tiistai 30. toukokuuta 2017

Liikkuuko vatsassa vauva vai pieru!?

Oletteko koskaan kuulleet haamupotkuista? Minäkään en ollut ennen kuin ne osuivat omalle kohdalleni. Tai olin kuullut, mutta en uskonut. Eihän vauvan liikkeitä voi nyt millään tuntea vatsassa enää synnytyksen jälkeen. Vauvahan ei siellä tosiaan enää liiku, mutta vannon. Joku siellä liikkuu.

Haamupotkut on outoja. Tuntuu kuin pieni hipsutus kävisi. Välillä ihan kunnon töytäisy. Olen pari kertaa maannut sohvalla ja tuntenut niin vahvan haamupotkun että voin vannoa mahani jopa liikahtavan siitä kohtaa missä potku tuntui. Ne ovat niin aidon tuntuisia, että ennen raskautta minun piti pari kertaa laskeskella että koskan ne kuukautiset taas viimeksi olivatkaan olleet..Hullu, hullu nainen.

Haamupotkut eivät ikinä ehtineet loppua ennenkuin taas olin raskaana. Edelleen niitä tulee lähes päivittäin. Suolistohan se kai on, joka mouruaa pari kertaa venyneen vatsanahan ja peitteiden läpi. Mutta ne ovat niin aidon tuntuisia, et usko ennenkuin itse sen koet.

Nyt olen miettinyt että mistä minä sitten tunnistan kun pierut vaihtuvatkin vauvaan? Olisin nimittäin voinut eilenkin taas vannoa että tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa. Ja sehän ei vielä hetkeen taida olla oikeasti edes mahdollista, vauva on vielä niin pieni. Mutta kun ne haamupotkut ovat oikeasti niin aitoja.

Elvirasta tunsin liikkeet ensimmäistä kertaa joskus rv 17, istukka takana. Matildasta rv 14, istukka edessä. Istukka on taas edessä, joten eiköhän ainakin muutama viikko siis vielä mene ennenkuin voin alkaa kuulostelemaan että liikkuuko siellä tirppa vaikko ilmavaiva.
Voi miten odotankaan niitä liikkeitä! 

Tässä taas kuvaa masusta ilman turvotusta, sunnuntaina otettu heti aamusta kun viikkoja oli 11+ 1 !


23 kommenttia

  1. Jenni S. | big mamas home30. toukokuuta 2017 klo 11.34

    Noi haamupotkut on siis niin ärsyttäviä. Meillä eletään parhaillaan rv 17 ja mietin juuri sitä, että miten erotan vauvan siitä pierusta. :D Viimeksi aloin tuntea liikkeitä joskus viikolla 20, kun istukka oli edessä. Nyt istukan pitäsi olla takana ylhäällä, joten mielenkiinnolla odotan. Muutamasta olen ollut sillä hetkellä niin varma, mutta nyt jälkeenpäin epäilyttää. Nytkin tuntuu jotain ihme hipsutusta. Ärsyttävää.

    VastaaPoista
  2. Niin tuttua! Esikoisesta tunsin liikkeet joskus rv20, keskimmäisestä rv15, mutta kuopuksesta on vaikea sanoa, koska olin niin hämääntynyt muista suolen pulputteluista, jotka tuntuvat hyvinkin samanlaisilta kun ekat hennot potkut. Nyt kun viimeisimmästä synnytyksestä on aikaa reilut 5kk, tunnen edelleen välillä, miten ilma muljahtelee mahassa. Koska menkkoja ei ole ollut, tein r-testinkin ihan vaan hermojeni vuoksi. Huh helpotus ei ole neljäs vielä potkimassa masua! :D

    VastaaPoista
  3. Muistan kans synnytyksen jälkeen nuo haamupotkut, ennenkuin vatsalihasten erkauma oli kuroutunut pienemmäksi. Vitsi että ne oli hämääviä :D

    VastaaPoista
  4. Kyllä pienenkin vauvan liikkeet tuntuu eriltä kuin ilman liikkuminen suolistossa. Ekassa raskaudessa tunsin liikkeet rv 16+, toisessa jo rv 12+ (mitä lääkärikään ei uskonut liikkeiksi mutta samat liikkeet samalla kohtaa vahvistuivat niin että rv 15 TIESIN että ne ovat vauvan liikkeitä) ja kolmannelta vasta joskus rv 18.. Ekassa ja tokassa istukka takaseinässä ja kolmannessa funduksessa eli ns. yläseinässä ??

    VastaaPoista
  5. Sikiö on tässä raskauden vaiheesaa n. 5-10g ja 4-5cm pitkä, kohtu voi jo tuntua juuri häpyluun yläpuolella. Niin mietin, sttä miten sulla kohtu ylettyisi jo noin ylös. Ja liikkeiden tunteminen... on todella epätodennäköistä. Sikiö on vaan vielä aika pieni että ei se omalla koollaan kyllä noin isoa vatsaa vielä tee....

    VastaaPoista
  6. Laitoinkin jo tuonne aiemmin kommentin, mutta se ei sitten ilmestynyt. Eli sikiöhän on tässä vaiheessa raskautta n. 5cm pitkä ja 5-10g painava. Eli on aika epätodennäköistä että liikkeet tuntuu tainettä raskaus näkyisi näin selkeästi. Kohtu kun on suunnilleen häpyluun korkeudella. Eriasia tietysti jos kyseessä on monikkoraskaus, lapsivettä on hurjasti tai joku muu erityinen syys. Mutta tuon kokoinen sikiö ei omalla koollaan aiheuta noin isoa ja korkealle noussutta kohtua/ mahaa.

