Olen ajatellut, ja ajattelen edelleenkin meillä olleen nopea ja aika kivinen tie. Perheen perustaminen pika-ajassa ei ole ollut helppoa, mutta todellakin sen arvoista. Olemme selvinneet monesta pienestä ja vähän isommastakin kriisistä ja tuntuu, että ei meitä erota mikään. Emmeköhän ehdi totuttelemaan myös siihen parisuhdeaikaan sitten lasten teini-iässä, ennen kuin ihan oikeasti jäämme aivan kaksin.
Olen välillä tuntenut pientä kateutta muita pareja kohtaan. Niitä joiden takana on pitkä historia ennen lapsia. Kahdestaan viettetyjä leffailtoja, yhteisiä isoja kaveripiirejä ja ulkomaan lomamatkoja. Aivan kaksin. Tunnen kateutta, että he ovat ehtineet tankkaamaan sitä parisuhdeaikaa jo ennen lapsia. Vähän niin kuin varastoon, kun sitä parisuhdeaikaa ei niin kauheasti pienten lasten kanssa ole.
Minä tykkään meidän tarinasta. Kerron sitä ylpeänä muille. Olemme tehneet aika homman ja vielä selvinneet siitä yhdestä. Silti mietin, olisimmeko päässeet helpommalla jos olisimme saaneet olla ennen vuosia kaksin? Kun toisen tuntee läpikotaisin, on aivan varmasti helpompi sulattaa toisen hormonisekoilut ja törttöilyt.
Pienestä ajoittaisesta kateudesta huolimatta yritän kuitenkin aina kääntää tämän asian iloksi. Me emme ehdi kyllästymään toisiimme kovinkaan helposti, kun edelleenkin välillä tuntuu että olisimme olleet yhdessä vasta vain pari kuukautta. Aika on mennyt todella nopeasti ja toisaalta, meidän reilu neljän vuoden taipaleelle mahtuu varmasti yhtä monta kahdenkeskeistä hetkeä kuin lapsettoman pariskunnan pariin seurustelukuukauteen. Vauvan saapuessa taloon, meille ei tullut yllätyksenä miten vähän sitä parisuhdeaikaa jää. Kun ei mihinkään määrään ollut ehtinyt tottua. Meidän arjessa on niitä pieniä hetkiä ja tekoja, joista meidän parisuhde koostuu ja jonka avulla se kestää nämä ruuhkaiset pikkulapsivuodet.
Valmiiksi keitetty aamukahvi. Yllätysherkut kaupasta. Pieni muistilappu toista vastassa aamulla kahvinkeittimen edessä. Huomenta tekstiviesti jokaikinen aamu. Netflix maratooneja ja irtokarkkeja. Valmis aamupala vastassa, kun on toisen vuoro nukkua pitkään. Haleja ja suukkoja. Sellaisia pieni, arkisia asioita joilla on enemmän merkitystä kuin ehkä osaa ajatellakkaan. Meistä kumpikaan ei vaadi kuuta taivaalta parisuhteen takia. Riittää kun se toinen on siinä jakamassa arjen. Ilot ja surut. Riittää kun on se toinen, jolle voi suoraan sanoa miten raivostuttavia meidän lapset välillä on. Tietäen, että se toinen ei kyseenalaistaisi ikinä rakkauttasi omia lapsiasi kohtaan. Vaikka miten huono päivä olisi. Se toinen, jolle voi lähettää tekstiviestin ja kertoa enismmäisestä pottakakasta.
Kyllä vielä tulee meidän aika olla kaksin, ja se aivan varmasti on pieni parisuhdekriisi siinä kohtaa. Nyt on aika iloita lapsista ja niistä pienistä hetkistä, joita me kaksin joskus saamme. Oli se sitten vuorokausi tai vartti, yhtä kultaa ja arvokasta aikaa molemmat.
