Kevyt iltaturvotus rv 4+2.
Ensimmäisenä ihan hurjan suuret kiitokset kaikille onnitteluista! Olen sanaton. Täällä tosiaan eletään vielä aika kuumilla hiilillä eli todella alussa mennään. Nyt viikkoja on kasassa vasta 4+6 ja laskettu aika on 18.12. Varhaisultan olen varannut 2.5 ja siihen asti koitan pysyä mahdollisimman levollisin mielin tämän odotuksen suhteen ja nauttia niin hyvin kuin voin.
Muistatteko miten kirjoitin aivan varmoista raskausoireista joita kuvittelin? Oireitahan ne olivat. Ja olin aivan varma että olin raskaana, mutta en millään uskaltanut uskoa siihen. Eihän nyt meillä niin hyvä tuuri voi olla, että kuukausi ehkäisyn pois jättämisestä pärähtääkin jo plussa testiin. Millaisia oireita minulla sitten oli?
Dpo= Day past ovulation eli kuinka monta päivää ovulaatiosta on. Kuukautiset alkavat n. dpo 14.
Dpo 7 : Polttua alavatsalla hetken, kuin pieni laimea supistus
(Jälkikäteen selvisi että tämä voi tarkoittaa munasolun kinnittymistä)
Dpo 8: Menkkakipuja alavatsalla. Kuukautisten alkuun kuitenkin vielä melkein viikko...
Dpo 9 & 10: Menkkakivut jatkuu...Yhdeksännen päivän kohdalla alkoi myös aivan järkyttävä iltaturvotus. Tässä kohtaa olin jo tavallaan aivan satavarma raskaudesta, mutten uskaltanut vielä iloita. Pelkäsin että pettyisin, jo mieli olisikin tehnyt tepposet kaikkien oireiden kanssa. Tai raskaus olisikin kemiallinen.
Dpo 10: Yöllä ensimmäiset repäisykivut kääntäessä kylkeä.
Dpo 11: Haalea plussa herkällä testillä illalla. Turvotus. Aivan järkyttävä turvotus.
Dpo 12: Turvotus. Aamulla haalea plussa tavallisella testillä. Hetkellinen etova olo joka tulee ja menee pitkin päivää.
Dpo 14: Kuukautiset eivät alkaneet. Raskaustestin plussa oli myös jo paljon vahvempi.
Nyt edetään Dpo 20, raskausviikko 4+6. Ala vatsaaa juilii, jomottelee ja turvottaa oikein toden teolla. Tänään aamulla oli myös ensimmäisen kerran niin paha olo, että meinasin yökätä. Toivotaan ettei aamupahoinvointi ole kummoista, kuten ei muissakaan raskausksissa ole ollut. Jokainen raskaus on kuitenkin aivan erilainen joten ei voi tietää miten tällä kertaa käy. Kaiken kaikkiaan tällä hetkellä kuitenkin voin todella hyvin. Tuvonneesti, mutta hyvin.
On tämä vaan ihanaa.
Pysythän matkassa pikkuinen.
Ensimmäinen haaleista haalein plussa Dpo 11 eli rv 3+4
Jänniä viikkoja kyllä elätte. Huh, ihan itseänikin alkoi jännittää teidän puolesta. Tuli niin elävästi mieleen omien raskauksien ekat viikot ja se kaikki jännitys ja myös pelko. Tsemppiä, kyllä se aika kulkee eteenpäin, vaikka se joskus tuntuu matelevan. Itse ainakin odotin kuin kuuta nousevaa niitä ns. turvallisempia päälle 12 olevia raskausviikkoja.
VastaaPoistaOi, meillä noista hetkistä on parisrn kuukautta aikaa! Täälläkin oli jonkinlaisia oireita jo ennen plussaa :)
VastaaPoistaMulla on hauska fiilis, että poikahan se siellä :D
VastaaPoistaKiitos näin avoimesta kirjoittelusta! Pääsee todellakin eläytymään mukana ja koskettaa aivan eri tavalla kuin pinnallisemmat blogit. Onnea odotukseen! Jännittävää, miten tuntemattoman ihmisen elämästä voi olla näin innoissaan..
VastaaPoistaOot kyllä rohkea kun uskallat näin avoimesti kirjoittaa raskaudesta jo nyt, kiva seurata raskauden etenemistäsi! Itsellä rv 14+5. ?
VastaaPoistaTeillä on täsmälleen sama laskettuaika, kun meillä oli vuonna 2015. :D Meidän tyttö syntyi silloin 20.12 ja päästiin kotiin 24.12. Isäntä kävi hoitamassa kaikki jouluostokset 23 ja palasi sitten perhehuoneeseen.
VastaaPoistaWou, ihan samalta kuulostaa kuin itsellä. Meillä la 20.12 ❤
VastaaPoistaJostain tuli mullakin jännä fiilis että tonttupoikahan sieltä tulee ❤
VastaaPoistaMulla tuli ihan sama tunne! :D Hurjasti onnea ja tsemppiä Laura <3
VastaaPoistaNiimpä, menisipä nämä kuusi viikkoa nopeasti! :)
VastaaPoistaTsemppiä sinnekkin odotukseen!
VastaaPoistaNäin on moni sanonut :D
VastaaPoistaVoi kiitoa ihanista sanoista<3 hihi, ihana sinä!
VastaaPoistaTää on niin terapeuttista! Tsemppiä odotukseen<3
VastaaPoistaHei toihan olis tosi kätsy, ei tartteis itse stressata joulusta :D
VastaaPoista<3 ihanaa odotusta sinne!
VastaaPoista:D
VastaaPoistaHihihiii tää on niin jännää!!! Kiitos<3
VastaaPoista