!! Täytyy heti tutustua! :)
VastaaPoistaEhdottomasti kokeile fodmappia. Tuntuu hurjalta kieltolistalta, mutta ei niitä kaikkia tarvitse välttää. Fodmap kuorma vain kohtuulliseksi. Siihen on olemassa sovelluskin, jossa voi laskea ruokapäiväkirjamuodossa kuormaa.
VastaaPoistaViimeisestä kuvasta löytyy ainakin pari syyllistä. Banaani ja päärynä ei sovi monille ärtyneen suolen ihmisille! :-)
Fitline tuotteet, etenkin niiden maitohappobakteeri-jogurtti on auttanut itsellä ja usealla tutulla. Sen avulla suoliston bakteerikanta uusiutuu paremmaksi ja kestää paremmin eri ruoka-aineita :)
VastaaPoistaMaitohappobakteereita syönkin purkista päivittäin! :)
VastaaPoistaNo kyllä kieltämättä vaikutti aivan järkyttävän isolta tuo kieltolista kun tutustuin :D hei kiitos sovellusvinkistä, täytyy kyllä ehdottomasti kokeilla josko tuosta olis apua!! :)
VastaaPoista