Suutarin lapsilla ei ole kenkiä, sanotaan. Ei tosiaankaan taida olla. Nimittäin tätä tarhatätiä jännittaa ihan pikkuisen omien lapsiensa päiväkotiuran aloitus. On hivenen hupsua selittää töissä uusien lasten vanhemmille miten he pärjäävät, kaikki menee hyvin ja sitä rataa...Ja samalla panikoida itse miten minun mussukkani siellä päiväkodissa tulevat pärjäämään. Vaikka siihen on vielä aikaa reilu kuukausi, mutta emme edes tiedä mihin päiväkotiin tyttömme pääsee.
Vika ei ole meidän, hain tytöille paikkoja päiväkodista hyvissä ajoin viime vuonna. Päiväkotipaikat tulisi osoittaa pari kuukautta ennen aloitusta jos hakemus on tehty hyvissä ajoin. No eipä ole kuulunut. Tammikuun alussa soittelin hakemuksien perään ja sain vastaukseksi että odottele rauhassa, täällä on ihmiset olleet paljon lomalla. No mepäs odotellaan, vaikka siitä rauhasta en voi kyllä mennä takuuseen.
Palasin työelämään heti vanhempainvapaan jälkeen ja minun äitini, tyttöjen mamma jäi vuorotteluvapaalle hoitamaan tyttöjä. Nyt vuorotteluvapaa vetelee pikkuhiljaa viimeisiään, ja maaliskuun ensimmäisenä päivänä olisi tarkoitus saattaa tytöt ensimmäistä kertaa päiväkotiin. Jännittää, jännittää niin pirusti.
Olen työni ja opiskeluni kautta saanut törmätä jos jonkinlaisiin lastenhoitajiin ja tarhatäteihin. Hyviin, huonoihin ja hyvin huonoihin. Pienessä mielessäni olen kehitellyt vaikka mitä kauhutarinoita tyttöjen tulevista hoitajista. Vaikka alueemme kolme päiväkotia joista paikkoja olen hakenut, ovat olleet hyvin kehuttuja ja pidettyjä. Mutta silti, kyllä te vanhemmat ymmärrätte.
Tavallaan toivon että aika hidastuisi hieman ja maaliskuu olisi vielä hyvin pitkän ajan päässä. Ja sitten taas toivon että maaliskuu, kevät ja päiväkodin aloitus tulisi nopeasti jotta ensimmäiset vaikeat viikot olisivat jo ohitse. Toisaalta olen myös hieman innoissani päiväkodin aloituksesta, kun vihdoin saan olla siellä "toisella puolella" vanhempana enkä aina työntekijänä.
Ja työni puolestahan minä tiedän että kyllä ne lapset siellä pärjää. Ja vanhemmatkin pärjäävät yleensä ihan kivasti. Ainakin sitten hetken päästä...
Maanantaina taas soittelen hakemuksien perään. Eihän tässä vielä mikään kiire ole, mutta palan halusta tietää mihin tyttöni pääsevät. Ja ehkä hivenen googletella ja kysellä tarkempia kokemuksia kyseisestä päiväkodista...Suutarin lapsella ei ole kenkiä ja itse työkseen muiden lapsia hoitava saattaa olla hyvin helppo vanhempi. Tai sitten ei. Toivon että minä olisin tuo ensimmäinen...
Huh toi odottaminen on jännää..oma lapsi aloittaa ensiviikolla hoidon..paikkaa haettiin ajoissa jo loppukesästä,mutta vasta 2vko sitten saimme tietää mihin päivähoitopaikkaan menee.. itse soittelin usein mutta sain aina vastaukseksi että hyvissä ajoin ilmoitetaan.. :|
VastaaPoistaToi odottaminen kyllä on kurjaa! :/ täälläpäin ei ainakaan auta kuinka ajoissa hakemukset jättää, mekin jätettiin jo tosi ajoissa. Vaan jokatapauksessa 2kk ennen alotusta saa tietää! :) me onneksi saatiin eilem vihdoin ja viimein!
