Juuri kun istahdin aamulla sohvalle kahvi kädessäni, kuului television edestä viikon sisällä tutuksi tullut ääni. Yökkäys yökkäyksen perään. Ja itkua. Ei ole totta, juurihan koko perhe (miinus minä!) tässä mahautaudissa jo oli. Ja taas oli Matildan vuoro. Tolua, talouspaperia ja pyykinpesukone laulamaan. Sitten lapsi suihkuun ja soitto töihin, en pääse tänään tulemaan. Nuorin lapsistamme oksentaa.
Olo oli kurja. Ihan tietenkin jo sen takia että lapseni oli kipeä, mutta myös senkin takia että pitäisi olla töistä pois. Meillä suomalaisilla on se tapa että töihin mennään vaikka pää kainalossa. Minä olen tälläinen. Ellei ole kuumetta, oksennusta tai kipsiä on työkuntoinen. Ainakin yleensä. Voitte siis arvata mikä morkkis seurasi tuota puhelua. Olen kotona vaikka en ole kipeä. Olen kotona sairaan lapseni kanssa mistä parempaa syytä kotona ololle ei ole olemassa. Silti olo on sellainen kuin jättäisin työkaverit pulaan ja vain laiskottelisin kotona. Miks, oi miksi?
Olo ei helpota yhtään kun näyttää siltä että oksennusta tuli vain sen kerran. Olisinkin ehkä voinut viedä lapset hoitoon ja lähteä töihin. Oikeasti en olisi, mutta koska tytöt ovat vielä helmikuun mammalassa niin tavallaan olisin voinut. Toisaalta en missään nimessä halua ottaa riskiä että mamma sairastuu tähän tautiin, sitten me olisimme pulassa. Vaikka nyt tarkemmin ajateltuna olisihan meillä vielä minun isoäitini joka varmasti tulisi apuun enemmän kuin mielellään siinä tapauksessa. Kuitenkin katsoin parhaakseni jäädä tyttöjen kanssa kotiin. Hieman pitkin hampain kylläkin. (Kotiin jääminen oli oikeasti todella fiksua kun tämä vatsatauti näyttää iskevän toisille todella kovaa: Elviralla kesti oksentaminen 6 tuntia, Matilda okseni lauantaina 2 kertaa ja tänään kerran. Isäntä sen sijaan 16 tuntia...)
Yritän olla potematta asiasta huonoa omatuntoa mutta se on vaikeaa. Sairaan lapsen paikka on kotona, mutta meidän tilanteessa sairaan lapsen paikka on viimeisen vuoden aikana ollut myös mammalassa. Kohta tämä herkku kuitenkin loppuu, ja on totuttauduttava siihen ajatukseen että kun tytöt sairastaa niin jompi kumpi meistä vanhemmista jää kotiin heidän kanssaan. Kipeää lasta ei voi viedä päiväkotiin, ei todellakaan edes tällaista kerran oksentavaa. Toimin siis tänään aivan oikein, mutta miksi se tuntuu niin pirun väärältä!? Varsinkin kun kyse on vain tästä yhdestä päivästä...
Mutta kiitos, oi kiitos kun tämä vatsatauti näyttää olevan tässä. Kiitos (KOP KOP KOP) kun minä en näemmä sitä saanut. Vaikka ehkä on liian aikaista sanoa...Vatsatauti, perheemme ensimmäinen vatsatauti. Aivan järkyttävän kamalaa.
Hei.
VastaaPoistaTiedän tuon tunteen ja vein sen käytännön tasolla äärimmilleen. Mä en siis kolmen lapsen kanssa ole koskaan jäänyt kotiin heidän ollessa sairaita. Ainoat lapsenlapset, joten isovanhemmat samalla paikkakunnalla olivat haltioissaan saadessaan tulla hoivaamaan. Syliä, soppaa ja lohdutusta. Kukaan ei kuulosta saaneen traumoja, mutta mulla on kolkko olo näin jälkeen päin. Lapset teinejä jo. Toivon siis kovasti, että sinä pystyisit ajattelemaan toisin, koska asia vaivaa sinua. Lapset on pieniä kerran eikä mikään työpaikka kaadu siihen, että äidin/isän tärkein homma on olla kotona silloin kun lapsi sairastaa.
Usein se päivä on etätyöpäivä. Koneella kun hommia tehdään, niin samat asiat voi tehdä kotona tai toimistolla. Eipä sekään kovin toimivaa aina ole, kun pitää revetä kahteen suuntaan samaan aikaan. Kirjoitin muuten blogiini äskettäin äidin asemasta työelämässä. Käy kurkkaamassa, jos kiinnostaa. Linkki tuskin toimii, mutta tästä saat sen: http://westendmum.fi/2017/02/06/aidin-asema-tyoelamassa/
VastaaPoistaIhanaa kun joku muukin tuntee syyllisyyttä tästä. Toinen on sitten se, kun lapsi tosiaan oksentaa vain kerran, niin mikä on se oikea määrä päiviä olla kotona. Jos viet lapsen heti seuraavana päivänä päiväkotiin katsoo ne sua siellä kieroon ja jos taas et niin katsoo ne sua työpaikalla kieroon. Tai siltä se ainakin tuntuu, että koko ajan ja joka sairauden kanssa saa olla kuin puun ja kuoren välissä ;)
VastaaPoistaVanhempi voi jäädä kotiin sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi.
