Joskus arki on asenteesta kiinni.

Tässä kuvassa voisi nähdä väsyneen äidin. Hieman likaisia lastenvaatteita ja takkuisia hiuksia. Voi nähdä sotkuisen ja ei muodin mukaan sisustetun kodin. Mutta sen sijaan minä nään kuvassa..

Kaksi onnellista lasta ihanan ja touhun täyteisen hoitopäivän jälkeen leikkimässä väsyneen, mutta onnellisen äidin kanssa lääkäriä. Äiti on potilas, eikä todellakaan pistä vastaan leikkiä jossa saa vain maata. Ja oksentaa pottaan, miten ihanaa huomata miten upeasti lapset käsittelevät elämässään tapahtuneita juttuja leikin kautta. Sain oksentaa hyvin, hyvin monta kertaa ja se kieltämättä kuvastaa viikon sisäistä arkeamme aika hyvin. Tosin oksentaja ei milloinkaan ollut minä (JES!)

Päiväkodin sulkuvuoroa tehdessäni (kuten tällä viikolla) tuntuu etten aina ehdi kuin moikata lapsiani, ja sitten onkin jo aika mennä nukkumaan. Silti rakastan sulkuvuoroja, on ihana mennä töihin kun on jo valoisaa. On ihana lähteä töistä ihan kaikessa rauhassa, hiljaisesta päiväkodista. Varsinkin nyt kun huomaa kevään olevan jo kohta täällä! Viiden aikaan ei vielä ole pimeää!

Oksensin ja makasin. Annoin tarkastuttaa hampaani pienellä muovisella veitsellä ja tunkea sen jälkeen veistä kainalooni kuumemittarin virassa. Vain makasin, mutta olin siinä. Sen enempää ei äitiys vaadi työpäivän jälkeen vaikka joskus hieman korkealle sitä rimaa yrittää itselleen asettaa. Liian korkealle, se kun riittää että on lähellä ja läsnä.

Tänään leivänmurut, pyykit ja pölyt sai odottaa. Olin juuri siinä missä minua eniten tarvittiin. Olin juuri siinä mitä eniten itse sillä hetkellä tarvitsin. Olin lapsieni kanssa. Lähellä ja läsnä, jokaisen vanhemman tärkein ohjenuora.