perjantai 3. helmikuuta 2017

Minä uskon. Mutta mihin? Ja miten lasten tulisi uskoa?



Äiti voidaanko mennä joskus retkelle kirkkoon?

Kysymys, joka raikasi eräänä päivänä meidän takapenkiltä. Vastasin että toki rakas voimme ja syvennyin miettimään uskon asioita. Tiedän, että menessämme kirkkoon saan liudan kysymyksiä ja perusteellisen tenttauksen mitä, miksi ja miten. Aloin turvaamaan selustaani jo hyvissä ajoin jotta voin sitten skarppina vastailla yhtä nopeasti kun niitä kysymyksiä tuon kolme vuotiaan suusta lentää. Mihin minä uskon? Miksi minä uskon? Ja mitä minä uskosta haluan lapsilleni opettaa? 

Aloitetaan sillä että meidän perheessä on kaksi passiivisen aktiivista uskojaa. Tai yksi uskoja ja yksi "uskoja". Minä oikeasti uskon ja mies taasen uskoo enemmänkin niihin perinteisiin. Mutta siitä mihin minä uskon, minulla ei tosiaankaan ole selkeää käsitystä.

Minä olen itse saanut sellaisen tavallisen suomalaisen uskontokasvatuksen. Kirkossa käytiin lähinnä jouluisin. Oli iltarukous ja ruokarukous. Äiti lauloi kuorossa oppimiaan virsiä iltalauluiksi, mutta sen enempää en muista että uskonto olisi arjessa näkynyt. Emme yhdessä lukeneet raamattua tai mitään sellaista. Elettiin kalenterivuoden ja koulun uskontotuntien mukana. Murrosiässä kävin rippikoulun ja sen jälkeen olin mukana vielä vuosia seurakunnan toiminassa. Rippiristini roikkuu edelleen aina kaulassani, siinä on sitä jotain. Mutta onko se jokin usko Jumalaan? En minä ihan tiedä, näitä asioita on aika vaikea pohtia.

Uskon että tuolla ylhäällä on joku. Tai jotkut, en usko että jumalia olisi olemassa vain yksi. Tuolla jossain ylhäällä ne kaikki istuskelee saman kaffepöydän ääressä ja facepalmaa miten typeriä me ihmiset uskonnon nimissä joskus olemme. En ihan tiedä uskonko raamatun kertomuksiin ollenkaan? Ehkä jotkut voivat olla totta, mutta sen enempää kyseistä kirjaa tutkimatta tai tulkitsematta jotenkin ajattelen sen olevan kiva kertomus, pohja uskonnolle ja jonkinlainen metafora siitä miten meidän täällä kuuluisi elää. Eikä kyseistä kirjaa tulisi mielestäni todellakaan tulkita sanasta sanaan. Varsinkin kun se on kirjoitettua ihan pieni tovi sitten..

Uskon enkeleihin. Uskon ylösnousemukseen. Uskon siihen että joku meitä ihan oikeasti suojelee ja kannattalee. Häm ei ole kaikkivoipa, ei saa olla. Miksi maailmassa olisi muuten niin paljon pahaa? Ja on pelottavaa ajatella että joku oikeasti voisi sormia napauttamalla päättää mitä sekunnin päästä tapahtuu. Ei, ei se niin mielestäni ole. Minä uskon universumiin, maailmankaikkeuteen ja kohtaloon. Osa on ennalta määrätty, osa on meistä itsestämme kiinni.

Minun Jumalani ei vaadi. Minun Jumalani ei rankaise. Minun Jumalani antaa anteksii ja rakastaa. Hyväksyy kaikki juuri sellaisena kuin he ovat. Niin homot, heterot, Räsäsen Päivit kuin perussuomalaisetkin. Minun Jumalani suojelee meitä muttei vaadi mitään vastineeksi. Antaa anteeksi jos ja kun töppäämme. Antaa henkistä opastusta ja voimaa odottamatta mitään meiltä takaisin.

Kai minun uskontoni on jonkinlainen muunnelma evankelisluterilaisesta uskonnosta. Ja se uskonnossa onkin parasta: voin uskoa juuri siihen mihin haluan ja juuri sen verran mitä haluan. Ja silti voin sanoa olevani kristitty tai mikä ikinä sitten haluankin olla. Vapaus uskoa ja toteuttaa sitä juuri minun tavallani.

Meidän molemmat tytöt on kastettu ja he kuuluvat evankelisluterilaiseen seurakuntaan. Meillä on iltarukous. Laulan hyvin usein heille virsiä tai rippikoululauluja iltalauluksi koska Elvira pyytää: Äiti laula Jumala laulu. Ja ne nyt sattuu olemaan biisejä jotka vielä vuosienkin päästä sujuvat kuin vettä vain. Meillä vietetään joulua. Meillä eletään kalenterivuoden mukaan. Olemme kertoneet taivaasta ja sinne menemisestä. Että siellä taivaassa on kummisetä ja mamman kissa vastassa. Ja tämä taitaa riittää. Loput he oppivat koulussa ja rippikoulussa. Jos ja kun he kyselevät, minä vastaan ja kerron. He saavat kuitenkin itse sitten isompana päättää onko se heille tarua vai totta. Tai jotain siltä väliltä. Eikä sitä kai tarvitse edes aina tietää. On jotenkin kutkuttavaa että uskonnossa kaikki on niin mystistä. Samaan aikaan niin vierasta ja kuitenkin jotain niin tuttua ja turvallista.