VastaaPoistaSamanlaisia ajatuksia nousee täälläkin. Olen palannut töihin kotivuosien jälkeen ja miten inhottava tunne on soittaa aamulla töihin, että joutuukin jäämään kotiin. Inhottava potea huonoa-omaa tuntoa siitä ettei pääse töihin ja miettiä mitä ne siellä töissä taas ajattelee. Varsinaisestihan sanotaan, että se vapaata lapsenhoidon järjestelemiseksi, mutta käytännössähän se menee monesti niin että toinen vanhemmista jää kotiin. Meillä ei ole edes isovanhempia jotka pääsisivät hoitamaan.(vielä työelämässä tai välimatka) Maksullista hoitajaa en edes harkitsisi. Palkaton ennemmin.
VastaaPoistaSamanlaisia ajatuksia nousee täälläkin. Olen palannut töihin kotivuosien jälkeen ja miten inhottava tunne on soittaa aamulla töihin, että joutuukin jäämään kotiin. Inhottava potea huonoa-omaa tuntoa siitä ettei pääse töihin ja miettiä mitä ne siellä töissä taas ajattelee. Varsinaisestihan sanotaan, että se vapaata lapsenhoidon järjestelemiseksi, mutta käytännössähän se menee monesti niin että toinen vanhemmista jää kotiin. Meillä ei ole edes isovanhempia jotka pääsisivät hoitamaan.(vielä työelämässä tai välimatka) Maksullista hoitajaa en edes harkitsisi. Palkaton ennemmin.
VastaaPoistaOngelmallista tässä varmaankin on se, että kyllä, se työkuorma kaatuu kollegoiden niskoille jos etätyömahdollisuutta ei ole,koska resursointi työpaikoilla on mitoitettu tiukasti. Vaikka jokainen tietää, että sairaan lapsen kanssa täytyy välillä jäädä kotiin, joskus useinkin, ei se tieto lämmitä sitä,joka sitten paikkaa hommat ylitöinä vaikka omiakin menoja olisi (vastuu lapsesta siirtyy näin myös hänelle). Tämä kiristänee ilmapiiriä, ja sitten kotiin jäävä potee huonoa omaatuntoa, vaikka laittaa itselleen tärkeimmän etusijalle. Tässä ei taida olla voittajia jos asiaa katsoo työelämässä olevien ja yrittäjien näkökulmasta. Lapsi kuitenkin on tässä voittaja, vanhemman läheisyys on ensiarvoisen tärkeää.
VastaaPoistaEnnen tunsin syyllisyyttä, mutta nykyisin en. Lapsillani on ollut infektioastmaa, korvatulehduskierrettä yms joiden takia olin aikoinaan jatkuvasti pois (vaikka jaamme nämä poissaolot tarkalleen miehen kanssa puoliksi). Nyt he ovat olleet sen verran terveenä ettei sairauspäiviä ole kuin muutama vuodessa.
VastaaPoistaKatsomme aina tilanteen mukaan, kumpi jää kotiin. Mies ei tarvitse lapselle saikkulappua, muttei voi tehdä etänä töitä. Itse tarvin saikkulapun, mutta voin tehdä töitä etänä. En ole käytännössä hakenut lapsen saikkulappua aikoihin vaan pidän sen sijaan etätyöpäivän. Helpottaa kaikkia osapuolia: kipeää lasta ei tarvitse raahata päivystysjonoon, mun työjutut ei jää hoitamatta (kukaan ei tyhjennä mun sähköpostia, laita projekteja eteenpäin yms mun poissaollessa) ja lapsi saa levätä kotona oman vanhemman kanssa. Etätyöpäivän turvin voi huoletta antaa lapsen parantua kunnolla kotona kun ei ole painetta mennä fyysisesti työpaikalle edistämään työjuttuja.
Jos lapsi olisi tosi huonossa kunnossa tms, niin pitäisin tietenkin kokonaan lapsen saikkupäivän. Nuhakuumeisten lasten kanssa oloon etäpäivä on ollut passeli.
meilläkin katsotaan aina tilanteen mukaan kumpi jää kotiin ! :) kiva että teillä on tuollainen toimiva ratkaisu ja molemmat hoitaa yhdessä ! :)
VastaaPoistatuo työkavereiden kuormittaminen onkin se syy miksi huonoa omatuntoa poden vaikka todella hyvä syy jäädä kotiin ! :/ ja hyvin sanottu tuo viimeinen lause! <3
VastaaPoista! :) harmi kun teillä isovanhemmat kaukana!<3
VastaaPoistanäinhän se on, mutta ei se silti huonoa omatuntoa estä! :p
VastaaPoistaihanaa ettne ole ainoa! Meillä onneksi vielä hoitopaikkana mammala niin voi vähän luistaa noista karenssiajoista :p
VastaaPoistakiitos linkistä, käyn lukemassa ! :)
VastaaPoistakiitos kommentista, pisti minut kyllä ajattelemaan asiaa aivan uusin silmin ! :)
VastaaPoistaHei. Voisko sanoa niin että "kärsin" samasta asiasta eli se että on huono omatunto kun joutuu jäämään kotia sairaan lapsen takia. Uskomaton tunne mutta täyttä totta. Itelläni mies tekee reissuhommia joten yksin oon vastuussa lapsista. Ja olen hokenut monet kerrat että lapsen paikka sairastaessa on ehottomasti kotona, omien vanhempien tykönä. Poikkeuksina pidän flunssaa jolloin voin tarvittaessa pyytää mummuja kahtoon lasta/lapsia mutta örkkätauti on ehoton oman kodin juttu. Motto onki kyseisessä taudissa että viikkoon ei saa tulla ketään kylään (karanteeni) ☺
VastaaPoistaihanaa etten ole ainut tämän asian kanssa ! :)
VastaaPoista