VastaaPoistaIhana kuulla, että "alan ammattilainenkin" jännittää tuota hoidon aloitusta. Kun kyseessä on ne omat lapset. :)
VastaaPoistaAllekirjoitan tuon, että se odottaminen on todella ikävää! Minullakin stressi hoidon aloituksesta väheni huomattavasti, kun tiesin, mihin hoitopaikkaan lapseni pääsisi (ok, itselläni oli lisänä myös se, että halusin hänet JUURI TIETTYYN paikkaan). Oma pikku rakas takiaiseni oli kyllä todella kovilla hoidon aloituksen kanssa -samoin totta kai äitikin- mutta onneksi niiden vaikeiden viikkojen jälkeen tilanne on rauhoittunut, ja sieltä on löytynyt kivoja kavereitakin. Ja tarhatädeille suuri kiitos! <3 Ihan yleisesti, sinullekin, Laura, vaikkei olla edes läheskään samalla paikkakunnalla (vaikkakin neuvolakortin tekstauksen mukaan voitaisiin käydä samalla lääkärillä, heh). Te teette todella arvokasta työtä, kun hoidatte meidän pikkuisia! Suurella sydämellä kiitokset! <3
Ja sinulle äitinä tsemppiä, kyllä se alkuvaikeuksien jälkeen hyvin menee! :) <3
voi kiitos ihanasta kommentista! <3 saatiin onneksi tietää perjantaina mihin tytöt menevät, HUH! Putosi iso kivi sydämeltä vaikkei oikeastaan ollut väliä, kunhan johonkin niistä kolmesta minne haettiin ! :) mutta äiti voi nyt aloittaa sen ajatustyön kunnolla että selviin sitten ;) Onneksi taitaa olla juuri se pk missä meidän pihapiiristä on eräs nainen töissä, oikein mukava sellainen niin on varmasti paljon helpompaa!
VastaaPoistaMä luulen, että tässä on osittain kyse myös tieto lisää tuskaa -tyyppisestä jutusta. Kun tietää, mitä se pahimmillaan vois olla.
VastaaPoistaMulla oli myös kauhukuvat inhottavista ja ilkeistä aikuisista ja ajattelin jo, etten pysty menemään töihin ja olemaan itse ihana päikkytäti, jos samaan aikaan omaani kohdellaan huonosti.
No mutta, meidän pojan kolme aikuista ovat reilun kolmen viikon perusteella aivan ihania ihmisiä. He puhuvat lapsille kauniisti, pitävät paljon sylissä ja tekevät mulle hyvän olon jättää rakkaimpana sinne. Vaikka hän näin alkuun jääkin aina itkemään. Meillä on kyllä muutenkin kaikki mennyt niin paljon paremmin kuin olisin osannut toivoa, ehkäpä kiitos osaavien aikuisten.
Ja tulipas muuten mieleen tätä kirjoittaessa, että pitäispä varmasti kehua heitä myös heille itselleen, eikä vaan näin anonyymisti netissä :D
Toivottavasti teillekin osuu hyvät ryhmät ja aikuiset! Ja mä luulen, että aina se stressaa äitiä eniten, päikyntäti tai ei. Tsemppiä!
T.Tiia
Tiedän nuo tunteet ja varsinkin tuon odottelun. Itse olen todella pettynyt Turun kaupungin toimintaan. Meilläkin hakemukset oli ajoissa sisällä ja jo lokakuusta alkaen olen kysellyt paikkojen perään. Silti viimeiseen asti myytiin ei oota. Lopulta midän kolmikolle tarjottiin ainoana vaihtoehtona tarhaan, jonne autottomana olisimme tehneet matkaa yli tunnin. Plus siitä sitten töihin klo 8 tasan. Onneksi sattui läheisestä ryhmiksestä avautumaan paikka. Sinne ne murut sitten tänä maanantaina meni ekaa kertaa.
VastaaPoista