Kerrankin, kun lapseni olivat kiltisti ihan itsestään...

Kävimme tänään tyttöjen kanssa pankissa hieman asuntolaina-asioista juttelemassa. Tytöt olivat todella nätisti, olin niin ylpeä heistä. He piirtelivät ja värittivät tyytyväsinä ja jaksoivat istua upeasti paikoillaan koko tunnin ajan. Kun teimme lähtöä kotiin, ylistin ja kehuin reippaita ja ihania tyttöjäni. Myös pankkivirkailija yhtyi ylistykseen johon Elvira totesi reippaalla äänellä:

No kun äiti lupasi meille suolakeksejä!

Pankkivirkailija alkoi naurmaaan että jaaha, äiti on lahjonut teidät. Vaikka todellisuudessa en minä edes lahjonut heitä! Revin lapset suoraan päiväunilta autoon ja pankkiin, joten hätävälipalana ja tavallaan anteeksi pyyntönä kiireestä söimme välipalan (=suolakeksejä..) autossa. Välipala jäi kesken, ja lupasin että pankkiajan jälkeen saa jatkaa syömistä.

Lahjonta, kovin tehokas kasvatusmetodi kun tehoaa vaikkei sitä käytäkkään. Naureskelimme pankkivirkailijan kanssa että olisit nyt vaan kiittänyt ja ottanut iloisin mielin kehut vastaan. Lapsen suusta sen totuuden kuulee...

Kyllä jäi hyvä mieli pankkiasioista. Ihana virkailija, joka huomioi lapsia kesken laskelmien ja piirteli heille hauskoja eläimiä. Lapset olivat kuin enkeleitä, olen heistä niin ylpeä. Ja toki asiat menivät noin niinkuin muutenkin kivasti, ja uusi lainalupaus taskussa on helppo hymyillä.

Josko me ihan oikeasti päästäisiin viimeistään ensi vuonna hieman isompaan asuntoon.