Haha, sama homma täällä. Mentiin kihloihin kk tutustumisesta, naimisiin 4kk seurustelun jälkeen ja esikoinen syntyi kun oltiin oltu reilu vuosi naimisissa. Sekin eka vuosi asuttiin eri kaupungeissa minun opiskelujen ja miehen töiden vuoksi. Nyt on oltu naimisissa 6,5v, 3 lasta 5v, 2,5v ja 7kk. Parisuhdeaika on jotenkin utopistinen käsite! On tästä yhdessä puhuttukin, että millaisia me oltaisiin ja millainen meidän parisuhde ja liitto olisi jos oltaisiin oltu pidempään (edes vähän) kahdestaan ennen lasten syntymää. Puoliksi vitsillä ja puoliksi tosissaan heitetään kaikkea läppää, mitä tehdään ja kriiseillään sitten eläkkeellä kun ollaan kahdestaan. Mun mielestä meillä on kuitenkin hyvä parisuhde, jota lapset on vaan vahvistaneet ja siunanneet. Näin oli tarkoitettu.
VastaaPoistaPuolensa molemmissa. Itse taas välillä mietin, että tavallaan on varmasti helpompaa "kasvaa perheeksi", kun kaikki on uutta. Parisuhde muotoutuu siihen perhearkeen sopivaksi samalla kertaa. Ei ole vuosien perinteitä, joihin väistämättä tarvitsee keksiä kompromisseja.
VastaaPoistaKun parisuhdetta on takana useita vuosia kahdestaan, on kaikkeen tullut omat tapansa. Siihen toimivaan kahden kauppaan kun tupsahtaa lapsi, on muutoksessa enemmän muuttujija ja täysin uudenlainen sopeutuminen.
Omalla kohdalla pitkään toivottu lapsi siis pistikin asiat yllättäen vähän mullin mallin, vaikka luulimme olevamme hyvin vakaalla pohjalla ja kestävämme mitä tahansa. Okei, ollaan kestetty, mutta kuviteltua haasteellisempaa se on ollut.
Onneksi parisuhteen kannalta molemmissa tapauksissa onnellinen yhteiselo on täysin mahdollinen ja rakennettavissa, kunhan osapuolilla on siihen halua. Sitähän se parisuhde on, tahtoa rakastaa <3
Me oltiin mieheni kanssa oltu vajaa vuosi yhdessä kun aloin odottaa ekaa tyttöämme (minun vauvakuume, johon mies suostui) toinen tyttö syntyi 2v 9kk ikäerolla. Kyllä mäkin joskus mietin että jos ois edes yks reissu tehty kaksin ennen lapsia. Nyt vuosi sitten syntyi vielä pahnanpohjimmainen, pieni poika ( 8v ja 11v ikäeroilla tyttöihin) ja nyt on se hetki kun tuntuu että kaipaisi sitä kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa. Esim viikon matka kaksin ois ihana, mutta niinköhän osaisin olla ilman lapsia.. Ikävä olis ihan kauhea. Mutta kerran -pari vuodessa yön yli reissu olis tosi kiva kyllä järjestää, tai sitten niin että olis viikonlopun kotona ilman lapsia. Sais rauhassa remontoida :D Mä kyllä joskus kanssa mietin , että mitä sitten kun lapset lentää pesästä. Mulle se on jo sinällään kriisi :D Sitten voisin kuvitella että matkustellaan ja toivottavasti jaksetaan vielä katsella toisiamme ;D Meitä yhdistää samanlainen huumorintaju ja meillä on oikeesti kivaa yhdessä. Vaikeuksia on ollut mutta näin jälkeenpäin koen että ne ovat vain vahvistaneet meitä ja hitsanneet yhteen. Monesti mietin että mistä kaikesta on selvitty yhdessä, ja oon oikeesti ylpee meistä ja meidän avioliitosta. Ja lapsista Tottakai <3