    VastaaPoista
  7. Olen vähän jo kyllästynyt tähän kun vatsani kokoa "arvostellaan" ja kerrotaan ettei se voi olla tämän kokoinen. Kun se vaan on. Siihen vaikuttaa ruumiinrakenne ja vaikka mitkä muut asiat miten aikaisin raskaus näkyy ja millä viikoilla. Anna kiitos minun nauttia mahastani ja kuvata sitä niin paljon kuin tykkään, ihan millä viikoilla tykkään. Tälläinen on minum kohtuni, minun raskauteni ja minun ruumiinrakenteeni. Pahoittelen, jos se ei istu sinun kokemukseeai tai faktatietoihisi.

    VastaaPoista
  8. Se on fysiologinen fakta, että näillä viikoilla, ruumiinrakenteesta tai mistään muustakaan riippumatta, kohtu ei ulotu vielä niin ylös, että se muodostaisi pullottavaa vatsaa. Raskausaikana turvotus on hyvin tavallista, siitä varmaan tässäkin on kyse.

    VastaaPoista
  9. Mä en ymmärrä miten se on keneltäkään pois mitem minun raskauteni näkyy ulospäin? Miksi ylipäätänsä on ihan ok teidän mielestä tulla kommentoimaan minun ulkonäköäni? Raskaus ei minun mielestäni anna siihen hyväksyntää. Minä en ole hoikka taikka läskitön joten se lisää myös vauvavatsani kokoa. Minun vatsani, minun raskauteni, minun kehoni. En ymmärrä tarvettasi saatika "oikeuttasi" tulla sitä tänne arvostelemaan

    VastaaPoista
  10. Ihan liilkeiltä kuulostaa! Mäkin olen aina "varmistellut" tuntemuksia pari kertaa ennenku oon voinu luottaa ettävarmasti oli liikkeitä :p

    VastaaPoista
  11. Tuttu tunne, tosin mulla luojan kiitos niin säännöllinen kierto etteiole tarvinnut testejä lähteä tekemään vaikka "liikkeitä" olen tuntenutkin :D

    VastaaPoista
  12. !! Älä muuta sano :D

    VastaaPoista
  13. Ei ole tarkoitus loukata tai aiheuttaa pahaa mieltä. Jokaisen raskaus on toki jokaisen oma eikä siihen ole muilla mitään sanottavaa. Ymmärtänet kuitenkin, että olet asian kanssa esillä julkisesti, ja noin suuri vatsa (varsinkin, kun olet hoikka/normaalivartaloinen) noin pienillä viikoilla herättää varmasti ihmetystä ja jopa huolta. Kommentteja tulee varmasti joka lähtöön. Onnellista loppuodotusta!

    VastaaPoista
  14. Laura mulla oli meleko iso maha tässä toisessa raskaudessa 15raskausviikolla. Että ihan hyvin sinulla tuommonen maha voi olla noilla viikoilla sanokoot muut mitä sanoo. Ja mitä useampi raskaus sitä aiemmin se maha alkaa näkyä. Näin on minulle ihan kätilökin sanonut.

    VastaaPoista
  15. Sulla on ihana masu! Ole onnellinen että se näkyy noin kauniisti jo tuossa vaiheessa! Itseäni harmitti kun vatsa alkoi näkyä vasta joskus viikon 24 hujakoilla eikä kukaan sitä ennen oikein uskonut että olis edes raskaana. Ja noi haamupotkut! Ne on niin jänniä! Synnytin tytön jouluaattona 2016 ja välillä vieläkin tunnen liikkeitä vatsassa :D Eikä siellä kyllä ketään nyt ole! Tsemppiä ja ihanaa odotusta sulle! Nauti ❤️

    VastaaPoista
  16. Mulla kanssa lähemmäs kaksi vuotta viimeisestä raskaudesta ja edelleen tuntuu haamupotkuja. En tiedä ovatko sitten vatsan mouruamista tai elohiiri, mutta kyllä välillä tulee mietittyä, että onko masussa joku ?

    VastaaPoista
  17. En ole kyllä vieläkään varma noista liikkeistä, mutta eiköhän tässä ihan lähiviikkoina ala tuntumaan ihan selkeää liikkumista. :) Ja älä oikeasti välitä noista pöntöistä mahan arvostelijoista. Suksikoot suohon anatomian kirjojensa kanssa.Nauti sinä näkyvästä vatsasta.

    VastaaPoista
  18. Mikä teil kahel on hätänä? Raskaudestahan se turvotuskin johtuu? Ja silloinhan se on raskausmaha, vaikkei vauvan koosta vielä johtuisikaan.

    VastaaPoista
  19. !! Ihanaa etten oo ainut, nää on kyllä jänniä!! :D

    VastaaPoista
  20. olen kanssasi ihan samaa mieltä, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä! <3

    VastaaPoista
  21. Kiitos! :) Ymmärrän (ehkä..) ettei tarkoitus ole loukata, mutten siltikään ymmärrä mikä niillä kommenteilla on tarkoitus. Tai tarpeellisuus. Huoli, noh se on kyllä viimeinen asia joka kommentietn takaa paistaa jos minulta kysytään :)

    VastaaPoista

Kiitos kun kommentoit <3

© Tehtävänimikkeenä Laura. Made with love by The Dutch Lady Designs.