 Miten teidän kodissa näkyy uskonto?

jumala1

20 kommenttia

  1. No meillä ei oikeastaan näy uskonto, vaan usko Jumalaan :) Rakastavaan Jumalaan, joka rakastaa kaikkia ihmisiä, muttei kaikkia ihmisten tekoja, vaikka rakastaakin itse ihmistä teoista huolimatta.
    Käydään hengellisissä tilaisuuksissa välillä, kotona rukoukset, laulut ja kirjat. :)

    VastaaPoista
  2. Meidän isäntä on ateisti, väittää ettei usko mihinkään. Itse olen tapakristitty. Kuulun ev.lut kirkkoon, olen käynyt rippikoulun ja ollut sen jälkeen 3-4v aktiivinen seurakuntanuori. Kirkossa käyn yleensä kerran vuodessa, joko laulamassa kauneimpia joululauluja tai joulumessussa. Raamattu löytyy samasta kirjahyllystä muiden uskonto- ja filosofia-aiheisten kirjojen joukosta, aikoihin ei ole tullut luettua... Lasta ei ole kastettu, saa itse isompana päättää haluaako liittyä kirkkoon.

    VastaaPoista
  3. Olemme koko perhe uskossa Jeesukseen, kuulumme helluntaiseurakuntaan. Käymme srkn kokouksissa, rukoilemme ja luemme raamattua :).. Ja nimenomaan "Jesus is my savior not my religion".

    VastaaPoista
  4. Olipas kuin minun suustani. Hyvin sama ajatusmaailma meillä :) ja eritoten se kahvipöytä naureskelu ihmisen uskontappeluille. Uskonto on siitä perseestä, että sen nimissä tehdään ihan liian paljon pahaa. Meidän elämässä uskonto ei näy juuri mitenkään. Lapseni olen kastanut ja kuulumme kaikki kirkkoon :)

    VastaaPoista
  5. Ateisteja koko perhe.

    VastaaPoista
  6. Sinun tekstin Jumala on juuri Raamatun Jumala. Itse rakkaus, ei vaadi sinulta muuta, kuin uskon Jeesukseen. Me olemme yhteiskristillisiä, mies ei kuulu kirkkoon, minä ja lapset kuulumme. Uskomme Jeesukseen Kristukseen <3

    VastaaPoista
  7. Milon isä uskoo ja on siis kristitty.

    Minä uskon että on joku suurempi voima tai energia ja uskon myös uudelleen syntymiseen. Ja en kuulu kirkkoon ollenkaan.

    Meillä ei uskon asiat näy muuten kuin että pyritään opettaa että mikä on oikein ja mikä väärin ja että kaikki on samanarvoisia uskostaan yms huolimatta :) vanhempana Milo saa itse päättää mihin uskoo ja haluaako sitten enään kuulua kirkkoon. Milo on kastettu kun milon isä halusi niin :)

    VastaaPoista
  8. Emme kuulu kirkkoon ja lapsiakan ei kastettu. Mielestäni jumalat yms ovat satuja, joihin ihmiset uskovat koska pelkäävät jotain? Mitä, en ole varma, ehkä kuolemaa tai sitä että itse ei tarvitsisi olla vastuussa asioista? Kun ihminen kuolee, that's it. Silloin ei enää ole olemassa kuin toisten muistoissa. Ja minusta se riittää. Olisi toki ihana, jos olisi joku after life-paikka mutta minä en usko siihen. Ikävää ja ehkä vähän kylmää, mutta tämä on oma näkemykseni. Jos lapset aikanaan haluavat liittyä kirkkoon, käydä riparin tms, se on heidän valintansa. Mutta eettisiä ja moraalisesti oikeita asioita voi ja pitää oppia ihan elävästä elämästä.

    VastaaPoista
  9. Meillä näkyy uskonto aika paljonkin - minä olen 'perusluterilainen', mutta joku määrittelisi minut ehkä myös uskovaiseksi. Isämies on puolestaan muslimi ja se näkyy arjessa paljonkin. Hän rukoilee ja kuuntelee uskonnollisia juttuja, minä laulelen virsiä ja luen iltarukouksen. Tytöt omaksuu molemmista sen mitä haluavat ja luovat omanlaisensa uskon - saavat sitten vanhempina päättää, kumpaa polkua seuraavat vai valitsevatko jonkin muun. Mutta mielenkiintoinen aihepiiri - on aina kiva tietää, miten muissa perheissä uskontokasvatus toimii vai onko sellaista laisinkaan. Kerrohan, jos käytte kirkossa lasten kanssa :)

    VastaaPoista
  10. kerron ! :) teidän tapa yhdistää kaksi uskontoa lapsille kuulostaa tosi kivalle! :) ja mielenkiintoiselta!