VastaaPoistaMä koen että puhuminen on tärkeetä, tietää mitä toinen ajattelee ja missä mennään. Meillä nyt reilu 13v yhteistä taivalta takana ja onhan tuona aikana tapahtunut hurjasti kasvua meissä molemmissa, kasvua vanhempana, kasvua ihmisenä. Mutta me ollaan hiouduttu kyllä hyväksi tiimiksi, toivottavasti näin saa jatkua :)
Aurinkoista alkavaa viikkoa :)
Kuin lukisi meidän stooria.. Täällä tavattiin uutena vuotena, kihlat maaliskuussa heti, häät elokuussa. Eka lapsi syntyi helmikuussa seuraavana vuonna ja toinen 3pvä vajaa vuoden päästä ja kolmas kylläkin 9v päästä. Mutta tahdilla mentiin. Ei ole juuri oltu kahden. Tokikin ennen kuin viimeisin lapsi synty joka nyt 1v 8kk, oli vuoden ekaa kertaa omaa aikaa. Mulla oli jopa tylsää? vihdoin ollaan saatu apujoukkoja tukiverkostoon että muuttavan vkon päästä päästään vietetään 11v hääpäivää. Ei olla käyty kahdestaan 2v missään. Tsemppiä teidän arkeen. Meidän isommat jo 10v ja 9v ja niiltä pääsee jo karkuun välillä?? -Tytti
VastaaPoistaMe ollaan oltu yhdessä 10 vuotta (minä 26v ja mies 27v) ja vasta nyt ollaan vaiheessa, jossa yritetään saada lapsi. Ollaan ehditty asua yhdessä 7 vuotta ja olla naimisissa 2 vuotta. Meillä on korkeakoulututkinnot ja 6v koira. Me ollaan tehty 15 yhteistä reissua mm. Indonesiaan, Thaimaahan ja Malediiveille. Koetaan, että olla hiouduttu tiiviisti tiimiksi ja meillä on superhyvä olla yhdessä. Siispä mä olen vähän alkanut epäilemään koko lasten toivomista... Pystynkö luopumaan tästä elämästä mikä meillä on? Toisaalta uskon, että lapset tuovat uskomattoman paljon elämään (niin hyvässä kuin pahassakin). Miksi kuitenkin keskustelupalstat täyttyvät "miksi piti mennä tekemään lapsia" ja taas joku pari on eronnot lapsiperhearjen tuoksinassa.
VastaaPoistaMeidän parisuhde lähti käyntiin yhdenyön jutusta jonka ansiosta aloin odottamaan meidän esikoista.. Joten tiedän miltä toi tuntuu.. :) Nyt yhteisiä vuosia takana jo yhdeksän.. Toinen lapsi syntyi vaan 1,5 vuotta esikoisen jälkeen, koska haluttiin lapset pienellä ikäerolla.. Naimisiin mentiin muutama vuosi sitten ja nyt odotetaan kolmatta lasta <3 Mitään en vaihtais! En riitoja enkä iloja, kaikista on opittu jotain ja näin on hyvä olla. Onnellinen vahinko, jos niin voi sanoa <3
VastaaPoistaMe ollaan mieheni kanssa seurusteltu nyt kolme vuotta. Alusta saakka kuvioissa ollut myös tyttäreni, joka oli meidän tavatessa vasta 5kk ikäinen. Välillä saadaan kahdenkeskistä aikaa, mutta silti heti alkuajoista lähtien on oltu me kolme, eikä tiedetä aikaa ennen lasta. Hyvin on mennyt ja nykyään tyttäreni kutsuu miestäni isikseen. <3 Vaikka hieman eri kaavalla menee meidän tarinat, voin silti hyvin samaistua <3
VastaaPoistaSe arki on ihan yhtä täydellistä oikean ihmisen kanssa, oli yhteisiä vuosia vähän tai paljon, niin lapsien kanssa kuin ilmankin ? Me ollaan oltu 7,5v yhdessä ja kohta 4v naimisissa. Meillä on 2 lasta 2v ja 2,5kk ? Me ollaan edelleen ajoittain siinä alkurakkauden huumassa ja ajoittain ruuhkavuosien syövereissä. Ei se suhteen pituus tee suhteen arvoa, eikä se tee siitä onnellisempaa! Älä siis turhaan kadehdi, ole ylpeä omasta rakkaudentäyteisestä arjesta ja perheestä. Kerkee niitä reissuja ja kahdenkeskisiä muistoja tehdä sitten kun lapset muuttaa pois ?
