Kaksi lasta synnyttäneenä ja siitä muutaman repeytymän ja tikin saaneena en voi kuvitella tuota tuskaa mitä naisten silpominen tuottaa. Minun tikkini olivat vähäisiä, minun repeytymäni pieniä. Niitä ei oltu tehty likaisella ja ruosteisella partahöylällä. Minulla oli puudute kun se tapahtui ja minulla oli puudute kun ne kursittiin kasaan. Ja ne kursittiin kasaan eikä jätetty oman onnensa nojaan. Minä sain repeytymät ja jotain maailman upeinta. Niitä ei tehty minulle väkisin. Ja silti, ai saatana. Vessareissut pari viikkoa sen jälkeen, ai saatana. En siis voi kuvitellakkaan tuollaista kipua. Eikä kenenkään pitäisi joutua kokemaan sellaista.
Kahden pienen tytön äitinä en voi ymmärtää kuka tekee lapsilleen niin. Valitettavasti juurikin me äidit. Isät ja isovanhemmat. Ne aikuiset, joiden pitäisi olla turva ja tuki. Aikuiset riskeeravat lastensa hengen kamalan ja epäinhimillisen tavan takia. Mikään ei saa minua ymmärtämään tätä tapaa.
Jokainen meistä ansaitsee oikeuden omaan kehonsa ja sen koskemattomuuteen. Myös he tuolla kauempana. Me kaikki. Ihonväristä, asuinmaasta, koosta ja sukupuolesta riippumatta meillä on oikeus omaan kehoomme ja päätöksiin sen suhteen. Tai näin pitäisi olla. He tarvitsevat meidän apua.
Minä pelastin aamulla heti herättyäni pimpin. Tai ainakin autoin siinä. Pelasta sinäkin pimppi.
"World Visionin silpomisen vastainen työ tarkoittaa muun muassa vaihtoehtoisten väkivallattomien aikuistumisriittien järjestämistä, perinteisten silpojien kouluttamista uusiin ammatteihin, turvallisten asuntoloiden rakentamista koulutytöille sekä nuorten, vanhempien, viranomaisten ja uskonnollisten johtajien kouluttamista tyttöjen oikeuksista ja silpomisen vaaroista." -Teksti lainattua World Visionin nettisivuilta.
Lähetä kommentti
Kiitos kun kommentoit <3