    VastaaPoista
  11. mä en pidä sun ajatusta yhtään kylmänä ! Se on realistinen. Oma uskoni ja faktat myös taistelevat vastakkain, uskon niin vahvasti tieteeseen ja uskonto on kaikkea muuta kuin tiedettä :D ja aivan täysin samaa mieltä tuosta että pystyy moraalia oppimaan muualtakin! Ajattelen ehkä jopa niin että se tulisi oppia muun kuin uskonnon kautta, jotta meillä kaikilla olisi samanlaiset ajatukset oikeasta ja väärästä uskonnosta ja maailmankatsomuksesta riippumatta! :) valitettavasti näin ei ole, ja siksi uskonnon nimissä tehdään vaikka ja mitä... :7

    VastaaPoista
  12. kuulostaa oikein hyvältä teidän ajatukset ja toimintatavat! :)

    VastaaPoista
  13. on tai sitten ei ole. Eikai sitä voi kukaan tietää, kun en itsekkään tiedä ;) :) Ja en usko että rakkaus vaatii yhtään mitään. Varsinkaan uskoa Jeesukseen. Jokainen itse määrittelee mitä oma uskonsa vaatii tai on vaatimatta! :)

    VastaaPoista
  14. no äläpä muuta sano ! maailma ilman uskontoja olisi varmasti paljon parempi paikka! :)

    VastaaPoista
  15. meidän uskontotarinat on aika samanlaisia! :) tosin itse en edes musita koska olisin viimeksi kirkossa käynyt... :)

    VastaaPoista
  16. "Rakastavaan Jumalaan, joka rakastaa kaikkia ihmisiä, muttei kaikkia ihmisten tekoja, vaikka rakastaakin itse ihmistä teoista huolimatta." Olipa tosi hienosti ja kivasti sanottu, samaistun! :)

    VastaaPoista
  17. Mulle nousi tää kohta Raamatusta. Jumalan puhetta meille, niin huippua!
    Jesaja 43: 1-7
    1 Ja nyt -- näin sanoo Herra,
    joka sinut loi, Jaakob,
    joka sinut muovasi, Israel:
    -- Älä pelkää. Minä olen lunastanut sinut.
    Minä olen sinut nimeltä kutsunut,
    sinä olet minun.
    2 Kun kuljet vesien halki, minä olen sinun
    kanssasi,
    kun virtojen poikki, ne eivät tempaa sinua mukaansa,
    kun astut tulen lävitse, sinä et pala
    eikä liekki sinua polta.
    3 Minä, Herra, olen sinun Jumalasi.
    Minä, Israelin Pyhä, olen sinun pelastajasi.
    Minä annan lunnaiksi sinusta
    Egyptin, Nubian ja Seban maat.
    4 Koska olet arvokas minun silmissäni,
    koska olet kallis ja rakas,
    minä luovutan kansanheimoja sinun sijastasi,
    kansakuntia sinun henkesi hinnaksi.
    5 Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi.
    Idästä minä tuon sinun sukusi,
    lännestä kokoan sinut,
    6 minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!"
    ja etelälle: "Päästä irti!"
    Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin,
    maan ääriltä tyttäreni,
    7 tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt.

    VastaaPoista
  18. Kun olin pieni, minun mummoni oli seurakunnan lastenohjaaja. Olen saanut pienestä alkaen kuulla Raamatun kertomuksia, hengellisiä kasetteja ja kirjoja, mitkä kertovat Jumalasta. Lempikirjani oli rukouskirja. Isä luki sitä aina minulle ja 26 vuoden jälkeen kirja on odottamassa, milloin saan lukea omille tuleville muksuille. Ala-asteen kolme ensimmäistä vuotta minulla oli uskova opettaja, ja uskonnontunnit heräsivät eloon.

    Olen luterilainen, kävin rippikoulun ja myöhemmin olen ollut mukana myös helluntaiseurakunnan ja vapaaseurakunnan toiminnassa ja tilaisuuksissa. Usko Jumalaan on kantanut pientä tyttöä lapsuudesta asti, läpi yksinäisten päivien. Silloin menetin uskoni, kun äitini sairastui vakavasti ja Jumala ei parantanutkaan äitiä. Rippikoulussa usko tuli takaisin. 17-vuotiaana otin Jeesuksen vastaan. 23 kun olin, äiti kuoli, silloin en halunnut uskoa, mutta Jumala kesti ja koin että Hän on. Jumala on pysynyt. Hyvä, lempeä, rakastava, ärsyttvä ja joskus ilkeäkin Taivaan Isä, on ollut elämässäni se pysyvä asia. On edelleen se kivijalka. Tähän on hyvä turvata. Kaikki muu on muuttunut, perhe, ystävät, suku, työtilanne, opiskelut, paikkakunta, talous...

    Aion kasvattaa omat lapseni uskomaan Jeesukseen. Kerron. Luen. Annan heidän käydä pyhäkoulussa. Opetan heille sen, minkä itse uskon oikeaksi... (kuten sinäkin)... mutta katsotaan minne elämä vie. Rukoilen itselleni samoin uskovaa miestä kuin itse olen. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.