VastaaPoistaMeillä on ollut hitaampi polku vanhemmiksi, vaikka lapset onkin helposti alkunsa saaneet, niin toivoessamme. Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 13,5 vuotta (minä 32 ja mies 36). Kihloihin mentiin opiskeluaikana ja päätettiin mennä naimisiin sen jälkeen, kun minäkin opinnoistani valmistun ja näin kävi. Kihloissa ehdittiin olla kuutisen vuotta ennen kuin mentiin naimisiin. Nyt ollaan oltu melkein 5,5 vuotta naimisissa ja esikoinen on nyt 3v 4kk ja toinen lapsi syntyy joulukuussa.
VastaaPoistaMeillä ei ole sitä ns. parisuhdeaikaa ollut juurikaan sen jälkeen, kun lapsi syntyi, kun tukiverkko on muualla, mutta suhteemme on vahva kun olemme vuosia yhdessä ehtineet ennen lasta kasvaa. Olisihan se voinut toisaalta olla kriisi vuosien jälkeen myös, kun lapsi tuleekin muuttamaan kuvioita pitkän kahdestaan olon jälkeen, mutta ei onneksi ollut.
Toisille sopii nopea eteneminen perhe-elämään ja toisille hitaampi, mutta kumpikaan ei ole sen enempää oikeampi tai väärempi tapa kuin toinenkaan vaihtoehto :)
Minulla ja miehelläni oli molemmilla lapsia kun tavattiin, itselläni tytär oli 1v ja miehen lapset olivat 4v ja 7v. Heti ensi kuukausina aloin odottamaan ensimmäistä yhteistä lastamme, ja nyt meillä on toinenkin yhteinen lapsi, eli vilistää 5 yhteensä :) kihloihin menimme 11kk yhdessä oltuamme, ja naimisissa oltu nyt 2v. Yhdessä yhteensä 4,5v. Olihan se alku yhtä vuoristorataa kun opeteltiin uusioperhe elämään ja raskaushuuruissa kiukuttelin, mutta selvitty on. Välillä itsekin mietin, mitä sitten kun lapsia ei enää kotona asustele, miten osataan olla :D mutta onneksi siihen on vielä aikaa. Välillä saadaan kahdenkeskistä aikaa, enkä enempää juuri kaipaakaan. Näin on hyvä nyt , myöhemmin keritään olla kaksin:)
VastaaPoistaMinäkin ajatellen noin; näin oli kyllä tarkoitettu<3
VastaaPoistaHyviä pointteja, molemmussa tosiaan varmasti on puolensa! :) ja todella hyvin sanottu, tahtoa rakastaa<3 varsinkin näin lapsien kanssa se tosiaan joskus vaatii hivenen tahtoa
VastaaPoistaVoi miten ihanalta kuulostaa teidän tarina! :) aurinkoista viikkoa myös sinne<3
VastaaPoistaHihi teilläkin ollut lova tahti ;) tsemppiä teidänkin arkeen!! :)
VastaaPoistaTosi hyvä pointti, kun on tottunut kahden ihmisen tiimiin miten kolmas siihen sopiikaan? :)
VastaaPoistaMeillä oli takana hurjat 3 vko tapailua enenn plussaa :p samaa minäkin mietin, mitään en vaihtaisi vaikka paljon se on välillä ottanut! :)
VastaaPoistaIhana kuulla!<3
VastaaPoistaIhanasti sanottu!!!<3
VastaaPoistaIhana tarina teilläkin! :) onnea odotukseen!<3
VastaaPoistaMäkin ajattelen ettäkyllä me sitten keritään olemaan kaksin, nautitaan nyt täysin rinnoin tästä perhe arjesta joka on ohi ennenkuin huomaakaan! :)
VastaaPoista